EU-kansalaisen vaikuttamismahdollisuuksia EU:ssa
-
Euroopan unionin kansalaisia ovat kaikki jäsenvaltioiden kansalaiset.
-
Kansalaisilla on äänioikeus ja vaalikelpoisuus Euroopan unionin parlamenttivaaleissa.
-
Kansalaiset voivat tehdä kansalaisaloitteen ja olla yhteydessä meppeihin. Euroopan komissiolle tehtävään kansalaisaloitteeseen tarvitaan miljoona osallistujaa useasta jäsenvaltiosta.
-
Kansalaisjärjestöt voivat lobata EU-päättäjiä.
-
Kansalaiset voivat vedota Euroopan parlamentin vetoomusvaliokuntaan ja kannella komissiolle.
-
Kansalaiset voivat lähettää omia kommenttejaan komission nettiin laittamista valmisteluvaiheessa olevista asioista.
-
Kansalaiset voivat myös vaikuttaa unionin päätöksentekoon omissa kansallisissa parlamenttivaaleissaan, koska Eurooppa-neuvosto ja Euroopan unionin neuvosto koostuvat jäsenmaiden valtionpäämiehistä ja hallitusten edustajista.
-
Kaikki perinteiset vaikuttamiskeinot ovat luonnollisesti käytössä myös EU-tasolla ja samoilla keinoilla EU-asioihin voi vaikuttaa myös kotimaassa. Kansalaiset voivat yrittää vaikuttaa asioihin esimerkiksi järjestämällä mielenosoituksia tai kirjoittamalla asioista aktiivisesti eri medioissa.