Joutsa

Sitouttava kouluyhteistötyö Joutsassa (SKY)

Tervetuloa Joutsan Sitouttava kouluyhteistyö-hankkeen sivuille!

Sitouttava kouluyhteisötyö -hanke jatkaa Joutsassa lukuvuotena 2022-2023. Valtakunnallisen perusopetuksen sitouttavan kouluyhteisötyön toimintamallin (SKY) ensisijaisena tavoitteena on vähentää ja ennaltaehkäistä poissaoloja perusopetuksessa ja luoda myönteistä, kouluun kiinnittymistä tukevaa toimintakulttuuria.

Joutsassa kouluvuoden teemana on hyvinvointi ja yhteisöllisyys. Lisäksi painopiste on ennalta ehkäisevässä työssä, koskien mm. poissaoloja.

Joutsan yhtenäiskoulussa hankkeen myötä jatkaa tänä lukuvuotena kokopäiväinen kouluvalmentaja. Kouluvalmentaja työskentelee pääsääntöisesti oppilaiden kanssa, joilla on erilaisia haasteita koulunkäynnissä, poissaoloja, neuropsykiatrisen oireyhtymän haasteita, kuten ADD/ADHD, tourette tai autismikirjon häiriö. Kouluvalmentaja toimii myös koulun kasvatusammattilaisten tukena sekä työparina kasvatusohjaajan sekä kuraattorin kanssa järjestäen oppilaille mm. tunnetaitotunteja, sosiaalisen vahvistamisen ryhmätoimintaa, kaveritaitoryhmiä sekä huoltajille erilaisia vanhemmuutta tukevia iltoja. Nepsy-ohjaajan sekä kasvatusohjan toimintaan kuuluu myös yhteistyö oppilashuoltoryhmän kanssa.

Hankkeen kohderyhmänä ovat 5.–9. luokkien oppilaat.

 

Hankkeen työntekijänä toimii kouluvalmentaja Maarit Meinander

Yhteystiedot:

p.0401863546

maarit.meinander@joutsa.fi


Lukuvuonna 2021-2022 on Joutsan Yhtenäiskoululle kehitetty läsnäolonmallia. Läsnäolomallin kehitystyö jatkuu Sitouttava kouluyhteisötyö -hankkeessa.

Läsnäolonmalli




Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä