20.3 - 2.4. 2020 Kotikoulu Blogi, tästä eteenpäin tehtävät Wilmassa

31.3

31.3

Tekijä: Merja Rantala
Tekijä: Merja Rantala
kaksi tuntia sitten
Alkuviikon tervehdys,
aamulla oli yllätys ajella töihin, kun pakkasta näytti kireimmillään 9,5 astetta ja maa oli valkoinen. Nyt on jo lämmön puolella ja aurinko paistaa, kyllä se kevät sieltä tulee. 
Toivottavasti saitte Arttu- ja Otso -sovellukset ladattua ilmaiseksi Play Kaupasta. Ne ovat erinomainen tuki opiskeluun, Otsolla saa kuunnella Aapisen lukukappaleet jne. Tutustukaa ja hyödyntäkää, laitan toki myös vinkkejä.
Olen pohtinut tehtävien tekemistä ja tarkistamista. Tällä hetkellä päädyin kuitenkin ratkaisuun, että täältä tarkistukset toivottavasti onnistuvat ja luotan vanhempien tukeen, että kontrolloitte tehtävien oikeat vastaukset. Jäähän tehdyt tehtävät mm. oppikirjoihin, joten saan katsottua ne sitten kun lähiopetus onnistuu. 
Tällä viikolla soitan puhelimella jokaiseen kotiin ja jutellaan kuulumiset, joten voitte etukäteen jo miettiä, mistä haluatte erityisesti jutella. Tahdon samalla myös vaihtaa kuulumiset lastenne kanssa. Soittelen torstai päivän aikana. 
Tiistai päivän kotikoulu aiheet:
Matikka: Tarkista tehtävät sivulta 117. Uuden kappaleen 26. Vähennyslaskun tarkistaminen tehtäviä on Bingelissä, joten aloita sieltä asian käsittely, niin helpottuu ymmärrys asiaan. Bingelissä uusi kohta "Kappaleet 22-27", kaikkia tehtäviä ei kannata tehdä kerralla. Keskity erityisesti Vähennyslaskun tarkistaminen. 
Äikkä: Tarkista tehtäväkirja sivu 53. Lue Aapisesta sivu 159. Aina saat myös tehdä suullisesti lukukappaleen alla olevat tehtävät, jos intoa riittää. Hyödynnä nyt Otso -sovellusta. Avaa sovellus, hae Minun kirjani Seikkailujen Aapinen, näytä puhelimen kameraa sivulle 159, odota vähän aikaa, että sovellus etsii sivun, sivun päälle tulee kuulokkeen kuva, klikkaa ja kuuntele ja "nauti" luettu kappaleen teksti. Sen jälkeen lapsen on helpompi hahmottaa ja lukea itsekin tekstiä kun on ensin kuullut kokonaisuuden. Jos intoa riittää niin, muistathan, että jokaiseen lukukappaleeseen löytyvät myös Otavan oppilaan maailmasta mukavia digitehtäviä. 
Uskonto: Jatketaan pohtimista kappaleen 31. Pidä huolta eläimistä -asioita. (Huom. meillä ei siis ole oppi/tekstikirjaa uskonnosta. joten vain tehtäväkirja käytössä). Pohdi ääneen seuraavia kysymyksiä ja tee tehtäväkirjan s. 43 tehtävä 1. 
Kasvintunnistus: Eilinen kasvi on Harakankello ja uusi on alla tunnistettavana?
Musiikki: Tee alla oleva Tehtävä.
M9.PNG
Ä11.PNG
Ä12.PNG

U2.PNG

Mu1.PNG


Y11.PNG
7833.jpg

30.3

30.3

Tekijä: Merja Rantala
 
Tekijä: Merja Rantala
29. maaliskuuta 2020 klo 19.10
Sunnuntain tervehdys,
toivottavasti viikonloppu on ollut virkistävä ja olette saaneet kerätä voimia tulevalle kotikouluviikolle.
Tässä huomisen kotikoulu tehtävät.
Äikkä: Tarkista tehtävät sivulta 52. Lue teksti s. 158. Tehtävät tehtäväkirjasta sivulta 53.
Matikka: Tarkista tehtävät vivulta 115. Tee kotitehtävät keltainen talo sivulta 117. Muistathan, että saat halutessasi tehdä myös välissä olevia tehtäviä, jos haluat. 
Kasvintunnistus: Edellinen kasvi on Tupasvilla, pohdi tämän päivän kasvi, mikä se on?
Hei,
otapa käyttöön, jos et ole vielä ottanut sähköiset sovellukset Sanoma Prolta, Arttu- sovellus Milliin ja Ympän kirjaan sekä Otso-sovellus Seikkailujen Aapiseen. Katso sovellusten käyttöönotto-ohjeet 2A Kirsin Kotikoulu -sivulta, kolmas sivupalkki, klikkaa sieltä "Tutustu sovelluksiin klikkaamalla kuvaa" .
Ä10.PNG

Ä8.PNG

Ä9.PNG

M8.PNG

y10.PNG

1357.jpg

27.3

27.3

Tekijä: Merja Rantala
Tervehdys,
laitan pyynnöstä perjantain kotikoulu aiheet nyt. Olemme opettajien kanssa tänään viestineet ja miettineet mahdollisia videokeskusteluohjelmia opetuksen tueksi. Maanantaista keskiviikkoon olen koululla lähiopetusvuorossa, joten uskon, että tuokin asia selkiintyy ja tiedämme, miten ja millä ohjelmilla, laitteilla voimme toimia. Ollaan kärsivällisiä.
Tässä perjantain aiheet.
Äikkä: Tarkista äikän tehtäväkirjasta tehtävät sivulta 51 ja tee seuraavan sivun 52 tehtävät. 
Matikka: Tarkista sivun 114 tehtävät ja tee seuraavan sivun 115 tehtävät.
Liikunta: Jos sinulla on mahdollisuus ja saat mukaan muitakin leikkiin, niin voit leikkiä liikkatunnilta tuttua Askelnaattaa.

Askelnaatta

Leikkijät asettuvat samalle lähtöviivalle ja se, joka on askelnaatta määrää, montako askelta harpataan ja mihin suuntaan. Leikkijät harppaavat määrätyt askeleet ja jäävät paikalleen seisomaan. Askelnaatta harppaa yhden askeleen vähemmän kuin muut leikkijät. Harpattuaan askelnaatta yrittää ylettyä koskettamaan lähinnä itseään olevaa.

Itseään saa yrittää venyttää niin pitkälle kuin pystyy, mutta toisen jalan on pysyttävä maassa. Jos askelnaatta saa kosketettua leikkijää, tästä tulee uusi askelnaatta ja leikki jatkuu siitä, mihin jäätiin. Askelten lajit voidaan leikin alussa sopia: esim. kääpiö-, hiiri-, jättiläisaskelia jne.

Kasvintunnistukset: Eilinen on Puna-apila ja uusi on?



26.3

26.3

Tekijä: Merja Rantala
Hyvää huomenta!
Tänään on torstai ja toivoa täynnä.
Tässä tämän päivän kotikouluun tehtäviä.
Äikkä: Lue kappaleesta Huono voittaja, hyvä häviäjä sivu 157. Tarkista tehtäväkirjan sivu 50 ja tee sivu 51. Olethan muistanut kirjoittaa joka päivä päiväkirjamerkintänä yhden lauseen.
Matikka: Tarkista kotitehtävä sivulta 113. Selvennysteksti laskujen suorittamiseen. Sekä tee tehtävät sivulta 114. Tehtävässä 1. tarvitaan kaksi pelaajaa ja noppa. 
Ymppä: Tarkista tehtävät sivulta 89. Lue seuraava kappale 30. Lähdetään retkelle sivut 76-77 ja tee siitä sivun 77 tehtävät suullisesti kertoen. 
Kasvintunnistus, eilinen kasvi on päivänkakkara, mieti myös uuden kasvin nimeä. 








25.3

25.3

Tekijä: Merja Rantala
Hyvää huomenta ja alkavaa kotikoulu päivää!
Tänään saatte liikkua ulkona reippaasti, koska koulupäivään sisältyy myös liikuntatunti. Jos perheeseen kuuluu sisaruksia tai voithan pyytää vanhempiakin mukaan, jos ehtivät, niin voitte liikkua 10 tikkua laudalla pihaleikin myötä. 

10 tikkua laudalla

Peliin tarvitaan vähintään kolme pelaajaa, mutta heitä voi olla kuinka monta tahansa. Lisäksi tarvitaan kymmenen puutikkua sekä lauta ja kivi tai puupalikka laudan alle sen keskelle.

Yksi pelaajista arvotaan etsijäksi. Tikut kerätään laudan matalaan päähän ja astumalla nopeasti laudan toiseen päähän lennätetään ne sikin sokin maahan. Etsijän pitää kerätä kaikki 10 tikkua takaisin laudan päälle, ja tällä välin muut pelaajat menevät piiloon.

Kun etsijä on saanut kaikki tikut takaisin laudan päälle hän huutaa: ”Kymmenen tikkua laudalla!” ja alkaa etsiä piilossa olevia. Kun etsijä löytää piilossa olijan, molemmat lähtevät juoksemaan lautaa kohden. Jos etsijä ehtii ensin laudan luokse, koskee hän lautaa ja huutaa löydetyn nimen, jolloin tämä jää vangiksi odottamaan, että muutkin löydetään.

Jos piiloutuja ehtii laudan luokse ensin, potkaisee hän tikut jälleen ilmaan ja juoksee takaisin piiloon. Muut piilossa olevat voivat myös pelastaa jo löydetyt jos ehtivät ennen hakijaa potkaisemaan tikut pois laudalta. Kun kaikki on löydetty, tulee ensimmäisenä löydetystä hakija.
 
Sitten muut kotiläksyt.
Äikkä: lue Aapisesta sivu 156. Tee tehtäväkirjasta sivu 50.
Ymppä: Tee tehtäväkirjasta sivu 89 ja jos et muista enää kappaleen asioita, lue oppikirjasta kappale 29. Eläimiä keväällä sivut 74-75.
Enkku: Tässä vielä linkkivinkki ilmaiseen verkkomateriaaliin enkun opiskelussa:

Lue lisää Moka Meran netisivuilta!

Voit hankkia pelin iOS-laitteellesi tästä: Moka Mera Lingua
Androidille se löytyy täältä: Moka Mera Lingua:

Kasvintunnistus: Kyllä eilinen kasvi on herkullinen ahomansikka. Seuraava tunnistettava kasvi on myös koristekasvi?



24.3

24.3 blogi

Tekijä: Merja Rantala
Aurinkoinen tervehdys!
Ihana herätä valoisaan ja aurinkoiseen kevätaamuun.
Tässä tämän päivän kotikoulutehtävät.
Matikka: tarkista eiliset tehtävät.
Tee kotitehtävä keltainen talo sivulta 113.
Äikkä: lue näytelmä Reponen ja Jänönen sivut 152-153, eriytys värit, ke, pu ja si. Lue lukuintosi mukaan.
Uskonto: tee tehtävä kappaleesta 31. Pidä huolta eläimistä sivulta 43.
Kasvintunnistus: kyllä eilinen kasvi oli voikukka ja alla on uusi kasvi tunnistettavaksi.
Musiikki: Harrin linkkivinkki, kuuntele live konsertti Pikku Papun Orkesterin live stream @ Kumutalo 20.3.2020







23.3 blogi

Tekijä: Merja Rantala
Alkuviikon tervehdys,
maanantai on alkanut aurinkoisena ja uskon, että olemme saaneet virkistyä ja nauttia kauniista viikonlopusta.
Katsotaanpa sitten ensin äikän kotiläksy: Lue ääneen Aapisesta sivulta 150 laulu "Olet tärkeä". Ja muista, että Sinäkin olet tärkeä juuri sellaisena kuin olet. Tee myös äikkään liittyen Otavan oppilaan maailmasta keltaisesta palapelin palasta tehtävät 1-3.
Matikka: Tutustu uuteen kappaleeseen 24. ja tee tehtävät 1-3 sivuilta 110-111.
Jokapäiväinen kasvintunnistus, kyllä perjantain kasvimme oli tuttu maitohorsma. 
Tässä myös uusi tunnistettava kasvi.
Intoa kotikouluun Sinulle, muistathan myös sen yhden lauseen päiväkirja merkintänä. 
Huomiseen, Merja

Kotikoulun blogi

Perjantai 20.3

Tekijä: Merja Rantala
Aurinkoinen tervehdys, aurinko paistaa ja ulkona on mitä parhain ulkoilusää. Joten nauttikaa tänään ulkoleikeistä.
Kotiläksyistä tarkista matikan tehtävät sivulta 103.
Viikonlopuksi en ole lähiopetuksessakaan antanut läksyä, joten nytkään et saa oppikirjoista tänään läksyjä.
Annan tänään kuitenkin mukavan tehtävän äikkään liittyen koko kotikoulu ajaksi.
Pidä päiväkirjaa kotikouluajasta.
Kirjoita joka päivä yksi tärkein ajatus, mikä sinulle nousee mieleen kultakin päivältä.
Voit kirjoittaa päiväkirjaa äikän punaiseen vihkoon, omaan vihkoon tai paperille.
Muista, että virke alkaa isolla alkukirjaimella, siinä on tekijä ja mitä tehdään ja virke päättyy pisteeseen.
Merkitse ensin päivämäärä ja sitten kirjoita virke. Muistele myös tämän viikon keskiviikkoa ja eilistä, mitä teit. Kirjoita jokaiselta päivältä virke, myös la-su. Esimerkiksi: 18.3.2020 Aloitin innoissani kotikoulun. 19.3 Tein ahkerasti kotiläksyjä. 20.3 Tänään aloitin päiväkirjan kirjoittamisen.
Virkkeet eivät tarvitse toki liittyä kotikouluun, voit kirjoittaa omiakin juttuja, mm. leipomisesta, piirtämisestä, askartelusta, leikkimisestä jne.
Jos päiväkirjamerkinnät säilyvät tallessa, sinulla on arvokkaita lauseita (27) muistoina historiallisesta koronapandemia ajastamme vuonna 2020.

Aloitan tänään myös ympän oppiaineen merkeissä pitämään suomalaisten yleisten luonnossa elävien kasvien tunnistusta. Laitan joka koulupäivä yhden tunnistettavan kasvin kuvan ja siihen tulee sitten tietoa aina seuraavana koulupäivänä. Intoa kasvien tunnistukseen!

Virkistävää viikonvaihdetta ja pidetään toisistamme huolta,
terkuin Merja

Liitteet:

yhteistyö.jpe

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä