Syyskausi 2026
Viikon 36 suunnitelma
Pro-koulussa tavoitteena on tervehtiä ja puhua ystävällisesti.
Maanantai 31.8.
Luvassa on metsäretki Varkausmäkeen. Pääsemme tekemään metsätaidetta! Valmistamme omat siveltimet oksia, narua ja kasveja hyödyntäen. Maalaamme vesiväreillä omat taideteokset ja jätämme samalla jäähyväiset kesälle!
Tiistai 1.9.
Tänään Tiikerit pääsevät erityisopettaja Heinin tekemään LUKIMAT-matematiikkatehtävään! Ei hätää, mitään ei vielä tarvitse tietää, nyt vasta katsotaan onko numerot meille vielä tuttuja.
Ralliautot suuntaavat eskarikirjan maailmaan. Luvassa on multilink-paloilla rakentamista ja kuvan kokonaiseksi piirtämistä. Pääset myös pohtimaan omia aamurutiinejasi!
Keskiviikko 2.9.
Tänään Tiikerit pääsevät musiikin ja rytmin tunnelmiin. Opimme erilaisia syksyaiheisia lauluja ja harjoittelemme rytmisoittimien käyttöä.
Ralliautot kurvaavat koulun kentälle harjoittelemaan erilaisia yleisurheilulajeja! Luvassa on pituushyppyä, kuulantyöntöä, turbokeihäänheittoa ja juoksua.
Torstai 3.9. KOULUKUVAUKSET. Ryhmäkuva sään salliessa ulkona klo 8:30. Yksilökuvat klo 10:15.
Tänään laadimme meille ryhmän omat säännöt. Miten pitää toimia, että kaikilla on hyvä olla porukassa?
Harjoittelemme hienoja taitoja Vahvuusvariksen tuokiolla.
Saat kotitehtävän, jossa pääset miettimään omia lempiruokiasi.
Perjantai 4.9. Suomalaisen ruoan päivä
Nyt tutustumme suomalaisen ruoan reittiin. Mistä ruoka tulee, miten ja kuka sen tuo?
Jatkamme myös tarvittaessa ryhmän sääntöjen laatimista.
Hyvää viikonloppua, have a nice weekend!

Aamun kalenterihetkellä luvassa on pieni näytelmä, joka liittyy kauniiseen tapaan puhua.

Viikon 35 suunnitelma
Moikka taas! Tällä viikolla pro-koulussa kiinnitämme erityistä huomiota tervehtimiseen!
Pienryhmät ovat valinneet itselleen nimet: Ralliautot ja Tiikerit!
Maanantai 24.8.
Tänään lähdemme metsäretkelle Varkausmäkeen! Otamme matkaan leikkivälineitä. Pelaamme metsässä puunhalaushippaa, sillä nyt on puunhalauspäivä! Teemme myös pieniä matikkatehtäviä metsässä.
Tiistai 25.8.
Tänään erityisopettaja Heini tekee mukavia tehtäviä muutaman eskarilaisen kanssa vuorollaan. Jakaudumme kahteen pienryhmään, joissa pääsemme eskarikirjan pariin. Teemme tehtävän, jossa harjoitetaan sekä oikeaa että vasempaa kättä. Kummalla sinusta on helpompaa piirtää? Tutkimme myös oman nimen kirjaimia. Kotitehtäväksi saat kirjan sivulta 5 sokkelotehtävän.
Keskiviikko 26.8.
Tänään jakaudumme toimimaan pienryhmittäin. Ralliautoryhmä suuntaa liikuntasaliin jumpan pyörteisiin. Tiikeriryhmä pääsee askartelemaan syntymäpäiväkortteja.
Torstai 27.8.
Tänään erityisopettaja Heini tekee mukavia tehtäviä muutaman eskarilaisen kanssa vuorollaan. Teemme tehtäviä pikku porukoissa! Luvassa on mm. legosudokuja ja multilink- palikoista rakentelua mallin mukaisesti.
Perjantai 28.8.
Tänään Ralliautoryhmä suuntaa kirjastoon retkelle lainaamaan meille lisää luettavaa!
Tiikeriryhmä jää eskariin tekemään loppuun mahdollisia kesken jääneitä tehtäviä. Lisäksi katsomme paikat kuntoon viikonloppua varten: pääsemme imuroimaan ja pyyhkimään omat lokerot puhtaiksi!
Kotitehtävääkin on nyt viikonlopuksi luvassa. Saat kotiin monisteen eskarilaiselle ja vanhemmalle. Palautus monisteille on ensi maanantaina! :)

Viikon 34 suunnitelma
Moikka taas! Tällä viikolla pro-koulussa kiinnitämme erityistä huomiota tervehtimiseen!
Maanantai 17.8.
Tänään lähdemme metsäretkelle Varkausmäkeen! Otamme matkaan tutkimusvälineitä, kuten loopit ja suurennuslasit. Tarkastelemme maailmaa lähietäisyydeltä. Luemme eskarikirjan ensimmäisen tarinan: vaarallinen ämpäri. Kuinkahan suurennuslasi mahtaa liittyä tähän tarinaan? Pidämme myös pienen musiikkihetken luonnonsoittimia käyttäen.
Lisäksi keräämme metsästä materiaalia myös myöhempiä askarteluja ja leikkejä varten.
Tiistai 18.8.
Tänään erityisopettaja Heini tekee mukavia tehtäviä muutaman eskarilaisen kanssa vuorollaan. Pääsemme myös ensimmäistä kertaa eskarikirjan pariin! Jakaudumme pienryhmiin ja teemme kirjasta tarkkuutta vaativia tehtäviä! Saamme myös ensimmäiset kotitehtävät: väritystehtävä ja eskarikirjan kontaktoiminen!
Keskiviikko 19.8.
Tänään jakaudumme toimimaan pienryhmittäin. Yksi ryhmä suuntaa liikuntasaliin jumpan pyörteisiin. Toinen ryhmä pääsee askartelemaan syntymäpäiväkortteja.
Torstai 20.8.
Tänään erityisopettaja Heini tekee mukavia tehtäviä muutaman eskarilaisen kanssa vuorollaan. Teemme tehtäviä pikku porukoissa! Luvassa on mm. kirjainmyrsky ja erilaisia pyyhittäviä harjoitustehtäviä.
Perjantai 21.8.
Tänään yksi ryhmä suuntaa kirjastoon retkelle lainaamaan meille lisää luettavaa!
Toinen ryhmä jää eskariin tekemään loppuun mahdollisia kesken jääneitä tehtäviä. Lisäksi katsomme paikat kuntoon viikonloppua varten: pääsemme imuroimaan ja pyyhkimään omat lokerot puhtaiksi!
Hyvää viikonloppua, have a nice weekend!
Ps. pienryhmät vaihtavat ensi viikolla toimintoja, eli jos et vielä tällä viikolla päässyt esim. retkelle, se toiminta on sinulla edessä ensi viikolla! :)