Parikymppisenä käydessään läpi sukupuolenkorjausprosessia Miiko Toiviainen, 30, yllättyi. Häneen alettiin suhtautua eri tavalla niiden kuukausien aikana, kun hänestä tuli mies myös muun maailman silmissä.

Hän koki muuttuvansa hauskemmaksi vieraampien ihmisten mielestä.

– Yhtäkkiä jutuilleni naurettiin enemmän ja minua keskeytettiin vähemmän. Koin, että minusta tuli uskottavampi.

Kotiin käveleminen illalla yksin pimeässä ei pelottanut, koska seksuaalisen väkivallan uhka poistui. Seksuaalinen häirintä loppui ja Toiviainen huomasi, että esimerkiksi junassa kukaan ei tule liian lähelle kylkeen kyhnäämään.

– Huomasin saavani enemmän tilaa ympärilleni.

Osittain ihmisten suhtautumisen muuttumiseen saattoi vaikuttaa Toiviaisen lisääntynyt itseluottamus. Kun hän oli mies myös muiden silmissä, hän ikään kuin vapautui. Hän kantoi itsensä eri tavalla ja oli vihdoin kotona oman nahkansa sisällä.

Kaikki muutokset eivät olleet tervetulleita. Miiko Toiviainen hämmästyi sitä, kuinka suuri ero miehen ja naisen sosiaalisessa asemassa yhteiskunnassa on edelleen.

Hän huomasi joutuvansa vedetyksi mukaan miesten välisiin keskusteluihin, joissa kommentoitiin naisia karusti. Aiemmin Toiviainen ei ollut joutunut kuulemaan tällaisiä juttuja.

– Jouduin yhtäkkiä kuuntelemaan alentavia kommentteja naisista. Prosessi teki minusta nopeasti feministin. Ihmisten välillä todellakin on sukupuolen sanelemaa eriarvoisuutta.

Transsukupuolisuus näyttäytyi megasynkkänä

Pietarsaaressa kasvanut Miiko Toiviainen ei lapsena juuri ajatellut sukupuoltaan. Kouluun mennessä sukupuoliroolit rysähtivät niskaan. Hän yritti hyväksyä sen, että oli muiden silmissä tyttö. Se ahdisti ja masensi.

Siihen aikaan transsukupuolisuudesta annettiin mediassa ja populaarikulttuurissa yksipuolinen kuva.

– Tuntui, että telkkarissa ja leffoissa transihminen aina raiskattiin, hakattiin tai tapettiin. Näytti siltä, että transsukupuoliselle käy aina huonosti.

Onneksi Toiviainen sai läheisiltään tukea. Hän huomasi, että on mahdollista olla onnellinen, saada rakkautta ja tulla hyväksytyksi.

Kaapista ulos

Tähänastisen elämän vaikein hetki on ollut se, kun Toiviainen kertoi transsukupuolisuudestaan vanhemmilleen. Hän oli läheinen isänsä ja äitinsä kanssa, mutta pelkäsi, että asian ääneen sanominen muuttaisi kaiken.

– Oli riski, että kun sanon sen ääneen, jotakin menee rikki.

Tilanne oli niin ahdistava, että Toiviainen itki hädissään. Vanhemmat olivat huolissaan. He luulivat, että hän aikoo kertoa olevansa vakavasti sairas.

– Kun vihdoin sanoin mistä on kyse, he rentoutuivat. He sanoivat olevansa iloisia siitä, että olen löytänyt itseni.

Nykyään transihmisiä on maailmalla jo totuttu näkemään teatterin näyttämöllä, malleina ja juristeina.

Suomessa eletään vasta murrosvaihetta. Transsukupuolisuudesta annetaan meillä Toiviaisen mielestä edelleen melko yksipuolinen kuva. Asiaa hämmästellään ja transtausta määrittää ihmistä liikaa.

– Jos olet transihminen, se on ikäänkuin kattona kaiken yllä mitä teet.

Tilanne on samankaltainen kuin homoyhteisöllä muutama vuosikymmen sitten. Nykyään seksuaalisuuden monimuotoisuus alkaa olla arkinen asia.

– Ei kukaan enää haastattele julkisuuden henkilöä siitä, millaista on olla homo.

Könsikäsroolien perinne teatterissa murtuu

Teatteri on jatkuvassa muutoksen tilassa, mutta nyt eletään Miiko Toiviaisen mielestä erityisen mielenkiintoista ajanjaksoa. Vanhat sukupuoliroolit hajoavat.

Teatterissa on perinteisesti leikitelty sukupuolirooleilla: miehet ovat esittäneet naisia ja päinvastoin. Tällainen leikittely on eri asia. Toiviaisen mukaan alalle tulee nyt koko ajan uusia tekijöitä, jotka haluavat teoksissaan nostaa esille uudenlaiset sukupuoliroolit.

– Miehen ja naisen rooleja kyseenalaistetaan, niitä laajennetaan ja murretaan.

Myös muunsukupuolisuus alkaa näkyä näyttämöllä. Mutta roolien murtuminen vie aikansa.

Opiskellessaan Lahdessa ammattikorkeakoulun musiikkiteatterilinjalla Miiko Toiviaiselle kävi pian selväksi, että hänen on lähdettävä sukupuolenkorjausprosessiin. Musikaalimaailma oli tiukasti kaksijakoinen.

– Oli pakko valita laulatko miesten vai naisten lauluja. Tai osallistutko miesten vai naisten tanssitunneille.

Menetänkö ääneni?

Sukupuolenkorjausprosessiin lähteminen arvelutti Miiko Toiviaista, koska hän pelkäsi menettävänsä äänensä. Näyttelijä halusi jatkossakin laulaa.

Hän alkoi etsiä tietoa siitä, miten äänelle käy, kun sukupuolta lähdetään korjaamaan. Lääkäreiltä ei saanut vastausta ja hän turvautui nettikeskustelujen tarjoamaan vertaistukeen. Tulos ei ollut rohkaiseva. Jotkut kirjoittivat menettäneensä laulutaitonsa.

– Moni prosessin läpi käynyt kundi kertoi, että kyky laulaa katosi. Tekniikka muuttui ja nuotissa pysyminen oli mahdotonta.

Toiviainen lykkäsi päätöstä. Hyvin pian hän huomasi, että oli mahdotonta jatkaa elämää näin.

– Tuskin olisin elossa, jos en olisi lopulta lähtenyt korjausprosessiin. Ahdistus oli niin suuri.

Ääni muuttui. Toiviainen lauloi sinnikkäästi. Hyvän laulunopettajan johdolla hän vähitellen löysi tekniikan ja tekee jälleen musikaaleja.

Miehenä ystävällisyys tulkitaan helposti flirtiksi

Alussa, kun miehen sosiaalinen rooli oli Toiviaiselle uusi, häntä tulkittiin usein väärin. Oli vaikeaa olla vieraammille ihmisille sydämellinen ja kohtelias ilman, että syntyi väärinkäsityksiä.

– Käytökseni luettiin aiempaa herkemmin flirttailuksi.

Hän opetteli navigoimaan tilanteissa niin, että ystävällisyyttä ei tulkittu väärin.

Näköala sekä naisen että miehen todellisuuteen on tehnyt Toiviaisen tietoisemmaksi sukupuolitetusta kielenkäytöstä. Hän välttää tytöttelyä tai pojittelua.

Teatteri on maailman tärkeintä – ja samalla perseilyä

Miiko Toiviainen haki teatterikorkeakouluun vuonna 2012, vasta korjausprosessin jälkeen. Hän ei halunnut transtaustan vaikuttavan kouluun pääsemiseen. Toiviainen ei myöskään kertonut valitsijaraadille transhistoriastaan.

– Jos olisin kertonut, olisin saattanut itse ajatella sen vaikuttaneen raadin päätökseen.

Teatterikorkeakoulussa vallitsi Toiviaisen mukaan riemukas me–henki. Toisten onnistumisista osattiin riemuita. Ohjenuoraksi mieleen on jäänyt lehtori Jukka Ruotsalaisen toteamus, että teatteri voi olla tärkeintä maailmassa, ja samaan aikaan ei yhtään vakavaa.

– Se on aikuisten leikkiä, perseilyä, naurahtaa Toiviainen.

Yksi Toiviaisen unelmista on ollut asua Lontoossa. Hän matkusti sinne jatkaakseen musiikkiteatterinopintojaan Mountview Academy of Theatre Arts -korkeakoulussa. Lontoossa aukesi uusi maailma.

– Transihmisiä on paljon Iso-Britanniassa, myös näyttelijöitä. Siellä on kasvettu yli asian hämmästelemisestä.

Seuraava pysäkki on New York

Viime vuonna Vuoden nuoreksi lausujaksi valittu Toiviainen esittää Kepeä elämäni -monologia, joka kertoo transsukupuolisuudesta. Eri puolilla Suomea nähdyllä esityksellä hän haluaa kertoa, että transsukupuolisuus ei ole pelkästään synkkää ja ahdistavaa.

– Itse olen onnellisempi kuin koskaan.

Riikka Oksasen ohjaama monologi nähdään lokakuussa Hämeenlinnassa. Marraskuussa on useampi näytös Helsingissä Teatteri Takomossa.

Isoista unelmista on toteutunut sekin, että Miiko Toiviainen on päässyt improvisaatioteatteri Stella Polariksen esiintyjäkaartiin.

Transtaustasta on ollut etua uran luomisessa etenkin ulkomailla. Se on avannut ovia koe-esiintymisiin Lontoon lisäksi New Yorkissa.

Toiviainen viihtyy nykyisessä kotikaupungissaan Helsingissä, mutta tähtäimessä on viettää vuosi tai kaksi valtameren takana.

– Kuolinvuoteella kaduttaa varmasti, jos en ole jossain vaiheessa elämääni asunut New Yorkissa.

Mies, joka ei halua vaikuttaa uhkaavalta

Miiko Toiviainen joutuu nykyään harvemmin vedetyksi mukaan miesten keskeisiin keskusteluihin, joissa halvennetaan naisia. Aika on muuttunut, ja hän on vuosien kuluessa saanut lisää itsevarmuutta.

– Osaan sanoa, että tuollainen puhe ei ole kovin freesiä.

Oman kokemuksensa kautta Toiviainen ymmärtää, miksi nainen saattaa kokea olonsa turvattomammaksi kuin mies. Hän haluaa kaikin keinoin välttää vaikuttamasta uhkaavalta. Poistuessaan linja-autosta pimeällä yhtäaikaa jonkun naiseksi olettamansa kanssa, hän joko kiirehtii heti ohitse tai jättäytyy reilusti jälkeen.

– En halua kenenkään joutuvan hetkeäkään miettimään, että ei kai tuo mies seuraa minua.