Tavoitteet liikkumiselle
Pohdi ensin vastauksia seuraaviin kysymyksiin siitä, minkälainen liikkuja olet.
On tärkeää aloittaa pohtimalla riittävän pieniä ja konkreettisia tavoitteita liikkumiselle. Voit tehdä nämä tavoitteet osana kurssin tavoitteita. Pidä mielessä arvo tai arvot, jota kohtaan pyrit liikkumisen lisäämisellä. Pohdi, missä tilanteessa ja minkälaista liikkumista voisit lisätä niin, että sen toteuttaminen tuntuu sinusta mahdolliselta tässä elämäntilanteessa. Tavoite voi olla esimerkiksi portaiden kävely hissin sijaan, kauemmalle bussipysäkille jääminen tai vesijumppaan osallistuminen kerran viikossa. Tärkeintä on, että se on sinulle mieluinen ja toteutettavissa oleva. Älä suunnittele aloittavasi lajia, josta et arvele pitäväsi tai aseta tavoitteeksi liikkua heti suositusten mukaisesti, jos liikkumisesi ei ole jo aiemmin ollut lähellä sitä. On hyvä edetä pienin askelin. Luovu tavoista, joilla olet ehkä aiemmin pyrkinyt lisäämään liikkumista, mutta jotka eivät ole toimineet. Usein arkeen sijoitettu liikkuminen lyhyissä pätkissä lisää tehokkaasti liikkumisen määrää ja toisaalla liikkumisen ilo saattaa löytyä uudesta lajikokeilusta. Joku saa iloa sosiaalisesta liikkumisesta, kuten ryhmäliikunnasta tai pallopelistä ystävien kanssa, joku toinen taas itsekseen metsässä kulkemisesta.


