Uni ja palautuminen

Uni ja palautuminen

Unella ja palautumisella on valtava merkitys arjessa jaksamisessa. Uni saattaa syöpähoitojen myötä häiriintyä monesta syystä ja hoitojen jälkeen keho tarvitsee aikaa palautumiseen. Myös silloin kun vointi on parempi, uneen ja palautumiseen kannattaa kiinnittää huomiota. Hyvä uni ja riittävä palautumisaika tukevat kokonaishyvinvointia.

Riittävä uni ja lepo edistävät hyvinvointia

Syöpään sairastuneen on tärkeää huolehtia riittävästä unesta, koska silloin keho ja mieli saavat
palautua rasituksesta. Moni syöpään sairastunut saattaa tuntea voimakasta väsymystä ja uupumusta, joka ei mene ohi tavallisella levolla. Väsyneenä voi olla vaikeuksia muistaa ja keskittyä asioihin ja päivin rutiinit voivat tuntua aivan ylivoimaisilta.

Arjessa jaksamista voi koittaa helpottaa suunnittelulla. On hyvä pohtia, mitkä arkiasiat ovat välttämättömiä ja mistä voisi tinkiä. Kaikkea ei tarvitse tehdä kerralla, arkiaskareita voi kevittää tekemällä niitä pienissä pätkissä. Lepohetket ennen ja jälkeen suurempien ponnistelujen auttavat jaksamaan paremmin. Levon kanssa ei kuitenkaan kannata liiotella, sänkyyn ei kannata hautautua moneksi päiväksi. Liiallisesta läpäämisestä saattaa aiheutua kierre - mitä enemmän lepää, sitä väsyneempi on. Oleellista on pyrkiä löytämään kultainen keskitie. 


Lisätietoa Kun mitään en jaksa, Suomen Syöpäpotilaat, 2015 ja www.kaikkisyovasta.fi -sivuston osiosta syöpää sairastavan hyvinvointi