Uni ja palautuminen

Uni ja palautuminen edistävät hyvinvointia sekä arjessa jaksamista

Syöpään sairastuneen on tärkeää huolehtia riittävästä unesta, koska silloin keho ja mieli saavat
palautua rasituksesta. Moni syöpään sairastunut saattaa tuntea voimakasta väsymystä ja uupumusta, joka ei mene ohi tavallisella levolla. Väsyneenä voi olla vaikeuksia muistaa ja keskittyä asioihin ja päivin rutiinit voivat tuntua aivan ylivoimaisilta.

Arjessa jaksamista voi koittaa helpottaa suunnittelulla. On hyvä pohtia, mitkä arkiasiat ovat välttämättömiä ja mistä voisi tinkiä. Kaikkea ei tarvitse tehdä kerralla, arkiaskareita voi kevittää tekemällä niitä pienissä pätkissä. Lepohetket ennen ja jälkeen suurempien ponnistelujen auttavat jaksamaan paremmin. Levon kanssa ei kuitenkaan kannata liiotella, sänkyyn ei kannata hautautua moneksi päiväksi. Kevyet arkiaskareet ja kävelylenkit usein lievittävät uupumisen tunnetta. Liiallisesta läpäämisestä saattaa aiheutua kierre - mitä enemmän lepää, sitä väsyneempi on. Oleellista on pyrkiä löytämään kultainen keskitie. 

Pohtimalla seuraavia kysymyksiä voit suunnitella päivärytmiäsi:

  • Mitä arkiaskareita minun pitää hoitaa? 

  • Voinko jakaa arkiaskareet pienempiin osiin?

  • Mihin aikaan vuorokaudesta olen virkeimmilläni, voinko hoitaa raskaimmat asiat silloin?


Lähde ja lisätietoa Kun mitään en jaksa, Suomen Syöpäpotilaat, 2015 ja www.kaikkisyovasta.fi -sivuston osiosta syöpää sairastavan hyvinvointi

Harjoituksia rentoutumiseen ja palautumiseen

Erilaiset mindfulness- ja rentoutusharjoitukset rauhoittavat niin mieltä kuin kehoa. Harjoitusten avulla nukahtaminen iltaisin saattaa helpottua ja pystyt helpommin päästämään irti päässä pyörivistä ajatuksista. 

Mindfulness-harjoitus (7 min), joka soveltuu niin lapsille kuin aikuisille. Harjoituksen on tehnyt Sydänliitto osana Neuvokasperhe toimintaa.



Lisää mindfulness- ja rentoutusharjoituksia: