Kirjatehtäviä

Tehtäviä Agatha Christien romaaniin "Eikä yksikään pelastunut"

1. Miksi uhrit tulivat saarelle?

2. Kirjoita runo Kymmenen pientä neekeripoikaa säkeistö kerrallaan siten, että aina kunkin säkeistön vieressä on kuvaus, miten säkeistöön liittyvä uhri kuoli. 

3. Millainen U.N.Owen on? Miksi känellä on tuollainen nimi? Kuka hän oli ja missä piileskeli?

4. Piirrä kuva vaikuttavimmasta kohtauksesta. 

5. Mitä erilaista tuomari Wargraven käytöksessä oli? Ovatko tuomarin perustelut hyväksyttäviä? Perustele. 

6. Miten Vera Claythornen kuolema kuvataan? Miksi?

Tehtäviä lukemisen tueksi Väinö Linnan teokseen Tuntematon sotilas

H e n k i l ö k u v a
Kirjoita pohdiskeleva essee valitsemastasi kirjan henkilöstä.

Valitse kirjan henkilöistä yksi, jota kirjaa lukiessasi tarkkailet. (esim. Koskela, Lammio, Hietanen, Vanhala, Lahtinen, Rokka, Rahikainen, Lehto, Määttä, Riitaoja, Kariluoto, Korpela, Honkajoki, Hauhia, Kaarna...) 

Tuntematon sotilas on sanoma rauhan puolesta. Kuinka tämä mielestäsi tulee esiin? Missä vaiheessa valitsemasi henkilö tulee mukaan kirjan tapahtumiin tai poistuu niistä? Millainen henkilö on ulkoisesti? Entä mitkä ovat hänelle tyypillisiä luonteenpiirteitä tai ominaisuuksia? Liitä pohdintaan mukaan esimerkkejä tai sitaatteja. Miten hän toimii paineen alla? Miten muut henkilöt suhtautuvat häneen? Mitä hän ajattelee sodasta? 
Entä miten valitsemasi henkilö suhtautuu muihin sotilaisiin, alaisiinsa tai ylempiarvoisiin? Mitä luulet henkilösi ajattelevan vihollisesta? Miten henkilö puhuu? Millainen on hänen asemansa ryhmän jäsenenä? Minkälaisiin tapahtumiin ja tilanteisiin henkilö joutuu kirjan juonen edetessä? Mitä valitsemaltasi henkilöltä voisi oppia? Millaista sankaruutta henkilössä on? Millaisille sotilaille sinun henkilösi antaa äänen? 



K y s y m y k s i ä  l u k e m i s e n  t u e k s i
vastaa vihkoon lyhyesti, käytä kuitenkin kokonaisia lauseita. 

Luvut 1 ja 2

a) Miten romaani alkaa?
b) Mitä syvällistä Hietanen ja Lahtinen pohtivat?
c) Millaisia johtajia Kariluoto ja Kaarna ovat?
d) Mistä Koskelaan liittyvästä keskustellaan?
e) Mistä Koskelaa kiitetään ja mitä tämä vastaa? 

Luvut 4 ja 5 
a) Miten Koskelan ryhmä saa vangin? Mitä vangille käy?
b) Millaisella mielialalla miehet lähtevät liikkeelle 4. luvun lopussa? 
c) Millainen vuva marssivista miehistä syntyy s.124-125 kuvauksen perusteella?
d) Mitä bisneksiä Lehdolla, Määtällä ja Rahikaisella on ja kuinka heidän käy?
e) Miten Lehto suhtautuu saamaansa kunniamerkkiin?
f) Keitä saapuu täydennysmiehinä?

Luvut 6,7 ja 8
a) Miten Koskelan ja hänen joukkueensa välinen suhde kehittyy?
b) Mitä realistista on s.162-163 lähetin kuolemankuvauksessa? 
c) Miksi miehillä pitää olla valkeat nenäliinat selässä?
d) Miten Lehdon ja Riitaojan käy?
e) Hietanen ja Rahikainen riitautuvat. Miten tilanne kehittyy?
f) Kuka on Veeruska?

Luvut 9 ja 10
a) Mikä on selitys luvun 9 alussa tapahtuvalle teloitukselle?
b) Mitä Lahtinen ja Salo puhuvat pulkanvedossa?
c) Kuinka Lahtisen käy 9. luvussa?
d) Kuinka Rokan käy?
e) Mannerheimin syntymäpäivää juhlistetaan pienellä viina-annoksella. Miksi Koskela miehineen kuitenkin päihtyvät? Mihin juomisen seurauksena tapahtuu? 

Luvut 11,12 ja 13
a) Kuka on Honkajoki? 
b) Miten käy Hauhian?
c) Miksi Koskela ei kohonnut asemassaan?
d) Mistä Rokka rettelöi Lammion kanssa ja kuinka hän välttyy tuomiolta? 
e) Miten Viirilä ja Honkajoki toimivat harjoituksissa?
f) Miten Salon käy? Miten käy rintamakarkuri Korpelalle?

Luvut 14,15 ja 16
a) Millainen on Hietasen kohtalo?
b) Miten Kariluoto kuolee?
c) Mitä Koskela päättää aseista vetäydyttäessä? Miten Karjula reagoi?
d) Miten kirja päättyy? Mitä Jalovaara ajattelee?

Henkilökuva

Kirjoita henkilökuvaus valisemastasi henkilöstä mahdollisimman tarkasti. Perustele, miksi valitsit juuri tämän henkilön. Osoita, että olet lukenut kirjan. 

Voit käyttää apuna seuraavia kysymyksiä jos haluat: 

Esitä henkilölle kolme kirjan tapahtumien kannalta olennaista kysymystä ja vastaa niihin. Voit käyttää mielikuvitustasi, kirjasta ei tarvitse löytyä vastauksia suoraan vaan sinä keksit ne.

Kuvaile, millainen henkilö on. 

Miltä hän näyttää?

Millainen luonne hänellä on?

Miten henkilö puhuu?

Mitä hän ajattelee kirjan tapahtumien kannalta tärkeistä asioista?

Mikä on hänelle tärkeää?

Miten henkilö mielestäsi toimii eri tilanteissa? Anna esimerkkejä!

Keitä ystäviä henkilöllä on ja miten välit kehittyvät?

Millainen suhde henkilöllä on teoksen muihin henkilöihin?

Mikä merkitys henkilöllä on teoksen ratkaisujen kannalta?

Mitä ihailtavaa henkilössä on? 

Missä henkilö epäonnistuu?

Mitä yhteistä sinulla on tämän henkilön kanssa? 

Missä asioissa olette aivan erilaisia?

 

Tehtäviä John Boynen kirjaan Poika raidallisessa pyjamassa

1. Selvitä netistä, miten kirjan aihepiiriin liittyy
a) natsien symboli hakaristi
b) juutalaisten symboli daavidintähti

2. Kirjan tarina kerrotaan lapsen näkökulmasta. Kerro esimerkkejä, mistä tämän voi huomata. 

3. Mitä sellaista lukija tietää, mitä Bruno ei tiedä?

4. Mitä kirja kertoo 
a) ennakkoluuloista?
b) vihasta?
c) väkivallasta? 
d) vallasta?
e) syrjinnästä? 

5. Millaisia vaatteita tarinassa kuvattiin? Mitä Bruno niistä ajattelee? 

6. a)Miksi saksalaislapset ja juutalaislapset eivät olisi saaneet olla ystäviä?
b) Miksi pojat kuitenkin ystävystyivät?
c) Millaista poikien ystävyys oli? Kirjoita kaksi asiaa. 

7. Millaiset välit Brunolla oli tarinan muihin henkilöihin?

8. Miten tarina muuttuisi, jos se kerrottaisiin Brunon isän näkökulmasta?

9. Hyvä ei aina voita ja viaton voi joutua kärsimään, kuten tässä tarinassa. Millaista lohtua voi kirjan julmasta lopusta kuitenkin löytää? 

10. Vertaa kirjaa ja elokuvaa, jos olet nähnyt elokuvan.

11. Jos teet tämän parin kanssa, kommentoi omaa osuuttasi työhön. Luitko koko kirjan? Mitä pidit siitä?


Tehtäviä Wolfgang Herrndorfin kirjaan Ladaromaani

1. Vertaa itseäsi kirjan päähenkilöön Maikiin. Kirjoita molempiin kysymyksiin ainakin kaksi sanaa:
a) Mitä samaa sinussa ja Maikissa on? Perustele. 
b) Mitä erilaista sinussa ja Maikissa on? Perustele. 
c) Kirjoita valitsemistasi neljästä luonteenpiirteestä tai ominaisuudesta vertauksia käyttäen sanaa "kuin" 

2. Etsi kirjasta kaksi elämänviisautta ja kirjoita ne. 

3. Kirjoita lyhyt kirje jollekulle kirjan henkilölle. 

4. Valitse kolme kirjan erilaista tapahtumapaikkaa ja kuvaile niitä:
Millaista siellä on? Mitä ääniä siellä voi kuulua? Miltä siellä tuoksuu? Miten itse viihtyisit siinä tapahtumapaikassa?

5. Mitä asioita seuraavat henkilöt tuovat kirjaan? 
a) Tschick
b) äiti
c) Tatjana
d) Isa
e) virtahepo
f) poliisit

6. Maik on nuori lapsuuden ja aikuisuuden rajalla. Millaisena hän näkee molemmat maailmat?

7. Mitä vertauskuvallista kirjassa on? Etsi ainakin kaksi esimerkkiä ja selitä. 

8. Luitko koko kirjan? Mikä oli sinun osuutesi parityössä?

Parityö luetusta kirjasta. Kirjatehtävän saa tehdä parin kanssa, kumpikin kuitenkin palauttaa oman vastauksen.

Virittely:

Kirjoita vihkoon kolme kirjan aikakautta kuvaavaa sanaa.

Kolme muotia kuvaavaa sanaa.

Kolme henkilöiden ajatuksia kuvaavaa sanaa.

Kolme ympäristöä kuvaavaa sanaa.

Kolme teknistä kehitystä kuvaavaa sanaa.

Kolme henkilöiden välisiä suhteita kuvaavaa sanaa.

  1. Kerro juoni lyhyesti.
  2. Kerro ainakin kolmesta tapahtumapaikasta: Kuvaile niitä ja niiden tunnelmaa! Miksi valitsit tuon paikan?
  3. Tee itsellesi kolme kysymystä kirjan henkilöstä tai henkilöistä. Tee sellaisia kysymyksiä, että voit vastata laajasti: esim. ”Millaisia ongelmia henkilöllä X oli?” Vastaa kysymyksiin.
  4. Mieti kirjan tapahtumia. Kuinka uskottavia tai epäuskottavia ne ovat? Voisiko tällaista tapahtua?
  5. Millaisia uusia näkökulmia maailmaan tapahtumat avasivat?
  6. Tekikö joku kirjan henkilöistä jotain todella alhaista? Miksi hän sen teki?
  7. Tekikö joku kirjan henkilöistä jotain todella arvostettavaa?
  8. Luitko koko kirjan? Kuinka paljon osallistuit vastausten miettimiseen?

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä