Sievi
Sievissä esiopetusta järjestetään perusopetuslain mukaisesti oppivelvollisuutta edeltävänä vuonna. Esiopetusta annetaan vähintään 700 tuntia vuodessa ja esiopetuksessa noudatetaan koulujen lukukausirytmiä. Esiopetus on maksutonta ja esiopetuspäivään kuuluu ohjattu ruokailu. Esiopetuksen tavoitteena on parantaa lapsen oppimisedellytyksiä ja turvata riittävät taidot lapsen siirtyessä kouluun. Esiopetuksen lisäksi lapsella on oikeus osallistua esiopetusta täydentävään varhaiskasvatukseen perheen tarpeen mukaisesti.
Juhlat, toimintapäivät ja avoimet ovet esiopetuksessa lisäävät vuorovaikutusta vanhempien ja esiopettajien välillä.
Esiopetustoiminnan lähtökohtana on lasten osallisuus. Lapsia kuunnellaan arkipäivän tilanteissa, huomioidaan lasten kiinnostuksen kohteet ja niitä toteutetaan mahdollisuuksien rajoissa. Esiopetusryhmään pyritään luomaan ilmapiiri, jossa kaikki voivat tuoda esille ajatuksiaan ja mielipiteitään. Esiopetuksessa kaikkea kiusaamista, syrjintää, häirintää ja väkivaltaa ennaltaehkäistään ja tällaiseen toimintaan puututaan viipymättä.
Tavoitteena on, että lapsilla on aidosti mahdollisuus vaikuttaa esiopetustoiminnan suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin.