Vuosikokous 25.4.2024

Teksti

KIIKAN VANHEMPAINYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 

Aika: 25.4.2024

Paikka: Kiikan koulun APIP-tila

Paikalla: Tanja Kallio, Minna Niskanen, Maria Kesti, Marja Irri, Janika Karimäki, Sanna Hinkkanen ja Katja Suoniemi

1. Puheenjohtaja Tanja Kallio avasi kokouksen 18.05

2. Valittiin kokouksen puheenjohtajaksi Tanja Kallio, sihteeriksi Sanna Hinkkanen ja pöytäkirjantarkastajiksi Minna Niskanen ja Maria Kesti (toimivat tarvittaessa ääntenlaskijoina).

3. Kokousilmoitus oli esillä kaksi viikkoa Kiikan koulun kotisivuilla, lisäksi siitä lähti muistutusviesti koteihin Wilman kautta. Paikalla on tarvittava määrä äänioikeutettuja jäseniä. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi sekä äänivaltaiseksi.

4. Kokouksen esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi.

5. Esitettiin tilinpäätös, seuran toimintakertomus edelliseltä toimintakaudelta ja toiminnantarkastajan lausunto. Todettiin, että tulos on ylijäämäinen 136,67e verran.

6. Vahvistettiin tilinpäätös ja hyväksyttiin toimintakertomus sellaisenaan.

7. Myönnettiin vastuuvapaus hallitukselle ja muille tilivelvollisille.

8. Vahvistettiin yhdistyksen toimintasuunnitelma kuluvalle toimintakaudelle.

9. Päätettiin kannatusjäsenmaksun suuruudeksi kuluvaksi toimintakaudeksi 5e ja 10e.

10. Vahvistettiin yhdistyksen talousarvio kuluvaksi toimintakaudeksi.

11. Valittiin yhdistyksen puheenjohtajaksi Tanja Kallio

12. Valittiin yhdistyksen hallitukseen Minna Niskanen, Marja Irri, Hannele Koivuniemi, Outi Kiuttu, Tanja Kallio, Sanna Hinkkanen ja Airi Moisiomäki.

13. Valittiin toiminnantarkastajaksi Raija Hituri sekä varalle Mari Haavisto.

14. Päätettiin myöntää laajat tilinkäyttöoikeudet Kiikan koulun vanhempainyhdistys ry:n tiliin (FI26 5145 0340 0099 55) puheenjohtaja Tanja Kallion lisäksi uudelle rahastonhoitaja Marja Irrille. Lisäksi vanhempainyhdistyksen tili voidaan liittää Tanja Kallion verkkopankkitunnuksiin. Samalla laajat tilinkäyttöoikeudet poistetaan Katja Suoniemeltä.

  1. Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.20.