Persialaisilla ei ollut uskonnosta erotettavaa filosofiaa. Jopa heidän pitkälle edennyt tietämyksensä matematiikasta ja tähtitieteestä oli yhteydessä uskontoon ja jumaliin. Tässä on tärkeä ero kreikkalaisiin, jotka taas eivät olleet uskonnon tulkitsijoita enää Homeroksen jälkeen. Heille kysymys tiedosta eli totuuden tietämisestä oli rationalismin, inhimillisen päättelyn, asia.

Tiedon määrä on se peruste, jonka pohjalta ihmisiä Platonin (428–347 eKr.) mukaan on arvioitava. Ihminen on sitä parempi, mitä enemmän hänellä on tietoa ideoista. Tieto ideoista on ihmisen sielussa, Platon sanoo, ja sitä koskevat erot johtuvat sielun eri osien keskinäisten suhteiden eroavuuksista. Sielussa on kolme osaa: tietävä, ponnisteleva ja tavoitteleva. Vastaavasti on kolme ryhmää ihmisiä:

1. ihmiset, joissa vallitsee tavoitteleva, syömistä, juomista ja ruumiillisia nautintoja haluava sielunosa
   – nämä ihmiset ovat yhteiskunnassa alimpana luokkana, maanviljelijöinä ja käsityöläisinä;
2. ihmiset, joissa ponnisteleva sielunosa on vallitsevana
   – tämä ryhmä muodostaa sotilaiden ja virkamiesten keskiluokan;
3. ihmiset, joissa määräävässä asemassa on sielun tietävä osa
   – tämän ryhmän ihmiset ovat hallitsijoita ja samalla filosofeja.

Oikeudenmukaisuus saavutetaan Platonin mukaan siten, että näihin eri ryhmiin kuuluvat ihmiset tekevät valtiossa vain sitä, mitä tekemään he luonnostaan sopivat. Vain omista asioistaan huolehtiminen on samalla yksi jokaisen yksilön ja jokaisen ihmisryhmän hyveistä. Alimman ryhmän, maanviljelijöiden ja käsityöläisten, asema Platonin ihannevaltiossa on mutkaton: he saavat tuotteistaan rahaa käyttääkseen sen ruumiillisten tarpeittensa tyydyttämiseen. Keskiryhmän ihmiset, joissa ponnisteleva, pyrkivä, sielunosa on määräävänä, pystyvät hillitsemään ruumiilliset tarpeensa, mutta hallitsevan ryhmän, filosofien, ajattelun on ohjattava heidän intonsa oikeisiin tavoitteisiin.

Yksityiskohtaisimmin Platon käsittelee ihannevaltionsa ylimmän säädyn tehtäviä. Luonnonlahjojensa (tietävän sielunosan hallitsevan aseman) ansiosta he kykenevät muita paremmin saamaan tiedon ideoista ja soveltamaan tietoaan valtiossa. Sen tiedon pohjalta, joka heillä on ennen kaikkea hyvän ideasta, he säätävät lakeja ja jakavat oikeutta. Välttyäkseen koskaan ajattelemasta omaa etuaan näiden valtion johtohenkilöiden on kieltäydyttävä kaikesta yksityisestä omistamisesta. Yksityinen omistaminen saattaisi vaarantaa valtion eheyden. Ylimmän säädyn miehet ja naiset ovat keskenään samanarvoisia, heillä kaikilla on suhteessaan valtioon täysin samat oikeudet ja velvollisuudet. Heidän lastensa kasvattamisesta määrää yksin valtio. Koulussa lapsille opetetaan musiikkia, jonka yhteyteen kuuluvat myös runous ja tanssi, voimistelua ja matematiikkaa. Myöhemmällä iällään he saavat tietoa ideoista, kunnes he vihdoin noin viisikymmenvuotiaina ovat kykeneviä osallistumaan valtion asioiden hoitamiseen. Sotilassäädyn lapset saavat opetusta vain musiikissa ja voimistelussa. Kolmannen säädyn lapsia Platon ei tässä yhteydessä mainitse lainkaan.

Sekä kuvataiteiden että kirjallisuuden tuotteet sensuroidaan. Sallittua on vain se, mikä edistää hyvän toteutumista. Kiellettyä on esim. kaikki runous joitakin hyveellisten ihmisten ja jumalien kunniaksi sepitettyjä ylistyslauluja lukuun ottamatta.