7.1.1 Ohjaus tuen aikana
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet
Jokaisen opettajan tehtävänä on ohjata tukea tarvitsevaa oppilasta koulunkäynnissä ja eri oppiaineiden opiskelussa. Ohjaus liittyy kaikkiin opetustilanteisiin, oppiaineisiin ja oppilaalle annettavaan arviointipalautteeseen. Ohjauksen tavoitteena on, että tukea tarvitsevan oppilaan itseluottamus, itsearviointi- ja oppimaan oppimisen taidot sekä kyky suunnitella tulevaisuuttaan vahvistuvat. Huomiota kiinnitetään oppilaan arjenhallinnassa, opintojen suunnittelu- ja opiskelutaidoissa tai yhteistyötilanteissa mahdollisesti ilmeneviin tuen tarpeisiin. Näitä taitoja vahvistetaan tarkoituksenmukaisilla ohjauksellisilla toimintatavoilla. Ohjauksella pyritään siihen, että oppilas oppii asettamaan tavoitteita oppimiselleen ja ottamaan vastuuta opiskelustaan.
Ohjauksen näkökulma otetaan huomioon arvioitaessa oppilaan tarvetta sekä tehostettuun että erityiseen tukeen. Osana pedagogista arviota tai pedagogista selvitystä arvioidaan oppilaan aikaisemmin saaman ohjauksen riittävyys ja vaikutus sekä oppilaan tarpeet ohjaukseen jatkossa. Oppimissuunnitelmaan tai HOJKSiin kirjataan myös oppilaan ohjaukseen liittyvät tavoitteet ja toimenpiteet. Ohjauksellista tukea suunniteltaessa tehdään tiivistä yhteistyötä oppilaan ja huoltajan kanssa sekä hyödynnetään myös oppilashuollon ja oppilasta mahdollisesti avustavan henkilöstön asiantuntemusta.
Päättövaiheen ohjauksessa etsitään yhdessä oppilaalle soveltuvia jatko-opintomahdollisuuksia ja selvitetään oppilaan tarvitseman tuen jatkuminen toisella asteella. Perusopetuksen päättövaiheessa tukea tarvitsevalle oppilaalle ja hänen huoltajalleen tulee antaa tietoa ja mahdollisuus keskustella oppilaanohjaajan ja oppilashuollon eri asiantuntijoiden kanssa oppilaan jatkokoulutukseen liittyvistä erityisistä kysymyksistä.
Ennaltaehkäisevän työn ja varhaisen puuttumisen toimintamalli Reisjärvellä
Varhaiskasvatuksesta esikouluun:
Ennen esiopetuksen alkamista varhaiskasvatuksen ohjaajat täyttävät huoltajien kanssa tiedonsiirtolomakkeen, joka toimitetaan esiopetusyksikköön kevään aikana. Varhaiskasvatuksen henkilökunta ja huoltajat järjestävät tiedonsiirtopalaverin esiopetuksen henkilökunnan kanssa. Kevään aikana jaetaan ennakkotietoja esiopetukseen -lomake, jossa kysytään huoltajien tietoja lapsesta sekä lupa neuvolan ja esiopetuksen yhteistyöhön. Myös kotihoidossa olevien lasten huomioiminen tiedonsiirron osalta ( neuvola, seurakunnan päiväkerho, mahdolliset muiden lasten kanssa toimivien tahojen arvokkaat huomiot yhteistyössä vanhempien kanssa) .
Huoltajien, varhaiskasvatuksen sekä neuvolasta saatujen tietojen perusteella lapsen kasvun ja oppimisen tuen tarpeet huomioidaan mm. ryhmäjakoa tehtäessä.
Esikoulusta perusopetukseen:
Esiopetuksen aikana esiopettaja ja huoltajat laativat yhdessä lapselle Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelman eli LEOPSin esikoulun aikana. LEOPS:n tiedot siirtyvät lapsen mukana ensimmäiselle luokalle huoltajan luvalla. Tiedonsiirtopalaverit pidetään esikoulun ja ensimmäisen luokan sekä pienryhmän opettajan välillä.
2. luokalta 3. luokalle
Siirtymävaiheessa on tärkeä varmistaa opiskelun edellyttämien perustaitojen hallinta ja tukea kunkin oppilaan itseluottamusta koululaisena. Oppilaita tuetaan erityisesti lukemisen, kirjoittamisen sekä matematiikan valmiuksissa ja opiskelutaidoissa. Myös itsenäisen ja ryhmässä työskentelyn taitojen vahvistaminen sekä vastuullisuuteen oppiminen tulevat entistä tärkeämmiksi.
Ohjauksellista tukea suunniteltaessa tehdään tiivistä yhteistyötä oppilaan ja huoltajan kanssa sekä hyödynnetään myös oppilashuollon ja oppilasta mahdollisesti avustavan henkilöstön asiantuntemusta. Erityisen tuen päätöksen tarkistaminen tehdään ennen kolmannen lukuvuoden alkamista:
Alakoulusta yläkouluun:
Kuudennella luokalla ennakoidaan siirtymistä yläkouluun. Kuudesluokkalaiset vierailevat kevätlukukaudella yläkoulussa. Tukioppilaat tutustuttavat ja kertovat yläkoulusta. Kuraattori tapaa kaikki kuudesluokkalaiset. Vanhemmille järjestetään vanhempainilta yläkouluun siirtymisestä kuudennen luokan keväällä. Yläkoulun alettua pidetään toinen vanhempainilta. Oppilastiedoista järjestetään lähettävän ja vastaanottavan tahon kesken siirtopalaverit. Myös wilmatiedot päivitetään ajantasalle siirtoa ajatellen.
Yläkoulusta toiselle asteelle
Oman alan löytyminen:
- opinto-ohjaaja perehdyttää oppilaat yhteishakuun (tutustumiset eri kouluihin ja linjoihin, vierailut, vanhempainilta, jossa oppilaitokset esittäytyvät)
- paikallinen näkökulma: pyydetään eri alojen työntekijöitä omalta paikkakunnalta esittelemään työtään (monialainen oppiminen, esim. jos vieraillaan maatiloilla)
- työharjoittelut
- mahdollisuus keskustella ammatinvalinnoista myös koulupsykologin kanssa
- opinto-ohjaaja tapaa oppilaat yksitellen
Yhteishaku:
- koehaku (saa tarvittaessa apua) sekä varsinainen haku tehdään koulussa opinto-ohjaajan avustuksella
- tarvittaessa harkintaan perustuva valinta, joka tehdään valintapisteistä riippumatta (oppimisvaikeudet, sosiaaliset syyt, todistusten puuttumiset tai vertailun vaikeudet)
- tarvittaessa erityisopetuksen haku (lausunnot; HOJKS tms. muut asiakirjat, lääkärinlausunto, psykologin lausunto, kuntoutussuunnitelma)
Yhteistyö toisen asteen kanssa:
- tarvittaessa siirtopalaverit erityisoppilaiden kohdalla
Moniammatillinen yhteistyö:
- opinto-ohjaaja, luokanvalvoja ja aineenopettajat, psykologi, koululääkäri, koulukuraattori, erikoissairaanhoito
- nuorisotyö (koulupudokkaille tai jos ei saa opiskelupaikkaa)
Oppimisen ja koulunkäynnin tuen tarpeiden suunnitelmallinen seulonta tuen järjestämiseksi Reisjärvellä
Luokka-aste |
Kartoitettava taito |
Arviointitapa |
Vastuuhenkilö/tekijä |
varhais- |
|
|
|
1.lk syksy |
kirjainten tunnistus ja lukeminen |
Armi - materiaali (yksilötesti) Lukimat-materiaali |
erityisopettaja |
2. lk syksy |
lukusujuvuus sanatasoinen oikeinkirjoitus yhteen- ja vähennyslaskutaidon kartoitus lukualueella 0-20 |
Armi - materiaali (yksilötesti) oppikirjan materiaali (ryhmätesti) junnauskoe (ryhmätesti) |
erityisopettaja luokanopettaja luokanopettaja ja erityisopettaja |
|
kirjoittaminen lukusujuvuus Kymppijärjestelmän hallinnan kartoitus |
tekstitason sanelu Lukimatin tekstit Kymppikartoitus 1 |
erityisopettaja erityisopettaja erityisopettaja |
4.lk syksy 4.lk kevät |
kirjoittaminen luetun ymmärtäminen |
tekstitason sanelu oppimateriaalien omat luetun ymmärtämisen arvioinnit |
erityisopettaja luokanopettaja |
5. lk syksy |
kirjoittaminen tekninen lukutaito luetun ymmärtäminen laskutaidon hallinta |
tekstitason sanelu Sanaketjutesti (ryhmätesti) luetun ymmärtämisen kartoitus (ALLU) Kymppikartoitus 2 |
erityisopettaja erityisopettaja luokanopettaja / erityisopettaja erityisopettaja |
6. lk syksy |
kirjoittaminen |
tekstitason sanelu kyselylomake |
erityisopettaja erityisopettaja |
7. lk syksy |
luetunymmärtäminen |
Ykä - luku- ja kirjoitustaidon arviointi Kymppikartoitus 2 kyselylomake |
erityisopettaja ja äidinkielen opettaja erityisopettaja erityisopettaja |
Lukio 1 | lukivaikeuksien seulonta | NMI - lukivaikeuksien seulontamenetelmä | erityisopettaja |
Kouluterveydenhuolto
Kouluterveydenhuoltoon kuuluu koululääkäri ja kouluterveydenhoitaja.
Kouluterveydenhuollossa hoidetaan pääsääntöisesti terveydenhoidolliset tehtävät ja mahdollisuuksien mukaan myös sairaanhoidolliset tehtävät.
• Laajat terveystarkastukset tehdään 1., 5. ja 8. luokalla
• Kouluterveydenhoitaja osallistuu koulun terveydellisten olojen tarkastuksiin
Oppilaiden poissaolot
• kirjataan Wilmaan
• huoltajien tulee ilmoittaa lapsensa poissaolot ensimmäisenä poissaolopäivänä
• luokanopettaja ja luokanvalvoja seuraavat oppilaiden poissaoloja säännöllisesti ja tarvittaessa puuttuvat poissaoloihin oppimisen tuen tai/ja oppilashuollollisin keinoin
Yhteistyö, vastuut, työnjako ja toimivaltuudet opetustoimessa sekä muiden hallintokuntien kanssa
• koulun rehtori/johtaja ja oppilaan opettajat: oppimisen ja koulunkäynnin tuen järjestäminen, toteuttaminen ja seuranta, pedagogisten asiakirjojen laatiminen ja tarkistaminen, yhteistyö oppilaan huoltajien ja asiantuntijaverkoston kanssa
• sosiaali-, terveys- ja sivistystoimi: lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma
• nuorisopalvelu: ehkäisevä nuorisotyö
• sivistysjohtaja: erityisen tuen päätös, pidennetty oppivelvollisuus, koulunkäynnin poikkeava aloittamisajankohta, vuosiluokkiin sitomaton opiskelu
Yhteistyö oppilashuollon palveluista vastaavien ja muiden tarvittavien asiantuntijoiden kanssa
• Pedagoginen arviointi ja selvitys sekä mahdollinen siirtyminen tehostetulle tai erityiselle tuelle käsitellään moniammatillisesti. Käsittelyssä ovat mukana ne oppilashuollon henkilöstön edustajat, joiden läsnäolo on tarpeellinen käsiteltävän asian kannalta. Oppilashuollon edustajia voidaan konsultoida tarvittaessa myös etukäteen.
• Oppilaan mahdolliset muut yhteistyötahot kuten hoitoon tai kuntoutukseen osallistuvat työntekijät kutsutaan mukaan oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin tuen palavereihin. Tarvittaessa yhteistyöhön kutsutaan myös oppilaan asioista vastaava sosiaalityöntekijä. Oppilaan luokanopettaja tai –valvoja vastaa siitä, että hän yhteistyössä huoltajien kanssa kokoaa oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin tuen kannalta keskeiset toimijat mukaan yhteistyöhön.