Kasvatuskeskustelu

Oppilas, joka häiritsee opetusta tai muutoin rikkoo koulun järjestystä, menettelee vilpillisesti tai kohtelee muita oppilaita tai koulun henkilökuntaa epäkunnioittavasti tai heidän ihmisarvoaan loukkaavasti, voidaan ensisijaisena toimenpiteenä määrätä osallistumaan yhteensä enintään kaksi tuntia kestävään kasvatuskeskusteluun.

Kasvatuskeskustelu voidaan järjestää kerralla tai useammassa osassa koulupäivän aikana tai sen ulkopuolella. Kasvatuskeskustelussa yksilöidään toimenpiteeseen johtanut teko tai laiminlyönti yhdessä oppilaan kanssa ja tarvittaessa selvitetään laajemmin käyttäytymisen syyt ja seuraukset sekä keinot koulussa käyttäytymisen ja oppilaan hyvinvoinnin parantamiseksi. Kasvatuskeskustelun perusteet ovat yleensä samat kuin jälki-istunnossa: Oppilas häiritsee opetusta, käyttää vilppiä tai rikkoo koulun järjestyssääntöjä.

Kasvatuskeskustelusta päättää oppilaan opettaja tai rehtori.

Toimenpide kirjataan Wilmaan, koulun rangaistuskirjaan, opettajan päiväkirjaan tai muuhun säilytettävään dokumenttiin sekä Primuksen kurinpitotoimien rekisteriin. Lukuvuoden lopussa rekisteristä otetaan koululla paperituloste, jota säilytetään 20 vuotta.

Asiasta ilmoitetaan oppilaan huoltajalle, ilmoitus kirjataan kuten edellisessä kohdassa. Huoltajan kanssa sovitaan samalla siitä, osallistuuko hän keskusteluun.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin