Käsityömuotoilun kurssi

Käsityömuotoilun kurssi

Kurssin tavoitteena on yhdistää käsityön ja kuvataiteen sisältöjä muotoilun näkökulmasta. Muotoiluun perustuvan työskentelyn lähtökohtana on ongelmakeskeinen suunnittelutyö, jonka kautta pohditaan laajemmin suunnitteluun liittyviä erilaisia suunnittelua sääteleviä tekijöitä, kuten käyttäjää, käyttötarkoitusta, käyttötilannetta ja tuotteen toimintaperiaatteita. Lisäksi pohditaan myös suunnitteluun vaikuttavien resurssien, kuten käytettävissä olevan ajan, työmäärän, tilojen ja työvälineiden vaikutuksia suunnitteluun.

Muotoilua korostava suunnittelutehtävä kehittää oppilaiden kykyä ratkaista avoimesti määriteltyjä ongelmia. Suunnittelutehtävien monimutkaisuuteen liittyy myös se, että suunnittelun aikana on sovitettava yhteen monia ristiriitaisiakin tekijöitä. Tehtävän ratkaisu edellyttää aina taustatyötä, jolloin tutkitaan ja analysoidaan samankaltaisia tuotteita, kokeillaan ja testataan niitä sekä pohditaan yhdessä millaisia muita ominaisuuksia tuotteessa voisi olla. Tuotesuunnittelun yhteydessä myös analysoidaan ja kokeillaan materiaaleihin, tekniikkoihin sekä rakenteisiin liittyviä ratkaisuja.

Visuaalisen ja teknisen suunnittelun vaiheessa ideat kehittyvät konkreettisen tuotteen suuntaan. Suunnittelutehtävän ratkaiseminen edellyttää sekä kuvallisen että teknisen suunnitelman tuottamista, jotta suunniteltava tuote voitaisiin sen perusteella toteuttaa. Käsityön valmistusvaiheessa nämä ideat voivat myös elää ja muuttua. Kurssilla valmistettavat tuotteet voivat olla esimerkiksi vaatteita, sisustustekstiilejä tai käyttöesineitä.

Laaja-alaisen osaamisen alueet: L1,L4, L6

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä