19. 3. Lauantai

Tekijä: Luuka Kurki
Kissa herätti minut tulemalla viereen. Lähdin aamupalalle, koska haistoin pekonin. Aamupalan jälkeen pakkasin repun ja matkalaukun ja vein ne alakertaan. Me katsoimme sitten hetken elokuvaa ja lähdimme hotellille. Kun olimme hyvästelleet perheemme, lähdimme kohti lentokenttää. Lentokentällä menimme viemään laukut, mutta ennen sitä otimme Taaven kanssa kahvit ja Kaisla otti kaakaon.
Kun menimme turvatarkastukseen, meitä otti vastaan kiltti mies, joka ei oikein edes välittänyt, että meillä oli vähän nesteitä mukana. Lentokoneessa meidän (minun ja Taaven) vieressä istui Espanjalainen Sergi. Sergi oli mukava ja me juttelimme hänelle aina välillä jotain. Roomassa meidän (Suomen, Espanjan ja Kreikan) piti erota. Eli he lähtivät omiin maihinsa.
Sitten me menimme syömään, koska meillä oli nälkä. Me kaikki söimme pizzaa. Se oli hyvää, mutta minä en jaksanut sitä kokonaan. Menimme sen jälkeen portille ja lentokoneeseen.
Viimeiselle lennolle meidän piti mennä heti, koska se lähti niin nopeasti sen toisen laskeutumisen jälkeen. Kun olimme Helsingissä ottamassa laukkuja, niin kukaan muu ei saanut meistä laukkua kun minä. Mervi jäi selvittelemään sitä asiaa ja sillä välin me muut menimme hotellille nukkumaan.