7. Kodin ja koulun yhteistyö

7. Kodin ja koulun yhteistyö

Kodin ja koulun yhteistyö perustuu kasvatuskumppanuuteen ja on lähtökohdiltaan myönteistä. Kodin ja koulun yhteistyötä tehdään sekä yksilö- että yhteisötasolla. Yhteistyön tavoitteena on molemminpuolinen tuki oppilaan oppimisessa, kasvussa ja kehityksessä. Yhteistyön tulee olla kunkin oppilaan tarpeisiin nähden riittävää ja monipuolisista, ja sen muodot määräytyvät tarvelähtöisesti.

Koulu tarjoaa mahdollisuuden huoltajien keskinäiseen vuorovaikutukseen. Koulu tukee henkilöstöä riittävien tietojen ja taitojen hankkimiseksi onnistuneeseen kodin ja koulun väliseen yhteistyöhön. Kodin ja koulun välistä yhteistyötä suunnitellaan, kehitetään ja arvioidaan yhteistyössä huoltajien ja oppilaiden kanssa.

Huoltajille tarjotaan mahdollisuus seitsemännen luokan alkaessa tutustumiskeskusteluun luokanohjaajan kanssa. Kahdeksannella luokalla järjestetään kehityskeskustelu ja yhdeksännellä luokalla ammatinvalintaan liittyvä henkilökohtainen tapaaminen opinto-ohjaajan kanssa.

7.1 Kodin ja koulun yhteistyö oppilaan, luokan ja koulun tasolla

Kodin ja koulun yhteistyömuotoja ovat luokanopettajan, luokanohjaajien, aineenopettajien ja erityisopettajien järjestämät tapaamiset, neuvottelut ja tapahtumat yksittäisille oppilaille ja huoltajille tai koko luokan huoltajille. Neuvotteluissa on/ovat tarvittaessa mukana rehtori, koulukuraattori, koulupsykologi, terveydenhoitaja ja/tai opinto-ohjaaja.

Huoltajille järjestetään tiedotus-, keskustelu- ja neuvottelutilaisuuksia luokkatasoittain tai luokittain. Aiheet ovat kasvatukseen, koulunkäyntiin, oppilaan hyvinvointiin ja turvallisuuteen, koulun toimintaan sekä ammatinvalintaan liittyviä teemoja.

Yläkoulussa luokanohjaajat järjestävät seitsemännen vuosiluokan aikana jokaiselle huoltajalle ja oppilaalle henkilökohtaisen tutustumiskeskustelun sekä kahdeksannen vuosiluokan aikana kehityskeskustelun. Nämä tapaamiset ovat ajaltaan rajoitetut ja ennalta valmistellut. Yhdeksännen vuosiluokan aikana oppilaalle ja huoltajalle tarjotaan mahdollisuutta osallistua opinto-ohjaajan järjestämään jatko-opintoon ja ammatinvalintaan keskittyvään keskusteluun.

Yläkouluun siirtyville oppilaille järjestetään tutustumispäivä keväällä. Opetusryhmät tutustuvat uuteen kouluun tulevien luokkajakojen mukaisesti. Tutustumispäivän jälkeen vanhemmille järjestetään koulun toimintatapoja esittelevä vanhempainilta. Lukuvuoden aikana seitsemäsluokkalaisten vanhemmille järjestetään yhteinen vanhempainilta. Yhdeksännen luokan vanhempainilta järjestetään tarvittaessa ennen yhteishakua.

Kodin ja koulun välinen yhteistyö poikkeuksellisten opetusjärjestelyiden aikana

Kodin ja koulun yhteistyön merkitys korostuu, jos opetusta järjestetään normaalista poikkeavalla tavalla. Vastuu yhteistyön edellytysten luomisesta on opetuksen järjestäjällä. Koulun ja oppilashuollon palvelujen henkilöstön tulee olla aktiivisia ja aloitteellisia kotien kanssa tapahtuvassa vuorovaikutuksessa. Koulun tulee informoida oppilaiden huoltajia riittävästi, jotta heillä on tieto kulloisistakin opetusjärjestelyistä ja oppilaan opintojen edistymisestä. On syytä varmistaa, että myös vieraskielisten huoltajien informointi on riittävää.
Opettajan tehtävänä on huolehtia opetusryhmästään myös etäyhteyksiä hyödyntävässä opetuksessa. Rehtorin johdolla sovitaan yhteydenpitoon liittyvästä vastuunjaosta esimerkiksi seuraavissa asioissa:

  • Kuka, miten ja milloin huolehtii päivittäisestä yhteydestä oppilaaseen?
  • Kuka, miten ja milloin on yhteydessä oppilaan huoltajaan?
  • Miten poissaoloja seurataan?
  • Miten koulun eri ammattilaiset toimivat tilanteessa, jos oppilaan oppimisesta tai hyvinvoinnista herää huoli?
  • Etäyhteyksiä hyödyntävän opetuksen aikana on turvattava oppilaiden yhdenvertaiset oikeudet saada opetusta. Koulujen tulee siis olla aktiivisesti ja oma-aloitteisesti yhteydessä oppilaaseen sekä edistää säännöllistä vuorovaikutusta hänen kanssaan. Koulupäivään tuo säännöllisyyttä ja rytmiä opiskelu oppilaan lukujärjestyksen mukaisesti. Välitunnit ovat oppilaiden virkistäytymisen aikaa myös etäopetuksen aikana. Riittävä ja säännöllinen opettajan ja oppilaan välinen vuorovaikutus sekä vertaisvuorovaikutus mahdollistavat opiskelussa edistymisen ja palautteen antamisen, vaikka opinnoissa voi olla itsenäistä tehtävien tekemistä samalla tavoin kuin lähiopetuksessa. Etäyhteyksiä hyödyntävä opetus ei tarkoita pelkkien oppimistehtävien antamista.

Riittävän ja säännöllisen vuorovaikutuksen varmistamisessa keskeisiä näkökohtia ovat seuraavat:

  • Suunnitellaan lukujärjestys, joka edellyttää säännöllistä vuorovaikutusta ja yhteydenpitoa oppilaisiin useita kertoja päivässä. Oppilaisiin voidaan pitää yhteyttä osana ryhmää tai yksilönä.
  • Huomioidaan vuorovaikutuksen määrässä ja laadussa oppilaiden vahvuudet ja tuen tarpeet.
  • Suunnitellaan menettelytavat ja käytänteet, joilla oppilaiden läsnäolo opetuksessa varmistetaan ja joilla sitä tuetaan.
  • Vuorovaikutusta tuetaan tarvittaessa koulun moniammatillisen henkilöstön avulla, esim. koulunkäynnin ohjaajien tai oppilashuollon henkilöstön avulla.
  • Seurataan aktiivisesti oppilaiden vuorovaikutuksen tarvetta ja tarvittaessa lisätään yhteydenottoja.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä