3. Henkilöstö

3. Henkilöstö

Lukuvuoden alussa henkilöstö vastaa terveyttä ja hyvinvointia kartoittavaan henkilökohtaiseen kyselyyn. Työterveyshuolto järjestää terveystarkastukset lukuvuoden aikana.
Opettajille jaettu työmäärä selviää liittestä 2a.
TVA-rahan jakamisesta on sovittu yhteisesti. Jakoperusteina ovat opettajien erillisvastuut ja tehtävät.
Sairaspoissaolot ilmoitetaan työterveyshuoltoon viimeistään silloin, kun poissaolo on jatkunut yhtäjaksoisesti tai pätkissä yhden kuukauden kalenterivuoden aikana. Ilmoituksen perusteella järjestetään palaveri, jossa arvioidaan työkyky.

3.1 Henkilöstö

Hiekanpään koulun lyhytaikaiset sijaisuudet järjestää vastuuopettaja Jaana Vahtermo. 1-2 pv:n sijaisuudet on hoidettu sisäisin järjestelyin käyttäen vapautuvia opettajia tai oto-periaatetta. Pidemmät sijaisuudet järjestää rehtori käyttäen koulun ulkopuolelta saatavaa työvoimaa.
Henkilöstön määrä ja osaaminen vastaa koulun tarpeita.
Opettajien työn tukena on moniammatillinen oppilashuoltoryhmä, johon kuuluvat koulukuraattori, koulupsykologi, erityisnuorisotyöntekijä, opinto-ohjaaja, erityisopettaja ja rehtori. Oppilashuoltotyöryhmä kokoontuu säännöllisesti lukukausittain.

3.2 Henkilöstön osaamisen vahvistaminen

Hiekanpään koulun henkilökunnalle varataan riittävä resurssi henkilökohtaisen osaamisen kehittämiseen. Valittavat koulutukset sovitaan esimiehen kanssa.
Lukuvuosittain jaettavat erilliskorvaukset ja työn vaativuuden arviointi käsitellään ja päätetään yhteisessä opettajainkokouksessa.

3.3 Työhyvinvointisuunnitelma

Työhyvinvointi on sekä työnantajan että työntekijän vastuulla. He ylläpitävät ja kehittävät työhyvinvointia yhdessä. Työhyvinvoinnin edistäminen työpaikalla tapahtuu aina esimiesten ja työntekijöiden yhteistyönä. Muita keskeisiä toimijoita ovat työsuojeluhenkilöstö ja luottamusmiehet. Työhyvinvoinnin ylläpitämisessä työpaikan tärkeä kumppani on työterveyshuolto.

Epäasiallisen kohtelun ja häirinnän ohjeistus on annettu henkilökunnalle tutustuttavaksi lukukuittauksella toukokuussa 2021.

Hyvinvoivassa työyhteisössä

  • ollaan avoimia ja luotetaan
  • innostetaan ja kannustetaan
  • puhalletaan yhteen hiileen
  • annetaan myönteistä palautetta
  • pidetään työmäärä aisoissa
  • uskalletaan puhua ongelmistakin
  • säilytetään toimintakyky muutostilanteissa.

Hyvinvoiva työntekijä

  • on motivoitunut ja vastuuntuntoinen
  • pääsee hyödyntämään vahvuuksiaan ja osaamistaan
  • tuntee työnsä tavoitteet
  • saa palautetta työstään
  • kokee itsensä tarpeelliseksi
  • kokee työssään riittävästi sekä itsenäisyyttä että yhteenkuuluvuutta
  • onnistuu ja innostuu työssään

Säännöt työyhteisössä

Lainsäädännössä on määritelty yleisluontoisesti työnantajan ja työntekijöiden oikeudet ja velvollisuudet työ-ja virkasuhteessa sekä annettu yleisiä ohjeita käyttäytymisestä työpaikalla. Jokaisella työpaikalla määritellään itse – joko virallisesti tai epävirallisesti – mikä on asiallista ja ammatillista työn tavoitteita ja työyhteisön jäsenten hyvinvointia edistävää käyttäytymistä.

Yhteisten pelisääntöjen luominen edistää tavoitteiden mukaista työn tekemistä ja yhteistyön sujumista. Lisäksi pelisäännöt auttavat ottamaan asioita puheeksi ja puuttumaan ongelmiin niiden varhaisessa vaiheessa. Ne myös edistävät oikeudenmukaista kohtelua työpaikalla.

Hiekanpään koulu on laatinut toimintaansa tukevat konkreettiset pelisäännöt, joiden noudattamista seurataan.

 

1. Arvostan työtovereitani sekä heidän tekemäänsä työtä.

Arvostukseni näkyy ystävällisenä käyttäytymisenä, kiinnostuksena heitä ja heidän työtään kohtaan, neuvojen kysymisenä, positiivisen ja kehittävän palautteen antamisena, lupausten pitämisenä ja ansion jakamisena onnistuneiden työsuoritusten jälkeen.

Puhun heistä positiivisesti myös silloin, kun he eivät ole paikalla.

2. Olen aktiivinen työni ja työyhteisöni toiminnan kehittämisessä.

Aktiivisuuteni näkyy siinä, että esitän työhön liittyviä ajatuksiani ja ehdotuksiani rakentavassa sävyssä sekä kahdenkeskisissä keskusteluissa, että työpaikkakokouksissa.

Henkilöihin liittyvät asiat keskustelen kahden kesken asianosaisten kanssa.

3. Kuuntelen myös muiden mielipiteitä.

Olen kiinnostunut myös eri mieltä olevien mielipiteistä ja pyrin ymmärtämään, miten he ovat päätyneet mielipiteeseensä. Pyrin rakentamaan yhteistä näkemystä.

4. Selvitän ongelmaksi kokemani asiat enkä anna niiden vaikuttaa työn tekemiseen ja yhteistyön sujumiseen.

Otan puheeksi minua vaivaavat asiat asianomaisen henkilön kanssa ja pyrin palauttamaan asialliset välit tämän henkilön kanssa. Pystyn myös itse ottamaan vastaan palautetta omasta käyttäytymisestäni ja korjaamaan mahdollisia puutteita yhteistyötaidoissani.

5. Anteeksi antaminen.

Käytännössä anteeksi antaminen näkyy yhteistyösuhteiden normalisoitumisena ristiriitojen jälkeen ja siinä, että en palaa jo selvitettyyn asiaan myöhemmin asianomaisen tai muiden henkilöiden kanssa.