5.5 Opetuksen ja kasvatuksen tavoitteita tukeva muu toiminta

Opetuksen ja kasvatuksen tavoitteita tukeva muu toiminta Perhossa

Opetuksen järjestäjä päättää opetuksen ja kasvatuksen tavoitteita tukevan muun toiminnan linjauksista ja tähän liittyvästä yhteistyöstä kotien sekä muiden sidosryhmien kanssa sekä oppilaiden osallistumisesta suunnitteluun. Perhon kunnan opetuksen ja kasvatuksen tavoitteita tukevasta muusta toiminnasta tietoa alla olevissa osioissa.

Koulun kerhotoiminta Perhossa

Kerhotoiminnan lähtökohdat Perhossa

Koulun kerhotoiminta on tarkoitettu 1-9 luokkalaisille. Kerhoon osallistuminen on vapaaehtoista harrastustavoitteista toimintaa, se voi toimia myös kutsukerhona esim. erityisopetuksen oppilaille. Kerhojen aihepiiri on vapaasti valittavissa. Kerholla on oltava vastuullinen ohjaaja, jolla maksetaan tukiopetustunnin mukaista palkkiota pidetystä kerhotunnista (60 minuuttia). Kerhossa on noudatettava koulun järjestyssääntöjä ja hyviä tapoja sekä pidettävä kerhopäiväkirjaa. Kerhot on merkittävä koulun työsuunnitelmaan.

Ohjaaja voi olla koulun oma opettaja tai avustaja tai muu koulun rehtorin hyväksymä ohjaaja tai apuohjaaja.

Kerhosta on pidettävä päiväkirjaa, johon merkitään kerhon nimi, pitoaika, osanottajat ja pidetyt tunnit. Kerhonohjaajan on ilmoitettava pidetyt tunnit sekä asianomaisen koulun rehtorille että kerhokoordinaattorille. Materiaali ym. hankintoihin on saatava koordinaattorin lupa. Suositus on että kerhossa on oltava keskimäärin 8 osanottajaa.

Kerhotoiminnalla on omat sivut Perhon koulujen Peda.net sivustolla https://peda.net/perho/kerhotoiminta

Koulun kirjastotoiminta Perhossa

Alakoulun luokat pyrkivät käymään kirjastossa säännöllisesti lukuvuoden aikana. Kirjastoon, sen käytäntöihin ja materiaaleihin perehdytään kirjaston henkilökunnan johdolla (esim. kirjavinkkaus). Kirjastovierailujen yhteydessä tutustutaan kirjastossa esillä oleviin näyttelyihin.
Kirjaston järjestämään kirjadiplomi -toimintaan osallistutaan ja kirjastovirkailijat myös jalkautuvat kouluille pyydettäessä.

Oppilaita kannustetaan käyttämään kirjaston palveluja myös vapaa-ajalla.

Kouluruokailu Perhossa

Luokanopettaja ruokailee pääsääntöisesti oppilaidensa kanssa. Ruokaillessa luokanopettajan johdolla harjoitellaan ja ylläpidetään hyviä ruokailutapoja (esim. haarukan ja veitsen käyttö, hillitty käyttäytyminen ruokaillessa). Ruokailussa kannustetaan oppilaita maistamaan erilaisia ruokia.

Silloin tällöin henkilökunta (ainakin isompien oppilaiden osalta) voi ruokailla omassa pöydässään, jolloin voidaan kokeilla miten ruokailu onnistuu opetettujen asioiden ja sovittujen sääntöjen mukaan myös ilman opettajan valvontaa.

Panostetaan lähiruokaan ja laadukkaisiin retkieväisiin.

Mahdollisuus toteuttaa teemaruokailua kuukausittain: luokka/kuukausi valitsee yhden mieleisen aterian. Mahdollisuuksien mukaan oppilaat suunnittlevat aterian sisällön keittiön edustajan kanssa. Myöskin oppilaat voivat esim. koristella ruokalaa jne. teeman pohjalta. Lopuksi arvioidaan, kuinka kokonaisuus onnistui.

Välitunnit, päivänavaukset, opintokäynnit, opintoretket ja leirikoulut Perhossa

Välitunnit
Perhon kouluissa välitunnit vietetään koulun pääsääntöisesti ulkona. Koulut voivat itsenäisesti päättää välituntien pituudet yms. lainsäädännön puitteissa. Sisävälitunteja ja muita liikunnallisia välitunteja pyritään lisäämään Liikkuva koulu -hankkeen mukaisesti.

Päivänavaukset
Koulupäivä aloitetaan lyhyellä päivänavauksella opettajan, oppilaiden ja/tai koulun sopimalla tavalla.

Mikä on opintokäynti?

Opintokäynti on oppituntien ja koulun työpäivän puitteissa tehtävä retki esimerkiksi uimahalliin, museoon, konserttiin, luontokohteeseen ja niin edelleen. Ruokailu järjestetään normaalisti koulussa. Opintokäynti ei edellytä erillistä suunnitelmaa. Turvallisuuteen tulee kuitenkin kiinnittää erityistä huomiota.

Mikä on opintoretki?
Opintokäynti muuttuu opintoretkeksi, mikäli ruokailu tapahtuu muualla kuin koulussa tai retki ylittää työjärjestyksen mukaisen koulupäivän pituuden. Opintoretken vuoksi voidaan muuttaa tuntijakoa. Opintoretki ilmoitetaan alustavasti lukuvuosisuunnitelmassa ja retken johtajan esimies hyväksyy retkisuunnitelman.

Mikä on leirikoulu?
Kun opintoretki laajenee yöpymiseksi, on kyseessä leirikoulu. Leirikoulun vuoksi voidan muuttaa tuntijakoa. Leirikoulu ilmoitetaan alustavasti lukuvuosisuunnitelmassa ja leirikoulun johtajan esimies hyväksyy leirikoulusuunnitelman.

Mikä on yökoulu?
Yökoulu lasketaan leirikouluksi, joten se vaatii vastaavat suunnitelmat. Päivän koulutunnit voidaan siirtää iltaan, yöpyä koululla ja jatkaa koulunkäyntiä aamulla tietyn ajan. Asia sovitaan etukäteen rehtorin kanssa sovitusti. Yöpymistiloissa tulee olla palovaroittimet. Opetushallituksen ohjeet linkkinä: http://www.oph.fi/saadokset_ja_ohjeet/ohjeita_koulutuksen_jarjestamiseen/perusopetuksen_jarjestaminen/kouluretket_ja_leirikoulut.

Koulumatkat ja koulukuljetukset Perhossa

Oppitunneilla käsitellään turvalliseen koulumatkaan liittyviä asioita ja hyviin tapoihin myös koulumatkojen aikana. Lisäksi oppilaita pyritään kannustamaan turvalliseen koulumatkaan (mm. pyöräilykypärän käyttö) esimerkiksi liikunnallisin palkinnoin. Se voisi olla jopa luokkakohtaista (luokka, jossa on parhaiten käytetty pyöräilykypärää, saa oman salivälkän, matkan uimahalliin, tms...).

Perhossa opetuksen järjestäjä huolehtii koulukuljetuksista.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä