Kunnan OPS-sisältö

Paikallisesti päätettävät asiat

Vuosiluokilla 1–2 opetuksen painopiste on luku- ja kirjoitustaitojen perustan luomisessa sekä oppimaan oppimisen ja vuorovaikutuksen taitojen kehittämisessä. Opetuksen tehtävänä on herättää kiinnostusta kieleen, ilmaisuun ja erilaisten tekstien tuottamiseen ja tulkitsemiseen.

Oppilas opettelee kirjoittamaan selkeästi käsin ja lukemaan mahdollisimman sujuvasti 1.- ja 2. vuosiluokilla. Oppilas harjoittelee keskustelutaitoja arjen tilanteissa (kuunteleminen, puheenvuoron pyytäminen, puheenvuoron pitäminen ja päättäminen, toisten mielipiteiden rakentava kommentointi). Opettaja antaa aikaa keskusteluun: kannustaa oppilaita kertomaan omista aiheistaan, arjen tilanteistaan ja mieltään kuohuttavista tapahtumista.

  • Oppimisympäristöjen tulee tarjota mahdollisuuksia tutustua monipuolisesti erilaisiin teksteihin ja kielenkäyttötilanteisiin.
  • Tekstien tulisi olla mahdollisimman merkityksellisiä oppilaille (esim. asiat, joista keskustellaan ovat oppilaille tuttuja ja ainakin jollain tasolla heistä lähtöisin; omien kokemusten ja elämysten jakaminen). Myös saatavilla oleva kirjallisuus olisi oppilaita kiinnostavaa ja monimuotoista.
  • Työtavoista korostuvat leikillisyys, pelillisyys sekä erilaiset draaman keinot.
  • Tekstejä tuotetaan mahdollisimman paljon myös yhdessä.
  • Suomen kielen oppimista tapahtuu joka tilanteessa ja kaikissa oppiaineissa. Eheytetään opetusta siis niin, että suomen kielen opiskelu on luontevasti koko ajan läsnä kaikessa tekemisessä.
  • Tehdään tiivistä yhteistyötä mahdollisuuksien mukaan lähikirjaston kanssa ja pyritään osallistumaan aktiivisesti sekä koulun omiin että koulun ulkopuolisiin kulttuuritapahtumiin.
  • Tutustutaan sähköisiin oppimisympäristöihin.

Oppiaineen kaikki neljä tavoitealuetta (vuorovaikutustaidot, tekstien tulkitseminen, tekstien tuottaminen, kielen, kirjallisuuden ja kulttuurin ymmärtäminen) ovat yhtä tärkeitä. Niiden arviointi perustuu monipuolisiin suullisiin ja kirjallisiin näyttöihin sekä opettajan havaintoihin.

Oppiaineen luonteen vuoksi lähes kaikkia neljän tavoitealueen taitoja harjoitellaan joka vuosi, vuosi vuodelta taitoa syventävin ja monipuolistavin sisällöin.