4.11. Esseen kirjoitustehtävä - tunnelmat ja kokemukset
- Esseen työstäminen on tällä hetkellä aloittamatta, koska en ole vielä saanut aikaiseksi aloitettua sitä. Ajatukset ovat niin sekavat vielä. Oppimiselämäkertani on hyvä, sillä sain tehtyä siitä sellaisen kuin halusinkin.
- Parasta oppimiselämäkertani tekstissäni on sen kerronnallisuus ja johdonmukaisuus.
- Vielä kohennettavaa löytyy näkökulmien keksimisessä, jotta tekstistä saisi laajemman ja monipuolisemman. Osittain myös tieteellisen tekstin teko (termien käyttö jne. opitut asiat).
- Haluisin oppia tieteellisen esseen laatimisesta viittausta, teksin ja oman ajatuksen vuoropuhelua ja kaikkea aika yleistä.
- Kirjoittajana olen vaihteleva, riippuen aiheesta. Välillä kirjoitussuoni alkaa sykkimään, jolloin tekstiä tulee. Tällöin vaarana on kuitenkin ollut sivuraiteille joutuminen ja aiheesta poikkeaminen. Koen, että olen hyvä kirjoittamaan - olen ainakin ollut.