KTKO1020

Tekstiä tekstiä ja reflektiota myös kansainvälisyyssuunnitelmasta

Ryhmätapaamisen jälkeen ennen pienryhmätapaamista: 
 
1. Lue luokanopettajan kandidaatti- ja maisteriohjelmien osaamistavoitteet. 
Pohdi, miten olet saavuttanut kanditutkinnon tavoitteet. 

Olen aloittanut kasvatusalan asiantuntijuuden kehittämisen näinä kolmena vuonna ja asettanut itselleni pieniä henkilökohtaisia kehittymistavoitteita. Alkuun tarkastelin paljonkin opettajuuden ydinosaamisalueita, mutta nyt kolmannen vuoden puolivälin ylitettynä en ole Propen olemassaoloa edes muistanut, koska ei ole ollut sellaisia opintoja, jotka olisivat suoraan sinne liittyneet. Pom-opintojen myötä olen oppinut oppiaineiden, laaja-alaisen oppimisen ja opetuksen lähtökohtia ja tavoitteita monipuolisesti. Laaja-alaista oppimista on tullut siinä sivussa, kun on tutustunut opetussuunnitelmaan eri pom-aineiden parissa.  

Erilaisten oppimisprosessien tunnistaminen on tullut tutuksi ja on tullut ajatus, että oppimisprosessin omistajuus olisi enemmän itse oppilaalla kuin opettajalla, tukea ja ohjausta antaen. Koen, että kohta alkava 2. harkka antaa minulle vielä enemmän eväitä suunnitella, toteuttaa ja arvioida erilaisia oppimisprosesseja ja opetuskokonaisuuksia. Tällä hetkellä kun ajattelen opettajuuttani, on minulla vaikeus päättää, miten rakennan tunnin rakenteen tai kummalla tavalla jokin tietty asia on järkevä suorittaa. Toivon saavani tähän eväitä harkasta. Moniammatilliseen yhteistyöhön ei ole kovin paljon tullut eväitä, sillä paljon olemme olleet vain luokanopettajien kesken. Yksittäisillä kursseilla on ollut muitakin opiskelijoita. Kuitenkin ajatus siitä on kypsynyt. Vuorovaikutusosaaminen on monipuolistunut, koska on joutunut moniin erilaisiin tilanteisiin niin opinnoissa kuin muussakin elämässä.  

Nyt ainakin ajattelen, että kasvatuksen yhteiskunnallisia rakenteellisia ehtoja on heikohkosti edistetty, mutta uskon sen työelämässä vahvistuvan. Viimeisenä kohtana on vieraan kielen hyödyntäminen, jota olenkin hyödyntänyt oman osaamiseni pohjalta, eli aika heikosti. Olen kuitenkin pärjännyt. 

2. Millaisia odotuksia ja henkilökohtaisia tavoitteita sinulla on maisteritutkinnon suhteen? Mitä valinnaisia opintoja suunnittelet maisteritutkintoon ja mitä kysymyksiä sinulla niistä on? 

Odotuksia ehkä konkreettisina on varmuuden saaminen opetukseen ja oman opettajaidentiteetin vahvistumista. En ole edelleenkään, näin kolmen vuoden jälkeen vakuuttunut tästä alasta, mutta toivon että jotain valonsäteitä hieman enemmän näkisin sen suhteen. Tavoitteena on vain valmistua koulusta ja päästä töihin, elämään ihan normaalia arkea.  

Valinnaisina opintoina ajattelin hakea varhaiskasvatuksen opettajan erillisiin opintoihin, koska olen ollut nyt myös vakapuolella töissä ja näen siinä yhden työmahdollisuuden itselleni lisää. Jos en saa niitä opintoja sivuopinnoikseni, niin sitten ehkä terveystiedon opettajan kelpoisuus kiinnostaa.  
3. Miten kansainvälisyyssuunnitelmasi on toteutunut tähän saakka ja millaisia muutoksia siihen voisi tehdä? 

Kansainvälisyyssuunnitelmaa kun propesta tarkastelin, niin yhtä keskeneräinen se on tälläkin hetkellä. En ole vaihtoon lähdössä, mutta muuten kielellisesti ja kulttuurisesti oma repertuaanini on kehittynyt. Kävin syksyllä 2,5 viikon reissun Vietnamissa, jossa koki monenlaista, joka on itsessään kehittänyt kultuurista osaamistani sekä myös englanninkielen taitoa. Olen myös alkanut opiskelemaan viittomakieltä ja myös viittomakielten kulttuurista olen jotain oppinut. En ole hyvä englannissa, mutta pärjään kuitenkin arkielämässä ja opettajana.