Nuorisovaalit koulussamme keväällä 2019
Nuorisovaalit on loistava oppimis- ja opetustapahtuma kaikille peruskouluille ja toisen asteen oppilaitoksille. Nuorisovaaleissa nuoret tutustuvat vaaleihin ja ehdokkaisiin sekä saavat konkreettisen kokemuksen äänestämisestä.
Nuorisovaalit järjestetään aina valtakunnallisten vaalien yhteydessä – niin myös eduskunta- ja europarlamenttivaaleissa keväällä 2019. Vaaleissa äänestetään samoja ehdokkaita kuin varsinaisissakin vaaleissa. Vaalipiiri määritetään oppilaitoksen osoitteen mukaan ja äänioikeutettuja ovat kaikki alle 18-vuotiaat nuoret. Vaalit toteutetaan suomeksi ja ruotsiksi.