Koin Puheviestinnän ja vuorovaikutuksen taidot ja merkitykset -moduulin itselleni tärkeäksi, sillä harvoin tulee yhtä tarkoin ja intensiivisesti pohdittua omaa käyttäytymistään ja arjessa tapahtuvia vuorovaikutustilanteita kuin mitä tässä opintojaksossa. Toisaalta jakson ajoittuminen syksyyn muidenkin isojen oppimistehtävien kanssa aiheutti sen, etten ihan pystynyt antamaan kaikkea toivomaani panosta näihin tehtäviin ja aiheiden käsittelyyn.

Yksilötehtävässä oli mielenkiintoista analysoida omaa onnistunutta ja epäonnistunutta vuorovaikutustilannetta. Sitä palasi mielessään useaan otteeseen noihin hetkiin ja muistelemaan kaikkia haasteita ja toisaalta myös hyviä hetkiä uran ajalta. Tehtävä oli jossain mielessä myös terapeuttinen, kun tilannetta lähti analysoimaan ikään kuin ulkopuolisin silmin. Toki asiaa auttoi myös se, että tilanteisiin oli saanut jo etäisyyttä, kun ne eivät olleet ihan eilen tapahtuneita. Mallin soveltaminen oppilaiden välisiin vuorovaikutustilanteisiin jäi omalta osaltani aika pinnalliseksi ja nopeaan tehdyksi työksi; sen tunnustan.

Käsikirjan laatiminen parin kanssa tuntui alkuun haastavalta, kun meillä ei meinannut löytyä yhteistä aikaa edes tehtävän aloitukseen ja molemmat loivatkin hieman erilaisen käsityksen siitä, mitä käsikirjan kuuluu pitää sisällään. Loppupeleissä kuitenkin jutellessamme puhelimitse aiheesta ja päästyämme jopa saman pöydän ääreen työstämään tehtävää, saimme aikaiseksi ainakin minua itseäni hyvin palvelevan käsikirjan, joka eskarin lisäksi toimii myös koulun puolella ohjekirjana. Oli todella antoisaa myös keskustella kaverin kanssa omista näkemyksistä ja siinä joutui välillä perustelemaan tarkkaankin mielipiteitään ja ajatuksiaan. Meille on parini kanssa kehittynyt tämän koulutuksen aikana sellainen keskinäinen suhde, jossa uskallamme suoraan kysyä toiselta, mitä hän milläkin asialla tarkoittaa, jos se jää toiselle jotenkin epäselväksi.

Lukutehtävän koin hyvin mielenkiintoiseksi ja valitsemani artikkeli osui mahtavasti omaan ajatusmaailmaani! Näistä lukukokemuksista olisin mielelläni käynyt tarkempaa keskustelua myös lähijakson puitteissa, sillä nyt niiden käsittely jäi aika lailla vain tehtävän ja omien mietteiden varaan. Nikkolan ja Löppösen (2013) artikkeli Oivalluksia ryhmästä oli erittäin selväsanainen ja monelta osin toi ainakin minulle helpottavan tunteen siitä, että ryhmän muodostumiselle tulee antaa aikaa ja tilaa ja välillä on hyväksyttävä jonkinasteinen kaaos porukan sisällä. Artikkeli pisti minut myös pohtimaan ja muistelemaan erilaisia ryhmiä - haastavia ja helppoja - joita olen urani aikana kohdannut. Itse koin artikkelia lukiessani ahaa-elämyksen siinä, että välttämättä tiukan kurin ylläpitäminen ei johda hyvään ryhmähenkeen. Omassa opetuksessani näen hyvin tärkeänä keskustelevan ilmapiirin ja sitä yritän välittää koko ryhmään. Toisinaan usein esiintyvä puheensorina luokassa koetaan (toisten opettajien tai joidenkin lasten taholta) jo jollain tavalla levottomuutenakin; koetan kuitenkin opettaa lapsille sellaista työskentelyn mallia, jossa tehtäviä viedään eteenpäin kohti yhteistä tavoitetta, mutta samalla kaverin kanssa voi yhdessä pähkäillä asioita, joissa kokee tarvitsevansa apua. Työskentelylle täytyy olla tietty rauha, mutta ihan hiiren hiljaista ei tarvitse olla. Käytän omassa työssäni myös paljon aikaa keskustelulle tilanteissa, joissa näen, että ryhmä on ristiriitainen eikä yhteinen toiminta oikein meinaa sen vuoksi onnistua.

Lähijaksoilla tehdyt yhteiset harjoitukset ja keskustelut koin myös tärkeäksi anniksi itselleni tässä moduulissa. Esimerkiksi juuri viimeisen lähijakson harjoituksissa heräsin ihmettelemään, miksi jotkut opettajat kokevat heittäytymisen draamallisiin tehtäviin niin epämiellyttäväksi ja hankalaksi, kunnes ymmärsin, että näinhän on usein myös lasten kohdalla. Eivät kaikki ole niin sosiaalisia ja avoimia, että haluavat tai edes pystyvät heittäytymään yhteiseen harjoitukseen tilanteen vietäväksi. Itsekään en pienempänä ollut mikään innokas osallistuja tällaisissa draamallisissa harjoituksissa, mutta nykyään jo suorastaan nautin niistä. Opettajan onkin oltava hienovarainen siinä, kuinka kannustaa ujoimpia ja jöröimpiäkin osallistumaan toimintaan omalla tavallaan niin, ettei tilanteesta muodostu lapselle liian epämukavaa.

Antaisin tästä jaksosta itselleni arvosanaksi 3. Paneuduin tehtäviin ja yhteiseen toimintaan mielestäni ihan hyvin, mutta olisin voinut ja halunnutkin toisaalta satsata tähän opintojaksoon enemmän, jos vain rahkeet olisivat riittäneet. Joka tapauksessa koin saavani tästä paljon ainesta ja apua tulevaa työhön paluutani ajatellen; ehkä osaan taas olla asteen verran osaavampi kohtaamaan moninaisia lapsia, kollegoita ja vanhempia työssäni sekä näkemään jokaisen vuorovaikutustilanteen loistavana harjoituksena kohti parempia vuorovaikutustaitoja!