Laajan oppimistehtävän arviointi: Maisa ja Maarit

Tämän tehtävän tekeminen vaati melko paljon aikaa ja energiaa, mutta onnistuimme siinä mielestämme hyvin. Tehtävän toteutus Vesangan koulun monoviikkona oli luontevasti koulun toimintaan sopiva eikä jäänyt missään nimessä irralliseksi projektiksi. Kun onnistuimme saamaan koko koulun väen mukaan yhteiseen asiaamme, saimme aikaiseksi monipuolisen teemaviikon, jonka ympärille rakentui myös paljon muuta pitkin syksyä tapahtuvaa toimintaa. Tästä saimme paljon positiivista palautetta niin alueryhmässä kuin Oppimistorillakin työtämme esitellessä.

Molemmat olemme toiminnan ihmisiä ja meille raporttia tärkeämmäksi nousi itse toiminta lasten kanssa. Kaikkea toimintaa ja tekemistä ei millään saa liitettyä raporttiin. Onnistuimme kuitenkin varsin selvästi tuomaan raportissa esille toteuttamaamme toimintaa ja halusimme liittää jokaiseen työpajaan myös sen kielitietoisuuden kehittämiseen tähtäävän puolen. Tätä asiaa kyseltiin myös alueryhmässä; kuinka saamme kielitietoisuuden näkymään joka pajassa? Olemme jakaneet raportin suunnitelmaan, toteutukseen ja arviointiin helpottaaksemme lukijan seuraamista. Lähdekirjallisuutta olisimme voineet varmasti käyttää laajemminkin.

Pystyimme mielestämme todistamaan kaikille osapuolille miten kirjallisuus teemana taipuu monenlaiseen toimintaan. Kirjallisuus ei siis ole vain pelkkää sivujen kääntelyä. Me projektin vetäjätkin opimme tässä paljon. Opimme yhteistyön taitoja, projektin ohjaamista, kuuntelun taitoa, heittäytymisen taitoa. Viimeksi mainittu voi olla opettajalle erityisen vaikeaa. Opimme innostumaan ja innostamaan. Opimme myös sietämään keskeneräisyyttä ja rauhattomuutta. Projektin työvaiheet ovat suunnittelu, toteutus ja arviointi. Ikuinen arvoitus on se, kuinka lapset monoviikon kokivat ja minkälaisia muistikuvia heille viikosta jäi. 200 oppilaan kanssa asian äärelle pysähtyminen on haastavaa. Loppuarvioinnin muoto antoi meille vain päällimmäisen tuntemuksen, fiiliksen. Juna kulkee jo ja asiat vaihtuvat uusiin. Uskomme, että seuraavalla kirjastoreissulla lasten on taas kerran helpompi tarttua kirjaan. Annamme itsellemme tästä projektista arvosanan 4.