OKLS3309

Eettisen osaamisen suhteen viimeinen, pidempi, harjoittelu antoi paljon. Pääsyy tähän oli varmasti ohjaava opettajani, jonka palaute perustui lähes täysin itse ”pihvin” rakentamiseen ja ymmärtämiseen eikä niinkään lillukanvarsiin opettajan työssä. Ohjaava opettaja voi tosiaan antaa palautetta myös siitä, että näytönkirkkautta olisi voinut säätää pari napsua suuntaan tai toiseen. Ohjaava opettaja voi myös keskittyä opiskelijan kanssa rakentamaan ammattilaisuutta eritavoin. Mielestäni juuri tämä filosofinen lähtökohta toimii paremmin ja itselleni oli kyllä luojan lykky, että ohjaava opettajani ajatteli samoin. Ohjaajan kommenteilla pystyin siis itse reflektoimaan omaa opettajuuttani ja kehittämään sitä. Vaikka sainkin opettajalta jonkinlaisia ohjaavia esimerkkejä ryhmädynamiikan toiminnan kannalta, en näe, että kyseessä olisi ollut suoranainen situated learning -tilanne (Lave & Wenger, 1991), eli ns. ”oppipoikamalli”. Pääsin jokaisen tunnin lopuksi tai vähintään päivän päätteeksi perustelemaan opettajalle tekemäni valinnat. Usein palautuskeskustelu alkoikin sanoin, ”noh miten meni?”. Edelliseen liittyen, pääsin myös olemaan opettajan kanssa eri mieltä asioista. Molempien toiminta ja käytännöt olivat kuitenkin hyvin pedagogisesti perusteltuja. Käsittelen tätä teemaa tarkemmin Yhteisöllisen ja yhteiskunnallisen osaamisen osa-alueella.

Opetettavaksi luokaksi sain 6lk:n, missä oikeudenmukaisuuteen liittyvät kysymykset olivat päivittäin läsnä:

”Miksi tuo saa tehdä tollain, jos mä en saa?”.

”Mutta ku toiki teki silleen!”.

Eettisyyteen liittyvät kysymykset pysyivät luokassa jatkuvasti tapetilla ja tässä opettaja saakin olla mielestäni todella tarkkana, jotta oppilailla pysyy selvänä kuva siitä, että heitä kohdellaan oikeudenmukaisesti. Tämä sitoutuu taas vahvasti opettajan asemaan ja auktoriteettiin toimia ikään kuin vallankahvassa, oikeudenmukaisuuden jakajana. Vallan mukana taas tulee vastuuta ja kuten Moilanen (2005) kirjoittaa, vallankäyttäjä (opettaja/kasvattaja) vastaa kasvatettavilleen, heidän omaisilleen, kollegoilleen ja omalle tunnolleen. Hyvän vallankäytön tunnusmerkkejä ovat oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus, sekä kasvatettavien kuuleminen. Omassa harjoittelussani huomasin, kuinka pitkälle pääsee, kun oppilaiden kanssa on läsnä ja kuulee heidän kantansa eri tilanteisiin. Jo tämä kaikkien kantojen kuuleminen ja oppilaalle tilanteen sanoittaminen luo oikeidenmukaisuuden tunnetta, aivan samalla tavalla kuin oikeusjärjestelmämmekin toimii. Tuomitun rikollisen (kuten varmasti asianomaisenkin) on helpompi ymmärtää teko ja käsitellä asia, kun kaikkia osapuolia on kuultu ja heidän kantansa on nähty.

Sockett (1993) on eritellyt viisi opettajan hyvettä, joista yhdeksi mainitaan oikeudenmukaisuus. Oikeudenmukaisuus on oppilaille tärkeä asia ja etuoikeuksien ja rangaistuksien saaminen eriarvoisesti suututtaa. Moilanen (2005). Se on ymmärrettävää ja siksi tätä mielestäni täytyy opettajana sanoittaa. Oman harjoitteluni aikana käsittelin aihetta vessakäynneistä oppitunneilla ja kylmistä varpaista liikuntatunneilla. Tietenkään housuun ei tarvitse koulussa pissata, eikä varpaitaan jäädyttää. Mutta, jos alkaa käyttää tätä itselleen valttikorttina poistua kavereiden kanssa viettämään vapaa-aikaa, niin se syö luottamusta myös muilta. Moneen asiaan pystyy myös varautumaan etukäteen, esimerkiksi pukemalla lämpimät sukat luistelutunnille tai käymällä saniteettitiloissa jo välitunnin aikana. Yksi isoimmista oikeudenmukaisuuden setvimisistä tapahtui kiroilu-tilanteessa, missä en itse kuullut yhden oppilaan päästävän suustaan sammakoita (koska oikea korvani on kuuro), mutta ryhmän toinen oppilas kuuli ja huusi, että tästä pitäisi joutua tilille. Kun rauhoittelin tilannetta, niin hän pillastui ja lähti ovet paukkuen luokasta. Otin tilanteen haltuun luokassa ja lähdin oppilaan perään. Oppilas oli lähtenyt vessaan, todennäköisesti purkamaan tunteitaan epäoikeudenmukaisuudesta johtuen, ja hänen palatessaan päädyin pitämään oppilaalle 1-to-1 kasvatuskeskustelua ja kuuntelutukea:

Joona: ”Hei, mihis sä lähit?”

Oppilas: ”Vessaan..”

J: ”Mutta tolleen ovet paukkuen?”

O: ”Niin, no mua ärsytti”

J: ”Joo, mä huomasin. Mikä sua ärsytti?”

O: ”No ei mikää enää.”

J: ”Niin, mä vähän luin sitä tilannetta niin, että siinä vieressä kaveri sanoi kirosanan ja mä en tarttunut siihen samantien…”

O: ”Nii…”

J: ”Ja sitten sä oot varmaan joskus kiroillut ja siitä on heti lähtenyt show käyntiin ja kotiin viesti…”

O: ”No joo nii…”

J: ”Nii ja sitten susta tuntui epäoikeudenmukaiselta, että nyt kun hän kiroili ja sä oikein kuulit sen, niin siitä ei tullut mitään seuraamuksia..”

O: ”Just nii!”

J: ”Joo, mistä sä tiedät tuleeko siitä seuraamuksia?”

O: ”Nii, emmä kyl tiiäkkää”

J: ”Joo, mutta onko toi nyt ihan viisasta puuhaa lähteä juoksemaan luokasta ja paiskoa ovia, kun ne voi mennä rikki tai jonkun sormet voi jäädä väliin. Sen lisäksi mä olin aika huolissaan susta, kun tolleen pamahit poies. Musta oot kivasti tehnyt kuitenkin hommia, ja mukava kun oot tuolla luokassa etkä käytävällä yksinäsi”

O: ”Nii…” (tunteet nousee pintaan)

J: ”Joo, no sovitaaks ettei enää lähetä ovet paukkuen ja mä käsitelen tän asian tietenkin tuon kaverin kanssa”

O: ”Joo, no se kuulostaa reilulta…”

Mitä oikeudenmukaisuuteen tulee, se ei kuulu ainoastaan opettajan ja oppilaan väliseen suhteeseen. Opettajan aika ei riitä kaikille sitä tarvitseville, tästä samasta ajasta kamppailevat opettajan perhe, kollegat, ystäväpiiri ja johonkin väliin myös oma itseys (Moilanen, 2005).

Lähteet:

Sockett, H. 1993. The moral base for teacher professionalism. New York and London: Teachers College Press.

Moilanen, P. 2005. Opettaja kasvattajana. Johdatusta opettajan ammatin eettisiin kysymyksiin. Opetusmoniste. OKL. Jyväskylän yliopisto. Luvut 4-8 ja 10 (s. 13-32, 36-38)

Lave, J. & Wenger, E. 1991. Situated learning. Legitimate peripheral participation. Cambridge: Cambridge University Press

Tynjälä, P. 2004. Asiantuntijuus ja työkulttuurit opettajan ammatissa. Kasvatus 35,(2), 174 - 190. https://docplayer.fi/11594194-Asiantuntijuus-ja-tyokulttuurit-opettajan-ammatissa-1.html