POMM1002

Eettinen osaaminen on yksi itselleni merkityksellisimmistä osaamisalueista, mitä tämä PROpe-työskentely kattaa. Olen mielestäni lähes jokaisella oppimisjaksolla, jossa PROpea kirjoitetaan, sivunnut eettisen osaamisen aihealuetta. POMM1002 kurssi oli minulle läpileikkaus tuleviin POM-opintoihin, ja kurssin aikana käynnissä oli jo useampi POM-opintojakso. Mieleeni painuivat eettisen osaamisen kannalta erityisesti Juha Parkkisen POMM1023 ja arvohuutokauppa, jota käytiin Eettistä osaamista käsittelevällä oppitunnilla.

Kurssin kanssa samaan aikaan käynnissä oli siis Juha Parkkisen luotsaama POM-opintojakso, katsomusaineiden pedagogiikka. Tämä oli itselleni unelmien täyttymys. Kursilla käsiteltiin juuri niitä asioita, juuri sellaisesta näkökulmasta, kuin olen itse usein pohtinut ja opettajuudessani kipuillut.

 

Kuka on ihminen? Millainen on suhteeni itseeni? Mitä olen toisille?

 

Nämä ovat perustavaa laatua olevia kysymyksiä, joihin kuitenkin liian harva ihminen tuhlaa elämässään juuri yhtään ajatusta. Myös Esa Saarinen puhuu ajattelun ajattelusta, käsitteellisesti metakognitiosta ja pohjaa ajatuksiaan Daniel Kahnemanin, tunnetun psykologin ja taloustieteen nobelistin, kirjaan Thinking fast and slow, missä ihmisen ajattelu on jaettu kahteen järjestämään. Järjestelmä 1 nopea, intuitiivinen ja emotionaalinen, kun taas järjestelmä 2 toimii hitaammin ja rationaalisemmin. Kuvitellaan tilanne, jossa sinulla on 85-vuotias isovanhempi. Jos edes hetkeksi pysähtyisit ajattelemaan, niin olisi varmasti mukava soittaa hänelle ja kysellä joku aamu kuulumisia. Usein tämmöistä hetkeä ei arjessamme kuitenkaan siunaannu, koska siinä tilanteessa meillä on paljon muuta tekemistä ja nopeaa ajateltavaa. Ärsykkeitä. Kuitenkin, jokainen, jos hetkeksi pysähtyy asian äärelle, ymmärtää että aamuja, joina tälle iäkkäälle isovanhemmalle voi soittaa ei enää de facto ole kovin montaa jäljellä.

 

”Parempi ajattelu synnyttää parempaa elämää.”

 

Ylläoleva kiteytys on ihan mahdollinen ajatus. On mahdollista, että paremmalla ajattelulla saavutetaan parempaa elämää. Tämän tahtoisin myös oppilaisiinikin iskostaa ainakin ajatuksen tasolla. Paremmalla ajattelulla voidaan synnyttää parempaa elämää. Tärkeiden ja perustavan laatuisille ajatuksille kannattaa uhrata aikaa, muuten on myöhemmin, kuten Parkkinen asian muotoilee, ”tuuliajolla”.

Mainitsin myös, että arvohuutokauppa puhutteli minua. Mielestäni tämä oli todella oivallista jumppaa perusasioiden äärellä. Kun kaikki turha riisutaan, mitä arvotamme kaikista tärkeimpänä. Itselleni korvaan särähti se, että ”vapaus” ei arvona päässyt kovinkaan pitkälle. Uskon, että se otetaan mahdollisesti itsestäänselvyytenä. Siinä missä ”terveys” nähtiin monien mielestä tärkeimpänä arvona loppuviimein, on minun kovin hankala ymmärtää tervettä elämää, missä en ole vapaa. Oli miten oli, minä en ole tuomitsemaan kenenkään ajattelua, enkä etenkään arvomaailmaa. Juha Parkkisen luennoilta siepattu, mahdollisesti ajassa muuntautunut, lausahdus:

 

”Kukaan, siis kukaan, ei voi tuomita tai sanoa vastaan, jos joku tuntee tietyllä tavalla.”

 

Tämä edellä mainittu arvohuutokauppa-anekdootti herättääkin todella siihen, että elämme pluralistisessa maailmassa. Pluralistisuudella tarkoitetaan moniarvoisuutta, ryhmissä ja yhteisöissä joihin kuulumme vallitsee monia arvoja. Joskus arvot saattavat olla myös ristiriidassa. Esimerkiksi voisin nostaa arvot oikeudenmukaisuus ja oppiminen. Nämä molemmat voivat olla peruskoululuokassa yhteisesti luokan kesken jaettuja arvoja. Oletetaan tilanne, jossa luokassa yksi oppilas on selkeästi muita äänekkäämpi ja häiritsee oppitunneilla muiden työrauhaa. Oppimisen arvo on siis selkeästi uhattuna. Yksi mahdollinen tapahan olisi lähteä palkitsemaan tätä erityisen tuen oppilasta esimerkiksi erityiskohtelulla onnistuneesta työskentelystä. Tämä saattaisi parantaa luokan keskittymistä, jos yksi oppilas saadaan täten rauhoitettua. Ratkaisu kuitenkin sotii oikeudenmukaisuuden arvoa vastaan, koska kaikkia oppilaita ei palkita.

Liberaalin ajattelun isä, mahdollisesti yksi modernin historian älykkäimmistä ihmisistä. Määrittelee kirjassaan Utilitarismi moraalisten tekojen paremmuuden mittaamisen onnellisuuden tavoittelun kautta:

 

”moraalin perustana on hyödyn tai suurimman onnellisuuden saavuttaminen”

 

Tämä tarkoittaa sitä, että teko on ”hyvä”, jos se maksimoi onnellisuuden (hyödyn). Tämä johtanee omassa järjenjuoksussani siihen, että aika-ajoin on tehtävä uhrauksia yhteisen hyvän edessä. Yhteisen hyvän saavuttaminen on siis utilitaristisesti ajateltuna pienimmän pahan aiheuttamista. Voisiko tällainen ajattelu päteä myös luokkatilassa?

Voisin kirjoittaa aiheesta tuhottoman paljon, mutta jätetään taas jotain seuraavia merkintöjä ja ajatuksia varten hautumaan. ”Hienoja”, tässäkin teksitssä käyttämiäni sanoja olen taas listannut osaksi "Kultaakin kalliimpia käsitteitä".

Lähteet:

Juha Parkkinen: Katsomusaineiden pedagogiikka syksy 2023
Mill, John Stuart: Utilitarismi. Suomentaneet Kari Saastamoinen, Seppo Sajama ja Marko Järvenpää. Gaudeamus, 2000.
Saarinen Esa: Filosofia ja systeemiajattelu-kurssi. (Useamman vuoden tallenteet, joilla olen hakenut omaan ajatteluuni tuoreita virtauksia).
Kahnemann Daniel: Thinking fast and slow. 2011.