Yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen osaaminen

OKLS3309

Yhteisöllisen ja yhteiskunnallisen osaamisen alueella pääsin kehittymään viimeisessä ”pitkässä harkassa” myös laajalti. Mielestäni nämä kaikki kolme osa-aluetta, joista PROpea oli määrä kirjoittaa, olivat juuri ne osa-alueet minkä tiimoilla liikuttiin. Yleisesti pallottelimme paljon ohjaavan opettajani kanssa sitä, että millainen on hyvä opettaja. Itselläni on tähän selkeä vastaus: Hyvä opettaja osaa sanoittamaan oppilaille, miksi teemme, mitä koulussa teemme. Hyvä opettaja pystyy vastaamaan oppilaan kysymykseen: ”Mitä järkeä tässä on?”. Tai mikä parempi pystyy pitämään sellaista opetusta, missä edellä mainittu kysymys ei edes kerkeä nousta pintaan. Mielestäni Ylen tasa-arvoa käsittelevässä artikkelissa (Toivonen, 2025) videon yhdeksäsluokkalaiset pojat tiivistävät oman haavepedagogiikkani:

”Tuntuu välillä, että ei edes käydä kirjan aiheita tunnilla läpi. Mutta sit, kun tulee koe, niin sä osaat ne asiat. Se on jopa maaginen se opetustapa”. (Toivonen, 2025).

Tähän pääsemisessä on vahvasti läsnä oppilaiden omasta kokemusmaailmasta ammentaminen ja oppilaantuntemus. Omassa harjoittelussani koko yhteiskuntaopin kokonaisuus käytiin läpi tekemään oppimalla (kts. Dewey tai Kolb), ilman oppikirjaa, jonka näin itse todella vastenmielisenä tapana harjoitella talous- ja yrittäjyystaitoja. Viimeinen niitti lyötiin tietenkin vielä Yrityskylä-vierailussa, jossa pääsin todistamaan työni hedelmää. Itse olin tämä teeman ympärillä jumpannut jo jonkin aikaa, kun Ilmiö 3-kurssin puitteissa suoritin harjoittelun Yrityskylässä ja kirjoitin kriittisen esseen käsitellessäni alakoulun talouskasvatusta. Pedagogiikka tuli siis jollain tavoin ”luonnostaan” ja sain ympyrän suljettua. Aiheeseen liittyen ja lukupiirin tekstejä kahlattuani heräsin pohtimaan myös muutamaa kysymystä.

Huomasin ensinnäkin tarkemmin Yrityskylä-projektin ”piilo OPSin”. Ruhanen (2023, s.18) kirjoittaa oppikirjojen piilo-opsista mielestäni pistävän kärkevästi. Kun Suomessa ei ole oppikirjojen ennakkotarkastusta ja monet opettajat seuraavat oppikirjaa, nousee altistus sille, että opetus ei olekaan opetussuunnitelman mukaista ja kaupalliset ideologiat ottavat vallan. Yrityskylän suhteen tätä sai tosissaan pohtia. Vaikka itse olisin asioista tiettyä mieltä, ei se tarkoita sitä, että näin asioiden tulisi olla.

”Jos elämä on ihmisten kamppailua rajallisista resursseista, onko koulun tehtävä totuttaa oppilaat kilpailemaan keskenään?” (Moilanen, 2005)

Siitä miten asiat ovat, ei tule johtaa sitä, miten asioiden tulisi olla. Haluammeko kasvattaa oppilaista kilpailijoita, vai lopettaa kilpailun? Nämä ovat vaikeita kysymyksiä. Räväkän vastauksen tähän antaa mielestäni Ruhasen (2023) gradu, kirjoittaessaan ja Lapinojaa sekä Heikkistä (2006, s.149) referoidessaan, että auktoriteettiuskon sijaan opettajan tulisi toimia vahvempana muutoksen tuulena. Joskus jopa vastustaa sitä tahoa, jonka palvelijaksi hänet mielletään. Opettajan tulisi päästä yli yhteiskunnan uskomuksista ja ajatusjärjestelmistä, joita hyödynnetään vallankäytössä ja manipuloinnissa. (Ruhanen, 2023, s.18). Vaikka OPS:n väljyys ja opettajan laaja autonomia tämän mahdollistaisikin (Ruhanen, 2023, s.18), saattaa siinä kuitenkin myös piillä vahva oppilaiden altistus indoktrinaatiolle, jota Juha Parkkisen katsomusaineiden POMM:eilla pääsimme nopeasti sivuamaan. Opettajan ei ole tarkoitus iskostaa oppilaisiin mitään ulkoa käsin, vaan Kailin sanoin ”opettaa ajattelemaan oma aivo”. On eri asia indoktrinoida ja opettaa ajattelemaan kriittisesti.

Lupasin myös palata eettisen osaamisen kohdalla mainitsemaani opettajan autonomiaan. Pääsin omassa harjoittelussani työskentelemään sellaisen ohjaajan kanssa, kenellä oli hieman erilainen näkemys hyvästä pedagogiikasta. Tämä oli mielestäni virkistävää, ei niinkään ahdistavaa kuin voisi kuvitella. Useammat harjoittelijat alistuvat harjoittelun aikana ohjaavan opettajan tapaan vetää oppitunteja ja tässä voi nuori opettajan alku haalia oppipoikatyyppisesti ohjaavan opettajan myös ne huonot käytänteet itseensä (vrt. Tynjälä 2004, s. 175). Minun harjoittelussani lava oli minun, kuten ohjaajakin tilannetta sanoitti. Sain aina selittää omat ratkaisuni ja pääsin harjoittelemaan oman opettajuuden takana seisomista. Tästä olen ikuisesti kiitollinen ohjaavalle opettajallani.

Lähteet:

Parkkinen Juha ja Kaili Kepler-Uotinen. POMM-opinnot ja muut kohtaamiset. 2023-2025.

Moilanen, P. 2005. Opettaja kasvattajana. Johdatusta opettajan ammatin eettisiin kysymyksiin. Opetusmoniste. OKL. Jyväskylän yliopisto. Luvut 4-8 ja 10 (s. 13-32, 36-38)

Ruhanen, A. 2023. Pyytämättä ja yllättäen. Opettajan koettu valta opetustyön arjessa. Kasvatustieteen pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Luku 2 (s. 8-19)

Toivonen, P. 2025. ”Meno on ajoittain mennyt ihan älyttömäksi”, sanoo rehtori – naisvihamielinen Andrew Tate villitsee poikia yläkouluissa. Yle Uutiset 9.1.2025. Viitattu 26.2.2025. https://yle.fi/a/74-20132368

Tynjälä, P. 2004. Asiantuntijuus ja työkulttuurit opettajan ammatissa. Kasvatus 35,(2), 174 - 190. https://docplayer.fi/11594194-Asiantuntijuus-ja-tyokulttuurit-opettajan-ammatissa-1.html

Lapinoja, K. P. & Heikkinen, H. L. T. 2006. Autonomia ja opettajan ammatillisuus. Teoksessa A. Eteläpelto & J. Onnismaa (toim.) Ammatillisuus ja ammatillinen kasvu. Helsinki: Kansanvalistusseura, 144- 161.

Yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen osaaminen

POMM1002

Yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen osaaminen on puhuttanut meidän maisteriryhmässämme paljon. Etenkin Juha Parkkisen luennot dialogipedagogiikasta saivat varmasti ryhmämme pohtimaan tarkemmin dialogin merkitystä nykyisessä opetuksessa. POMM1002-opintojaksolla myös koulu poliittisena instituutiona kävi selväksi. Olisi naiivia väittää, etteikö näin olisi. Tätä kysymystä taas palloteltiin myös historian ja yhteiskuntaopin POM:eilla. Sytyn itse myös todella nopeasti sille, jos opettajalla on palava halu tuoda jotain asiaa esille ja hän painottaa sen merkitystä. Riitta Tallavaaralle tämä on selkeästi demokratia ja sen nykyhetken tila. Tämä on ehdottomasti yhteisöllisen ja yhteiskunnallisen osaamisen aluetta ja on totta, että demokratiaa ei tule ottaa itsestäänselvyytenä. Demokratian toteutumisen eteen on tehtävä töitä jatkuvasti, kuten Riitta demoillaan kuvasi. On kuitenkin myös hyvä pitää mielessä, että opettaja ei saa omalla toiminnallaan toteuttaa indoktrinaatiota. Indoktrinaatiolla viitataan oppien ja käsitysten iskoistamiseen, joita ei saa kyseenalaistaa. Indoktrinaatioon liittyy myös vahvasti autoritaarisuus sekä manipulaatio (Tieteen termipankki). Tästä olen aikaisemminkin PROpessa kirjoittanut, en tahdo enkä suvaitse omassa tai muiden opetuksessa lainkaan indoktrinaation merkkejä.

Polarisaatio on varmasti jokaiselle tuttu käsite. Tällä tarkoitetaan kahtiajakoa, jossa nähdään vain mustaa tai valkoista, ei mitään niiden väliltä. Polarisaatiolle on ehdotonta ”me” ja ”nuo” -ajattelu. Tästä ilmiöstä puhutaan jatkuvasti, mutta onko polarisaatio oikeasti arkipäivissämme läsnä niin vahvasti, kuin lehdistö tai yleinen ”ilmapiiri” antaa olettaa. Voiko olla mahdollista, että tällainen mielikuva yritetään luomalla luoda? Noh, ainakin tutkimustietoa asiasta on olemassa. Aalto-yliopiston väitöskirjatutkija Ali Salloumilla on tästä myös hyvä blogipostaus. Blogista käy ilmi, että polarisaation määrä totta tosiaan on noussut (Salloum 2023). Ainakin, kun sosiaalista mediaa on tutkittu. Mediallehan tämä on bensaa ja keskusteluina tylsyyden vastakohta. Siitä voi siis todella helposti tulla itseään toteuttavaa.

Jatkona edelliselle, haastatellessani OKLS1109 – arviointi opettajan työssä -kurssille nimeltämainitsematonta aineenopettajaa, hyppäsi keskustelun aiheeksi itseänikin mietityttänyt asia. Käydäänkö nykyään enää dialogia? Tuntuu, että todella monessa yhteisöjen välisissä vuorovaikutustilanteissa dialogin kohdalla on väittelyä. Ikään kuin keskustelussa tulisi selvittää, kuka on voittaja. Kuka servaa toisen mahdollisimman hyvin?

Tiktokin ja X:n kaltaiset algoritmit ja niiden synnyttämät kuplat eivät ainakaan tähän asiaan tuo helpotusta. Nuorethan näissä palveluissa vielä päivästään suuren osan viettävät. Teknojätit ovat asia erikseen ja niiden vaikutuksesta koko maailmaan voisi keskustella joskus laajemminkin. Todella surullista on taas mielestäni huomata, että jopa verorahoilla pyörivä Yle teettää kyselyitä aiheesta: ”Tämän puolueen kannattajan kanssa tahtoisin seurustella vähiten”.

Ali Salloum blogissaan kirjoittaa myös mahdollisista ratkaisuista. On todella mahdollista olla yksilönä depolarisoiva. Tarvitaan ”tylsiä” poliitikkoja, jotka eivät jaa kansaa. Opettajana minulla on myös suuret mahdollisuudet vaikuttaa. Uusien aiheiden kohdalla polarisaatiota voidaan estää esittelemällä ihmisille puolueetonta ja puoluepoliittisesti sitoutumattomia faktoja. Koulumaailmassa voidaan myös panostaa medialukutaidon kehittymiseen ja puhua käsitteestä ”polarisaatio” jo tieteen termein. Kuten Salloum mainitsee, tärkein depolarisoiva toimi on reflektoida omaa asemaa polarisoivassa ympäristössä. Olenkin ottanut nyt varaslähdön.

Lähteet:

Juha Parkkinen. Katsomusaineiden pedagogiikka. Syksy 2023. Indoktrinaatio ja opetus.

Tieteen termipankki. Indoktrinaatio. https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:indoktrinaatio. Tarkistettu: 24.1.2024

Yle. Samassa suhteessa, mutta eri puolilla. https://yle.fi/a/74-20048413. Luettu: 10.11.2023

Riitta Tallavaara. POMM1013 - Historian ja yhteiskuntaopin pedagogiikka. Syksy 2023 demot.

Ali Salloum. Blogi: Suomi polarisoituu voimakkaasti. https://www.decatutkimus.fi/uutiset/suomi-polarisoituu-voimakkaasti. Luettu

Yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen osaaminen

KTKP020

Usein puhutaan siitä, että opettaja on yhteiskunnallinen vaikuttaja. Syön tämän ajatuksen kyllä täysin, sillä väistämättään opettaja on ammatissaan toimiessaan osana nuorten kehittymistä ja sosialisaatiota. Etenkin varhaiskasvatuksen rooli yksilön kehittymisessä ja kasvamisessa kohti "yhteiskunnan jäsenyyttä" on perheen ohella merkittävä. Nämä kaksi muodostavat niin kutsutun primäärisosialisaation eli varhaisen vaiheen ihmisen prosessiomaisessa kasvamisessa. Tätä vaihetta seuraa sekundaarisosialisaatio, missä etenkin koulu, mutta myös vaikkapa yksilön harrastukset, vertaisryhmät ja media näyttelevät hyvin suurta roolia. Tässä vaiheessa yksilö alkaa vuorovaikuttaa todenteolla muiden yksilöiden kanssa ja "oman paikan" kartoittaminen alkaa.

Itse en kuitenkaan vapaa-ajallani koe olevani järin suuri yhteiskunnallinen vaikuttaja. Oma vaikuttamiseni on jäänyt periaatteessa vaaleissa äänestämisen tasolle ja keskusteluihin maailman tilasta kaveriporukan tai muuten vain hyvin pienen piirin kesken. En esimerkiksi koe saavuttavani netissä meuhkaamisella tai ihmisille oman agendan pakottamisella ja muiden mielipiteiden lyttäämisellä juuri mitään. Nautin kuitenkin paljon keskusteluista, ja kuunteleminen on toimintaa, missä tunnen oppivani hyvin paljon ympäröivästä yhteisöstä, muista yksilöistä ja erilaisista maailmankuvista. Osaltaan voi olla myös hyvä asia, ettei opettajalla ole liian suurta yhteiskunnallisen vaikuttajan viittaa vapaa-ajallaan ja hän voi keskittyä oppilaiden tasa-arvoiseen sivistämiseen ilman omaa tunnesidonnaista agendaa.

Viimeaikoina koulutusta on ja kasvatusta on käsitelty hyvin paljon mediassa, tai ainakin olen itse kiinnittänyt tähän huomiota. Selittävä syy voi kuitenkin olla nämä aineopettajanopinnot, mitkä ovat avanneet mielenkiintoa aihetta ja uutisia kohtaan. Etenkin Helsingin Sanomien suuri artikkeli, joka käsitteli kasvisruokaa pääkaupunkiseudun kouluissa oli mielenkiintoinen. Laaja juttu seurasi kouluruokailua kuuden viikon ajan ja raportoi esimerkiksi siitä, että kasvisruokavaihtoehtojen proteiinipitoisuudet olivat selvästi lihavaihtoehtoa suppeammat. Mikä parasta, artikkeli herätti yleisönosaston ja mielipidekirjoitukset. Tämä on mielestäni tärkeää, sillä koulutus on aina yhteiskunnallisesti merkittävä asia. Kuten tämänkin kurssin luennoilla on todettu, yhteiskunta, jossa elämme vaikuttaa koulutukseen ja toisinpäin. Teema on siis kiinnostava. Ylipäätään koulumaailmasta ja sen ilmiöistä keskusteleminen, uutisointi sekä kiinnostus kertoo hyvin koulun merkityksestä yhteiskunnallemme.

Koulutus ja koulu ovat nykyisin, post-modernissa tietoyhteiskunnassamme, muuttuneet verrattaen paljon. Esimerkiksi jo mielikuva luokkatilasta voi nykypäivän peruskoululaisella olla täysin erilainen, kuin kansakoulun käyneellä. Muutoksen keskellä täytyy samalla muistaa, että yhteiskunta, johon näitä uusia ja uteliaita nuoria kasvatetaan, on myös hyvin erilainen, kuin ennen ja vaatii erilaista tietotaitoa. Etenkin tietotekniikan opiskelijana, minun on helppo samaistua jatkuvan oppimisen käsitteeseen, jota luento numero nelosella käsiteltiin. Jo yliopistokursseilla, huomaa hyvin kuinka luennolla opittu pohja ei todellakaan riitä mahdollisten kotitehtävien tekemiseen, vaan omalla ajalla on otettava itse selvää erilaisista funktiokutsuista ja ohjelmointikielen rakenteista. On siis tehtävä jatkuvaa oppimistyötä, jopa pysyäkseen mukana, ei ainoastaan ollakseen muita edellä. Alan töissä tämä kulminoituu vieläkin konkreettisemmin ja se otettiinkiin esille luennolla. (Luento 4)

Elinikäiseen oppimiseen liittyy myös vahvasti negatiivinen ja eriarvoistava puoli. Ne, joilla on jo etukäteen koulutusta sekä osaamista, pyrkivät hankkimaan sitä lisää. Samalla kouluttautumat tippuvat yhä enenevissä määrin kelkasta ja koulutus kasautuu epätasaisesti. On siis varsinkin opettajan työssä tärkeää taata oppilaille ja opiskelijoille tasavertainen koulutus varhaiskasvatuksesta lähtien.

Uskon, että tulevaisuudessa koulutuksella ja sivistyneisyydellä on tärkeä rooli. Pyrin ohjaamaan oppilaani kohti taitoja ja osaamista, mitä tulevaisuudessa tarvitaan.

HS; HS tutki kuuden viikon ajan kouluruokaa: Tuloksiin tutustuneet asiantuntijat arvostelevat erityisesti liharuokia (https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000007776174.html)
HS; Ei luokkia, ei seiniä (https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000006383807.html)
Antikainen ym. Kasvatussosiologia
KTKP020-luennot