Yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen osaaminen

Opettajana pyrin näkemyksiltäni olemaan mahdollisimman puolueeton, mutta toiminnallani pyrin korostamaan tasavertaisuutta, vihreitä arvoja ja kestävää kehitystä. Etenkin kestävän kehityksen ja ilmastomuutoksen torjumiseen liittyviä teemoja haluan korostaa sekä antaa tarvittaessa tukea haastaviin tunteisiin.

Jo pitkään minua on ihmetyttänyt vanhempien kommentit siitä, että heitä tulee kunnioittaa, mutta kunnioituksen ei tarvitse olla molemmin puolista. Minusta tämä on täysin vastakohta sille, mitä meidän tulee yhteiskunnassa nyt ja tulevaisuudessa opettaa. Lasten on hyvä ymmärtää heidän oma arvonsa yhteiskunnassa sekä omata taidot itsensä puolustamiselle niin fyysisesti että verbaalisesti.

Tunnistettavia ennakkoluuloja, asenteita ja oletuksia, joita löytyy kouluinstituution tasolla on miten opettajat usein ottavat poikia silmätikuiksi ja herkemmin toruvat poikia heidän käytöksestään. Tämä korostui etenkin lukiossa kun pojille huomautettiin useammin samoista asioista, mitä tyttö-oletetutkin tekivät. Kuitenkin tyttöjen häiritsevästä käytöksestä huomautetaan paljon herkemmin, sillä tyttöjen huono käyttäytyminen on jollain tapaa ei niin hyväksyttyä, käytökselle ominaista toimintaa verrattuna poikiin.


Koulu ja koulutus ovat yhteiskunnan ja tulevaisuuden rakentamisen avain työkaluja. Lapsille voidaan opettaa toimintatapoja sekä ajatustapoja, joiden avulla he pystyvät kokemaan osallisuuden tunnetta, itsensä vaikutusvaltaisena yksilönä sekä yhteiskunnan vaikuttajana. Lapsille kerrotaan heidän oikeuksistaan, mahdollisuuksista vaikuttaa yhteiskunnassa sekä siitä, miten he voivat olla osana päätöksentekoa tai miten siihen voidaan vaikuttaa. Erilaisten projektien kautta voidaan mahdollistaa vierailuja erilaisissa instituutioissa, joissa lapset näkevät millaista tietyillä työpaikoilla toiminta tapahtuu ja pohtia miten itse he lähtisivät sitä kehittämään. Lapsilla on usein rajattomampi mielikuvitus mitä aikuisilla, jonka vuoksi lapsilla voi tulla uusia, innovatiivisia konsepteja siitä, miten esimerkiksi voitaisiin kierrättää ja miten kehitettäisiin oppimis/työympäristöjä viihtyisimmiksi/mukavimmiksi.

On haastavaa pohtia millaista maailmaa kohti oppijoitani olen viemässä, sillä ilmastonmuutoksen edetessä hurjaa vauhtia, ei ole varmaa millaiset olosuhteet maailmassa on esimerkiksi seuraavan viiden vuoden aikana. Toivon vieväni oppijoitani tasavertaista, turvallista ja vakaata maailmaa kohti, mutta tämä ei välttämättä ole realistista. Haluan oppijoideni tulevaisuudessa pystyvän olemaan itsenäisiä toimijoita, jotka voivat puolustaa itselleen tärkeitä arvoja ja asioita. Koulujen toiminnan kehittäminen vaatii paljon aikaa, resursseja, eikä muutoksia saada yksin aikaan. Ongelmiin ei ole selkeää oikeata ratkaisua, vaan ne vaativat usemman tahon yhteistyötä, useita tutkimuksia ja pitkäjänteisyyttä. (Salminen J., 2012) Tulevaisuudessa toivon koulujen ja opetussuunnitelmien ottavan paremmin huomioon sen, että pyritään pitämään oppiminen ja oppimisympäristöt mahdollisimman tasavertaisina. On myös tärkeää että opetuksen laatu pysyy korkeana ja tasaisena. Opettajille tulee tarjota mahdollisuus päästä kehittämään heidän omaa osaamistaan sekä vaikuttamaan siihen, miten koulujen resurssit tullaan käyttämään.


Lähteet:

Salminen, J. 2012. Koulun pirulliset dilemmat. Helsinki: Teos.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin