Miten huomioin moninaisuuden nyt ja miten se muuttuu tulevaisuudessa?
Moninaisuuden ymmärtäminen ja siihen liittyvien taitojen kehittäminen on ollut elämässäni kokoajan. Itse koen olevani melko ennakkoluuloton, jonka vuoksi tulen hyvin toimeen monien ihmisten kanssa. Alakoulussa luokallani oli lapsia monista eri taustoista: eri maista ja eri uskontokunnista. Tätä kukaan ei kuitenkaan huomioinut millään tavalla, ja se nähtiin enemmän rikkautena. Nämä eri taustoista tulevat lapset pääsivät esittelemään muille omaa kotimaataan, kulttuuriaan ja uskontoaan, ja he saivat opettaa meille esimerkiksi miten sanotaan hyvää huomenta eri kielillä.
Moninaisuuden huomiointi on todella tärkeää, jotta eri taustoista tulevat oppilaat saadaan integroitua kouluyhteisöön ja sitä kautta yhteiskuntaan. Luokan ilmapiirin kehittämisen positiivisempaan suuntaan vaatii opettajalta taitoa kehittää omaa moninaisuuteen liittyvää osaamistaan ja sitä kautta hän pystyy löytämään oppilaille sopivia harjotteita, joiden avulla voidaan kehittää moninaisuuteen liittyvää toimintaa. Lapset oppivat arvoja, ajatustapoja ja normeja myös kotona, jonka vuoksi lapsien asenteet erilaisiin ihmisiin voi erota suuressakin skaalassa. Tällöin moninaisuuden arvostaminen, erilaisten ihmisten kunnioittaminen jää koulun ja opettajan tehtäväksi opettaa.
Erilaisuuden ymmärtämistä ja hyväksymistä varten voitaisiin tehdä erilaisia projekteja yhdessä erilaisten ihmisten kanssa. Aluksi pitäisi aloittaa siitä, että mitä moninaisuus on ja millaisia eroavaisuuksia ihmisissä on. Tähän voisi käyttää lasten omaa ajattelua ja pohdintaa, jonka jälkeen opettaja kokoaa heidän ajatuksensa ja kertoo mitä kaikkea käsitteen alle kuuluu. Erilaisuutta tulee käsitellä monista eri näkökulmista, jotta lapset ymmärtävät erilaisuuden olevan läsnä heidän jokapäiväisessä elämässään,
Haluan itse päästä kehittämään omaa moninaisuuteeni liittyvää osaamistani niin, että pystyn kohtaamaan jokaisen yksilön samalla tavalla. Esimerkiksi löytämällä yhteisen kielen jos äidinkieli ei ole sama, esimerkiksi englanti tai viittomankieli. Myös eri kulttuurien huomiointi vaatii vielä kehittymistä. On helppoa ajatella eri kulttuurien olevan Suomen ulkopuolella, mutta suomalaisten keskuudessa on useita eri kulttuurisia tapoja, joita haluan päästä huomioimaan paljon enemmän kuin tällä hetkellä. Kun eri kulttuurit otetaan huomioon ja niistä opetetaan koulussa, oppilaat arvostavat niitä, kunnioittavat toisiaan ja sitä kautta myös hyväksyvät tulevaisuudessa erilaiset ihmiset paljon helpommin. Eri kulttuureihin tutustuessa maailmankuva laajenee ja ymmärrys moninaisuudesta esitellään jo varhaisessa vaiheessa.