Kulttuurillinen, yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen osaaminen
Kouluyhteisö ja opettajan rooli
Luokan toimintaan kuuluu olennaisesti rutiineja ja sääntöjä, jotka helpottavat oppilaiden toimintaa koulupäivän aikana (Woolfolk, 2014, 510). Tällöin opettajan yksi merkittävä tehtävä onkin mahdollistaa oppilaille, että luokassa vallitsee tietyt säännöt sekä rutiinit. Olen huomannut, että
jos oppilaat esimerkiksi huomasivat, että heidän lukujärjestys ei näkynyt taululla he ilmoittivat heti asiasta tai laittoivat lukujärjestyksen näkyviin. Tästä huomasin, että oppilaat haluavat itsekin rutiineja koulupäivään. Kun rutiineja ja sääntöjä noudatetaan, myös työrauha luokassa säilyy. Sääntöjä tehdessä on hyvä kuitenkin muistaa ottaa oppilaat mukaan sääntöjen tekemiseen, jolloin sääntöjen noudattaminen onnistuu paremmin. Opetusharjoittelujen aikana haastavaksi on osoittautunut välillä luokan rutiinien ymmärtäminen. Esimerkiksi läksyjen antaminen ja niiden merkitseminen osoittautuivat aluksi hankalaksi. Luokkaan ei ollut kehittynyt vielä rutiinia siihen, mihin läksyt tulevat näkyviin. Kuitenkin sain itse vaikuttaa luokan toimintakulttuuriin ja luokan seinälle ilmestyikin läksyseinä, johon opettaja kirjasi läksyt. Työelämään pääsyssä ehkä yksi asia, mitä odotan eniten on se, että saan tehdä luokkaan sellaisia sääntöjä sekä rutiineja, jotka soveltuvat hyvin oppilaille. Kuitenkin opettajalla on merkittävä vastuu yhteisön käytänteiden muodostajana, joten toisaalta se luo jännitteitä.
Pom-kurssien aikana olen tehnyt paljon yhteistyötä muiden opiskelijoiden kanssa, kun olemme esimerkiksi pohtineet koulun kehitystä tai suunnitelleet oppitunteja. Tulevaisuuden koulussa mennäänkin koko ajan enemmän siihen suuntaan, että opettaja ei toimi enää yksin kouluyhteisössä vaan suunnittelee ja toteuttaa opetusta muiden ammattilaisten kanssa. Täten opettajan rooli on yhä vuorovaikutteisempi kouluyhteisössä. Unelmieni koulussa opettajien yhteistyö olisi sujuvaa ja kaikki haluaisivat työskennellä toistensa kanssa. Opettajat olisivat toisiensa tukena, jolloin olisi helpompi esimerkiksi kokeilla uusia ideoita sekä toteuttaa yhteisopetusta.
.