Itsearviointi opintojaksolta suomen kielen, viestinnän ja kirjallisuuden pedagogiikka

Itsearvioinnin äärellä 

Lähdin opintojaksolle hyvin avoimin ja innostunein tunnelmin. Hieman minua jännittikin, sillä äidinkieli oppiaineena on ajoittain tuntunut ja näyttäytynyt itselle haastavana. Esimerkiksi kirjoittajana koen olevani ihan hyvä, mutta kuten alkutestissäkin ja alun itsearvioinnissa kävi ilmi, yksityiskohtaisempi kielenhuoltoon liittyvä osaaminen on vaatinut ja edelleen vaatii harjoittamista.  

Viestijänä, etenkin suullisena, olen taitava, mutta ajoittain koen kirjoittamisen hankalaksi. Kun saan kirjoittamiseen tarpeeksi aikaa ja tilaa, se luonnistuu ja todella nautin siitä. Opintojakson alkaessa, demotyöskentelyn merkeissä, pohdimmekin suhdettamme kirjoittamiseen. Muistan kertoneeni, että viihdyn kirjoittamisen parissa, mutta en silloin, jos sitä täytyy tehdä kiireessä. Mitä kielenhuoltoon tulee, tarpeeseeni saada kirjoittaa prosessin omaisesti liittyy tarve saada katsoa rauhassa pienetkin yksityiskohdat kuntoon oikeinkirjoituksesta lähtien. Välillä arjen hektisyys tuntuu haastavan hidasta ajattelijaa ja kirjoittajaa. 

Kun mietin tulevaa ja itseäni suomen kielen ja kirjallisuuden opettajana, tunnistan löytäväni itseni epävarmuuden ääreltä. Pohdin, onko minulla tarpeeksi taitoja opettaa. Erityisesti murehdin, onko minulla tarpeeksi taitoja tunnistaa sekä toisaalta auttaa tuen tarvitsijoita. Jenni Ruotsalaisen Lukemisen haasteet ja oppimisen tukeminen -työpajassa pohdin, kehittyykö tuen tarpeiden tunnistamisen taidot kokemuksen myötä. Jenni lohdutti, että aika tekee tehtävänsä, samoin kokemus.  

Suomen kielen ja kirjallisuuden pedagogiikka –opintojaksolla koen olleeni aktiivinen. Pienryhmätyöskentelyssä osallistuin ryhmän keskusteluihin aidosti kuuntelemalla ryhmäni jäseniä sekä tuomalla omia näkemyksiä ja kokemuksia osaksi yhteistä työskentelyä. Pienryhmätyöskentelyyn valmistauduin työskentelemällä itsenäisesti annettujen tehtävien parissa. Kaikista eniten koin saavani irti työskentelystä, jossa juuri itsenäisesti tehdyt tehtävät sai tuoda osaksi yhteisön jaettuja kokemuksia ja tulkintoja.  

Opintojakso oli monipuolinen ja sopivan haastava. Erityisesti pidin siitä, että mukaan oli otettu useita asiantuntijoita. Sirpa Eskelä-Haapasen vetämä työpaja lukemaan opettamisen asioista oli inspiroiva ja mukaansa tempaava. Sirpa loi uskoa siihen, että tekemällä ja kokemalla oppii. Vaikka teoria on tärkeää, vieläkin tärkeämpää on uskaltaa rohkeasti kokeilla. Äidinkielen opettaminen vaatii oppilaiden elämis- ja kokemismaailmaan syventymistä sekä niiden kiinnittämistä osaksi opetusta. Perusteellisen havainnointityön tekeminen auttaa oppituntien suunnittelussa sekä yksilöllisten oppimispolkujen rakentamisessa.  

Opintojakso laittoi minut ajattelemaan kielen ja viestinnän kirjavuutta. Erityisesti haluan viedä eteenpäin oppia kielen ja kirjallisuuden äärelle pysähtymisestä. Olen kokenut kieliopin pelottavana ja haastavana, jopa välteltävänä. Sen sijaan, että veisin sisäistämääni asennetta eteenpäin, haluan korjata sitä opintojaksoltani löytämääni suuntaan. Kielen käyttäjänä on ymmärrettävä, että jokaisen valinnan taustalla on oltava perustelu. Sanat ovat virkkeessä tietyssä järjestyksessä ja tietyssä muodossa, jotta lukija ja/tai kuulija ymmärtää viestin sanoman oikein. Kyseessä ei ole siis kirjoittajaan tai viestin välittäjään kohdistuva kritiikki. Taitava viestijä ottaa vastuun sanomastaan tai kirjoittamastaan ja haluaa pyrkiä siihen, että viestin vastaanottaja ymmärtää sanoman tarkoituksen.  

Olen kuluvan kesän sekä alkaneen syksyn aikana pohtinut paljon sosiaalisen vastuun käsitettä. Tähän vastuuseen liitän vahvasti osaamisen suomen kielen ja kirjallisuuden osa-alueella. Sosiaalisesti vastuullisena toimijana asetun viestimistilanteisiin niin, että minun kanssani on hyvä ja turvallinen kommunikoida. Oikeanlainen ilmapiiri sallii avoimen ja mahdollisimman rehellisen kommunikoinnin. Vastuullisena viestijänä sekä annan että otan tilaa.