9.11.2022

Opettajan ydinosaamisalue – Tieteellinen osaaminen

”Perustat toimintasi ja ammatillisen kehittymisesti tieteelliselle ajattelulle. Tämä tarkoittaa perusteltua ja järjestelmällistä tiedonhankintaa sekä tiedon kriittistä arviointia. Kehität kriittistä ajatteluasi, jossa analysoidaan ja arvioidaan tietoa ja omaa ajattelua, pyritään perusteltuihin päätelmiin ja ratkotaan ongelmia etsimällä uusia näkökulmia. Tunnistat, että tieteentekoa ohjaavat erilaiset yhteiskunnalliset intressit ja käsityksen maailmasta.”

Lähestyn tieteellisen osaamisen ydinaluetta Lehtisen ja Tallavaaran (2015) pitämän Tiedonkäsitykset -luennon pohjaamalla ja herättämällä ajatustyöskentelyllä. Luennon alussa saimme hiljentyä itsenäisesti pohtimaan tieteellisen ajattelun luonnetta pureutuen kysymykseen: ”Millaista on tieteellinen ajattelu?” Ajattelen tieteellisen ajattelun olevan ennen kaikkea ajatusten ja toiminnan, yleisemmin avattuna erilaisten asioiden ja ilmiöiden perustelemista, tarkastelun kohteena olevien asioiden näkyväksi tuomista. Tieteellinen ajattelu lähtee liikkeelle ajatuksesta, ihmetyksen aiheesta, jota lähdetään tarkastelemaan tarkemmin. Pohditaan, miksi jokin asia on tietyllä tavalla, mikä tiettyyn tilanteeseen on johtanut. Syy-seuraussuhteita siis tutkiskellen. Tieteellinen ajattelu on ennen kaikkea kriittisyyttä ja kyseenalaistamista, mielestäni voidaan puhua myös ihmettelystä. Perusopetuksessa korostaisin oppilaslähtöistä asioiden havaitsemista ja havaittujen asioiden työstämistä – ilmiölähtöisen opetuksen ja oppimisen tavoin. Varhaiskasvatuksen kontekstissa lähtien liikkeelle juuri käytännön ja arjen ratkaisuista ja ilmiöistä, lasten oivalluksista ja inspiroivista huomioista. Lehtinen ja Tallavaara (2015) toivat mielestäni oivallisen ajatuksen esiin – kuka tahansa voi periaatteessa olla tieteellinen ajattelija ja tieteen tekijä. Olen mielelläni viemässä eteenpäin tätä ajatusta ihan käytännön tasolle, opetuksen ja oppimisen maailmaan.  

Oppiminen perustuu mielestäni siihen, että jotain havaitaan ja havaittua lähdetään tutkimaan tarkemmin. Havaittu asiaa herättää mielenkiintoa ja siitä halutaan tietää lisää. Kuten teoksessa Johdatus tieteelliseen ajatteluun (Haaparanta & Niiniluoto, 2016) todetaan, tieteen tehtävänä on uuden tiedon hankinta. Haluan ottaa esiin myös Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (Opetushallitus, 2014) mainitun oppiainerajat ylittävän oppimisprosessin, jossa korostetaan eheämmän opetuksen merkitystä yhä laajemman ajattelun, ymmärryksen ja oppimisen perustana. Oppiainerajat ylittävä, tutkiva työskentely oppilaita kiinnostavien ilmiöiden tarkastelemiseksi on tärkeää mielenkiinnon herättämisen sekä ajattelun taitojen kehittymisen kannalta – toisin sanoen myös tieteellisen ajattelun (Opetushallitus, 2014). Jokainen ihmettelijä, uuden äärellä oleva, voi siis olla tieteellinen ajattelija ja tieteellisen ajattelun juurruttaja. Perusopetuksen tehtävänä on luoda tilaa ja mahdollisuuksia tälle ihmettelylle.

Lehtisen ja Tallavaaran Tiedonkäsitykset -luennon (2015) alussa kannustettiin pohtimaan tieteellisen ajattelun luonnetta, mutta myös sitä, mistä oma, henkilökohtainen tieteellisen ajattelun osaaminen on karttunut. Tehtävä tuntui yllättävän haastavalta. Lähdin aluksi suuntaamaan ajatuksiani kohti menneitä korkeakouluopintojani. Ajattelin automaattisesti, että ajatteluni kehittyminen on tietysti rajautunut kontekstiin, jonka sisällä ei mitään muuta tehdäkään, kun kehitetä omaa ajattelua ja pureuduta tieteellisen tiedon ja ajatustyöskentelyn maailmaan. Tarkemmin asiaa tarkasteltuani tajusin, että onhan koko elämäni tähän saakka sisältänyt päivittäin ihmettelyä, asioiden tarkastelua, tuumailua ja uuden oppimista. Iän karttuessa ihmettelyn luonne on vaan syventynyt ja ihmettely on saanut osakseen uusia ulottuvuuksia rikastuttamaan jo olemassa olevia ajatuksia. Ajattelun osaamiseni näen karttuneen ja kehittyneen ensinnäkin kaikkien niiden vuosien aikana, jotka olen viettänyt kodin ulkopuolisessa kasvatuksessa. Tällä tarkoitan esimerkiksi päiväkodissa ja koulussa tapahtuvaa kasvatusta. Taitojen kehittyminen ei kuitenkaan ole rajautunut pelkästään kunnallisten kasvatusinstituutioiden tarjoamiin oppimiskokemuksiin. Musiikki- ja liikuntapainotteisilla harrastuksilla on ollut oma vaikutuksensa, samoin kaikilla ympärilläni vaikuttaneilla sosiaalisilla  rakenteilla. Kasvun ja kehityksen myötä, olen tullut yhä tietoisemmaksi omasta ajattelustani, elämän mennessä eteenpäin ja sen tuodessa eteen monenkirjavia asioita ja tapahtumia. Korkeakouluopinnot ovat osaltaan ohjanneet vieläkin kriittisempään ajatteluun ja itsensä reflektoimiseen.  Toisaalta perheelläni ja laajemmaltikin lähipiirilläni on varmasti ollut vaikutuksensa tieteellisen ajattelun osaamiseen ja kehittymiseen. Olisi kovin kliseistä todeta, että elämä opettaa. Mutta niin se myös on. Korkeakouluopinnoilla on ollut merkittävä sija tieteellisen osaamiseni konkretisoivana voimana. Täytyy kuitenkin todeta, että kaiken kaikkiaan merkittävät oivallukset eivät ole tapahtuneet pelkästään ylipäätään koulun kontekstissa, vaan toimiessani vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa, laajalti erilaisissa ympäristöissä.

Kriittisen ajattelun koen luovan pohjaa oppimiselle. Kriittinen ajattelu auttaa tarttumaan ja kyseenalaistamaan, kiinnittämään huomiota. Kriittisellä ajattelulla voi kuitenkin olla kääntöpuolensakin. Olen osaltaan elänyt ja oppinut kulttuurissa, jossa ympärillä olevaa ja tapahtuvaa ollaan aktiivisesti tarkasteltu melko kriittisten linssien läpi. Tässä kulttuurissa kriittinen ajattelu on tapahtumien ja ilmiöiden tarkastelemisen lisäksi ja toisaalta myös sijaan kohdistunut paljon ihmisiin. Tieto on nähty ikään kuin valtana ja sen avulla on ollut mahdollista saavuttaa ”valta-asema”. Kyseinen kulttuuri ei ole jättänyt tarpeeksi tilaa inhimilliselle ajattelulle ja kohtaamiselle. Olen huomannut taistelevani tätä vastaan. Edelleen huomaan välillä suhtautuvani korkeakouluopintoihin kriittisesti. Tietoon ja jatkuvaan informaatioon myös. Maailma on tietoa täynnä ja toisaalta se ahdistaa paljon. Olen sittemmin tajunnut, että tieto voidaan nähdä myös tietynlaisena turvana. Sen rinnalla voi taivaltaa, sen taakse voi jopa piiloutua, jos omaan itseensä sukeltaminen pelottaa. Jos tietoon on oppinut suhtautumaan tavalla, joka nostaa tiedon ihmisten yläpuolelle, inhimillisen kohtaamisen ja lämpimän vuorovaikutuksen ohittajaksi, voi tieto ja tietäminen kääntyä jopa itseä vastaan.

Ajattelu muuttuu, käsitykset itsestä ja siinä samalla myös tiedosta muuttuu. Tiedon luonteen ymmärtäminen on yllättävän haastavaa. Yksilön käsitykset tiedosta ja tietämisestä ovat moniulotteisia ilmiöitä (Lindblom-Ylänne & Koutaniemi, 2016). Kirjoitin aiemmin siitä, että elämän erilaiset kokemukset ovat kasvattaneet ja vieneet eteenpäin – samalla kehittäen omaa ajattelua tai ainakin tuoden omaan ajatteluun lisää ulottuvuuksia ja näkökulmia. Erilaiset elämäntilanteet myös määrittävät sitä, minkälaisiin asioihin ja ajatuksiin tartumme. Kun olemme niin fyysisesti ja emotionaalisestikin turvassa, inspiroidumme helpommin ja tartumme meitä kiinnostaviin ja innostaviin asioihin. Kiinnitin teoksessa Ajattelun kehitys aikuisuudessa – Kohti moninäkökulmaisuutta (2016) huomiota mielenkiintoiseen osioon ihmisen persoonallisuudesta. Olen viime aikoina pohtinut samanlaisia asioita, kun mihin kirjassa viitattiin. Staudingerin ja Kunzmannin (2005) mukaan aikuisiän myönteinen persoonallisuuden kehitys voidaan jakaa kahteen kehityskulkuun: kasvuun ja sopeutumiseen. Olen muutaman viime vuoden aikana käynyt korostunutta taistelua ihmisyyteni ja henkisyyteni kanssa. Olen kuvaillut vaihetta myös identiteettikriiseilyksi. Kriisi kuulostaa kammottavalta ja olen sanaa viljelemällä saanut oloni jokseenkin entistä tukalammaksi. Sopeutuminen ilmenee mukautumisena sosiaalisen ympäristön olosuhteisiin, kasvulla viitataan taas persoonallisuuden kehitykseen, joka ylittää sopeutumisen prosessissa tapahtuvan sosiaaliseen ympäristöön ja vallitseviin sosiaalisiin normeihin sopeutumisen (Staudinger & Kunzmann, 2005). Olen käynyt ajatustyöskentelyä juuri edellä kuvailtujen sopeutumisen ja kasvun käsitteiden kanssa. Koen ”menneeni eteenpäin”, siis ehkä juuri kohti aitoa minää, kohti syvempää kokemusta itsestäni ja ympärillä olevasta. Olen ottanut aikaa pysähtymiselle, sykkeen tasaamiselle, ihmettelylle. Olen kokenut ylpeyttä henkisestä kasvusta, mutta toisaalta olen pohtinut, että kasvu ollut ainoastaan sopeutumisen prosessia. Varmasti prosessiin mahtuu kasvua sekä sopeutumista ja näiden lisäksi paljon kaikkea muutakin.

Olen matkannut pitkän matkan elämää soimaten itseäni milloin mistäkin. Opintojen aloittaminen tauon jälkeen on ollut jälleen yksi potentiaalinen ”kriiseilyn” paikka. Varhaiskasvatuksen opettajan opinnoissa uuvahdin täysin. Tein opintoja niin tunteella, että uuvahdin. Uuvahdin siihen, ettei koskaan mikään ollut riittävää, riittävän hyvää. Maisteriryhmämme eräs opiskelija muistutti minua taannoin, että riittävän hyvä riittää. Mutta mitä, jos ei tiedä, mikä on riittävän hyvää? Mitä, jos sitä ei oikein koskaan ole osannut määritellä. Mitä, jos on kaikki tai ei mitään -tyyppinen ihminen? Kärsimätön, keskeneräisyyttä sietämätön. Sellaistako haluan viedä eteenpäin ja tällaistako ajattelumallia ei jo tarpeeksi ole yhteiskunnassamme?

Lähteet:

Haaparanta, L. & Niiniluoto, I. (2016). Johdatus tieteelliseen ajatteluun. Gaudeamus.

Kokko, K. & Shehadeh, H. (2016). Aikuisiän myönteisen persoonallisuuden kehityksen yhteydet psykologiseen ja sosiaaliseen toimintakykyyn. Teoksessa E. Kallio (Toim.) Ajattelun kehitys aikuisuudessa – Kohti moninäkökulmaisuutta (s. 269-294). Jyväskylän ylipistopaino.

Lindblom-Ylänne, S. & Koutaniemi, M. (2016). Tieteellisen ajattelun ja tietokäsitysten tutkiminen. Teoksessa E. Kallio (Toim.) Ajattelun kehitys aikuisuudessa – Kohti moninäkökulmaisuutta (s. 109-134). Jyväskylän yliopistopaino.

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. (2014). Opetushallitus. Määräykset ja ohjeet 2014:96. https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/perusopetuksen_opetussuunnitelman_perusteet_2014.pdf

Staudinger, U. & Kunzmann, U. (2005). Positive Adult Personality Development. Adjustment and/or Growth? European Psychologist, 10(4), 320-329. Jacobs Center for Lifelong Learning and Institutional Development. International University Bremen. https://psycnet.apa.org/doi/10.1027/1016-9040.10.4.320

https://www.researchgate.net/publication/232469527_Positive_Adult_Personality_Development file:///C:/Users/Gigantti/Downloads/StaudingerKunzmann2005.pdf