Oppimistreenipäiväkirja
Soittoryhmän kokoontuminen tiistaina 12.12.
Yhteissoittokappaleen harjoittelua (Sateenkaariunet) sekä omavalintaisten pianokappaleiden harjoittelua
Joulukuun intensiiviviikon toisella tapaamisella aloitimme soittamisen yhteissoittokappaleen parissa. Jokaisella ryhmäläisellä oli oma soitin, kitara tai ukulele, ja kävimme kappaleen "Sateenkaariunet" yhdessä läpi laulaen ja soittaen. Kitara hakee omassa taitorepertuaarissa edelleen paikkaansa, sillä kädet tuntuvat kankeilta kitaran kaulan ympärillä. Soinnut löytyvät kyllä, mutta nopeat vaihdot soinnusta toiseen tuntuvat haastavilta. Taidon haltuun ottaminen vaatisi säännöllisempää harjoittelua. Kitaraa on mukava soittaa ja se on pitkään tuntunut soittimelta, joka olisi kiva ottaa paremmin haltuun. Yläkoulussa soitimme paljon kitaraa - se oli mukavaa, kun jutun juonesta sai kiinni. Muistan, että tuolloin(kin) soitto-ote tuntui jotenkin hassulta ja vähän luonnottomalta, varsinkin sen jälkeen, kun oli pianoa soittaessaan tottunut siihen, että käsien ja sormien paikan pystyi hahmottamaan nopeammalla vilkaisulla koskettimien ollessa suoraan silmien alapuolella. Pianoa soittaessa pystyi ja pystyy tekemään nopeampia tarkistuksia. Tuntuu hassulta, että vaikka pianonsoittajana on tottunut suhteellisen nopeatempoiseen sormien liikeeseen, niin sama nopeus ei automaattisesti "siirry" kitaran näppäilytaitoon. Mitä tulee tulevaisuuteen, niin olen pohtinut, että kitara voisi olla näppärä kuljetettava ja näppärä säestyssoitin silloin, kun pianoa ei ole saatavilla. Ja, aina, kun soittaa jotain muuta kuin tuttua pianoa, niin voi iloisesti todeta käyneensä epämukavuusalueella. Soittaminen on mukavaa ja epämukavuusalue on itseasiassa siinä mielessä mukavuusalue, että sillä ollessaan on mahdollisuus kokeilla uutta ja oppia uutta. Uuden kokeileminen on luonnetta koettelevaa, mutta myös kutkutusta ylläpitävää.
Jouluun intensiiviviikon toiseen tapaamiseen sisältyi myös omien kappaleiden harjoittelemista. Soitin kappaleita "Jänöjussin mäenlasku", "Tonttujen jouluyö" sekä hieman kappaletta "Maa on niin kaunis". Ilmoitin, että torstain yhteissoittotilaisuudessa, soittajaisissa, voisin soittaa kaksi ensimmisenä mainittua. Jänöjussiin treenasin alkusoittoa kuntoon, sekä kokeilin komppirytmiä kuntoon. Kokeilin edelleen hieman erikoisempaa säestysrytmiä, samalla kokeilin myös, miltä hieman yksinkertaisempi kuulostaisi. Kappale on luonteeltaan menevä ja rytmikäs, sen sanat jo luovat "vaateen" tietynlaisesta tunnelmasta. Toki, niin tekee myös kappaleen rytmitys; paljon titi-nuottia yhdessä kappaleessa. Kappale on edelleen ihan lemppari: se on menevä ja symppis, iloa ja valoa tuova! Olen aikoinaan laulanut kyseiseen kappaleeseen soolo-osuuden kuoromme konsertissa. Voi, se oli jännittävää! Ilolla muistelen tuota tapahtumaa aina, kun soitan kyseistä kappaletta.Tonttujen jouluyön kohdalla jäin vielä miettimään, että onko se liian samanlainen Jänöjussin kanssa. Molemmat ovat aika meneviä.
Yhteissoittokappaleen harjoittelua (Sateenkaariunet) sekä omavalintaisten pianokappaleiden harjoittelua
Joulukuun intensiiviviikon toisella tapaamisella aloitimme soittamisen yhteissoittokappaleen parissa. Jokaisella ryhmäläisellä oli oma soitin, kitara tai ukulele, ja kävimme kappaleen "Sateenkaariunet" yhdessä läpi laulaen ja soittaen. Kitara hakee omassa taitorepertuaarissa edelleen paikkaansa, sillä kädet tuntuvat kankeilta kitaran kaulan ympärillä. Soinnut löytyvät kyllä, mutta nopeat vaihdot soinnusta toiseen tuntuvat haastavilta. Taidon haltuun ottaminen vaatisi säännöllisempää harjoittelua. Kitaraa on mukava soittaa ja se on pitkään tuntunut soittimelta, joka olisi kiva ottaa paremmin haltuun. Yläkoulussa soitimme paljon kitaraa - se oli mukavaa, kun jutun juonesta sai kiinni. Muistan, että tuolloin(kin) soitto-ote tuntui jotenkin hassulta ja vähän luonnottomalta, varsinkin sen jälkeen, kun oli pianoa soittaessaan tottunut siihen, että käsien ja sormien paikan pystyi hahmottamaan nopeammalla vilkaisulla koskettimien ollessa suoraan silmien alapuolella. Pianoa soittaessa pystyi ja pystyy tekemään nopeampia tarkistuksia. Tuntuu hassulta, että vaikka pianonsoittajana on tottunut suhteellisen nopeatempoiseen sormien liikeeseen, niin sama nopeus ei automaattisesti "siirry" kitaran näppäilytaitoon. Mitä tulee tulevaisuuteen, niin olen pohtinut, että kitara voisi olla näppärä kuljetettava ja näppärä säestyssoitin silloin, kun pianoa ei ole saatavilla. Ja, aina, kun soittaa jotain muuta kuin tuttua pianoa, niin voi iloisesti todeta käyneensä epämukavuusalueella. Soittaminen on mukavaa ja epämukavuusalue on itseasiassa siinä mielessä mukavuusalue, että sillä ollessaan on mahdollisuus kokeilla uutta ja oppia uutta. Uuden kokeileminen on luonnetta koettelevaa, mutta myös kutkutusta ylläpitävää.
Jouluun intensiiviviikon toiseen tapaamiseen sisältyi myös omien kappaleiden harjoittelemista. Soitin kappaleita "Jänöjussin mäenlasku", "Tonttujen jouluyö" sekä hieman kappaletta "Maa on niin kaunis". Ilmoitin, että torstain yhteissoittotilaisuudessa, soittajaisissa, voisin soittaa kaksi ensimmisenä mainittua. Jänöjussiin treenasin alkusoittoa kuntoon, sekä kokeilin komppirytmiä kuntoon. Kokeilin edelleen hieman erikoisempaa säestysrytmiä, samalla kokeilin myös, miltä hieman yksinkertaisempi kuulostaisi. Kappale on luonteeltaan menevä ja rytmikäs, sen sanat jo luovat "vaateen" tietynlaisesta tunnelmasta. Toki, niin tekee myös kappaleen rytmitys; paljon titi-nuottia yhdessä kappaleessa. Kappale on edelleen ihan lemppari: se on menevä ja symppis, iloa ja valoa tuova! Olen aikoinaan laulanut kyseiseen kappaleeseen soolo-osuuden kuoromme konsertissa. Voi, se oli jännittävää! Ilolla muistelen tuota tapahtumaa aina, kun soitan kyseistä kappaletta.Tonttujen jouluyön kohdalla jäin vielä miettimään, että onko se liian samanlainen Jänöjussin kanssa. Molemmat ovat aika meneviä.
Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin