Oppimistreenipäiväkirja
Soittoryhmän viimeinen kokoontuminen marraskuun itsenäisellä viikolla - ryhmä 3
Pianon soiton harjoittelu
Kolmas kerta
Yhteisen soittokerran kappaleina "Satumetsän tiellä" ja "Maa on niin kaunis". Soittaminen sujui mukavasti ja erityisesti Satumetsää oli mukava soittaa. Se tuntui jotenkin luontevasti sulautuvan omiin käsiin. Lisäksi soittamisen mukavuuteen vaikutti kappaleen miellyttävyys - sen rauhoittava ja ihana tunnelma. Soittajana olen "tunnelmoija", joka tykkää fiilistellä kappaleiden tunnelmaa. Tämä kappale on erityisen kaunis ja voisin kuvitella soittavani sitä jatkossakin. Mielestäni musiikissa parasta on juuri erilaisten tunnetilojen ja fiilisten välittäminen. Tämän kappaleen kohdalla soittotyylillä pystyi vaikuttamaan paljon. Pedaali tuli otettua mukaan myös tähän kappaleeseen ja se tuntui sopivan siihen oikein hyvin. Pedaali auttoi taas rytymittämään kappaletta.
"Maa on niin kaunis" toi sopivasti haastetta tähän soittokertaan. Edelleen hain sitä, että mikä olisi itselle luontevin tapa soittaa kappaletta. Sovitusversio haastoi sopivasti ja pisti välillä sormet ristiin. Kokeilin soittaa oikealla kädellä melodiaa ja ottaa siihen sekä sovitusversion oikean käden nuotit mukaan sekä rakentaa melodiasta osittaiset kolmisoinnut alaspäin. Parhaiten kappaleen soittaminen luonnistui niin, että soitin oikealla kädellä nuottien mukaisesti ja vasempaan käteen otin soinnut. Tämän kappaleen otan harjoittelun alle jatkoa ajatellen. Kappale on itselle tärkeä ja sopii hyvin joulun juhlapyhiin soitettavaksi.

Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin