Oppimistavoitteet musiikin pedagogiikan opintojaksolle
Musiikin pedagogiikan opintojaksolle lähtiessäni ajattelen tavoittelevani ainakin kolmea seuraavaa asiaa:
1. Musiikillisen luovuuden uudelleen synnyttäminen. Olen aina pitänyt musisoinnista ja musiikki on kulkenut vahvasti osana elämääni aina lapsuudesta saakka. Musiikillinen luovuus tarkoittaa minulle musiikilliseen ilmaisuun heittäytymistä sekä uudesta innostumista. Kun pääsen luovaan tilaan musiikin parissa, olen innostunut kokeilemaan erilaisia asioita ja valmiina laittamaan itseni "likoon". Musiikillisen luovuuden tilassa parhaimmillaan musiikki kliseisesti vie mennessään.
2. Löydän erilaisia tapoja tehdä ja toteuttaa asioita. Olen itse toiminut pitkään musiikin oppilaana, jonkun verran myös opettajana. Enemmän kuitenkin oppilaan roolissa. Haluaisin kyetä irrottautumaan roolista "miten minä opin, mitä minä osaan" ja oppia ymmärtämään, miten joku toinen voi asiat nähdä. Haluan oppia tuomaan puheen tasolle asioita, joita osaan sekä pilkkomaan niitä ymmärrettäväksi, perusteellisesti pohtimaan, miten asioita teen ja miksi teen. Haluan oppia ikään kuin kyseenalaistamaan oppimaani ja tapojani toteuttaa asioita.
3. Haluan oppia uutta. Tavoitteenani on olla avoin uudelle. Uusi kiehtoo ja motivoi, yleensä sopivasti myös haastaa.

Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin