Musiikin pedagogiikan opintojen jatkaminen maisteriryhmän kanssa


Vihdoin, pitkän tauon jälkeen, pääsin taas soittamaan nokkahuilua. Nokkahuilu on itselle tuttu soitin, samoin sen soitinperheessä oleva alttonokkahuilu. Itselle nokkahuilu on näyttäytynyt mukavana, suhteellisen helppona soittimena - nokkahuilu taipuu yllättävän moneen ja "yksinkertaisuudessaan" se soittimena sisältää moniakin yllättäviä kikkoja, joita soittamisessa voi hyödyntää. Tummemman sointinsa vuoksi pidän enemmän alttonokkahuilusta, mutta en voi kiistää nokkahuilun soinnista syntyvän kepeän, ilottelevan soinnin positiivista vaikutusta mieleen ja olotilaan.

Voisin todeta, että nokkahuilun ja alttonokkahuilun välillä voi tehdä valinnan juuri sen hetkisen (harjoittelu ja soittaminen) olotilan mukaan - kuten minkä tahansa soittimen kohdalla. Minusta on tärkeää, että soittajalla on mahdollisuus ilmentää omaa tunnetilaansa soittamisen kautta. Kouluympäristössä soittimen valitseminen ei aina ole mahdollista, mutta siksi vapaan soiton ja monipuolisen kokeilemisen mahdollistavia hetkiä on mielestäni tärkeä järjestää musiikin oppiaineen oppitunneilla. Kokeilua tulisi mahdollistaa ihan jo pelkästään esimerkiksi erilaisten sointivärien kuulemisen harjoittamiseksi.



Pienryhmissä pääsimme valmistelemaan pienimuotoisen nokkahuiluesityksen. Tähän valitsimme Tutskovin polskan (Trad., sov. M. Järvelä). Kokoonpanomme koostui neljästä soittajasta, joista kolme soittajaa soitti nokkahuilua ja yksi laattasoittimia. Soitimme polskan kahdessa äänessä. Alun jännityksestä huolimatta pääsimme hyvin soittamiseen kiinni ja lopussa riemuitsimme onnistuneesta yhteen soittamisesta.
Itse harjoitteluprosessissa merkittävää oli melodian läpi käyminen (tärkeää päästä myös itsenäisesti kokeilemaan, rauhassa tutustumaan soittimeen) ja ennen kaikkea, uuden kappaleen äärellä, tarpeeksi hidas soittotempo. Nuottiin tutustuttiin rauhassa ja kävimme ryhmäläistemme kanssa epäselviä kohtia yhdessä läpi. Minusta tärkeää on päästä kappaleeseen käsiksi ja saada onnistumisen tunne melodian tutuksi tulemisen kautta. Oppilaiden kanssa kappale on hyvä esimerkiksi kuunnella läpi tai opettaja voi soittaa kappaleen ennen varsinaista soitonharjoittelua.

Pienryhmätyöskentely toimi, sillä mielestäni oli tärkeää, että pääsimme matalalla kynnyksellä ihmettelemään vaikeita kohtia. Mitä korkeampi luokka-aste, sen itseohjautuvampia oppilaat todennäköisesti ovat, ja aikuisopiskelijoilla tämä toimi hyvin näin. Pienempien kanssa soitonharjoittelu vaatisi enemmän opettajajohtoisuutta.

Artikkelitehtävän purku
Taustalla Musiikkirajoitteisuus sukupolvien välisenä siirtotaakkana (Kimmo Lehtonen, Antti Juvonen & Heikki Ruismäki, 2016) sekä Opimme soittamaan ja laulamaan, opimme oppimaan (teoksessa Näin aivot oppivat; Minna Huotilainen, 2019)

Minkälaista musiikkirajoitteisuutta koet itsessäsi ja ympäristössäsi? Miten se näkyy / on näkynyt?
Omassa lähipiirissä musiikkirajoittuneisuus on näkynyt esimerkiksi uskomuksina omasta huonosta laulutaidosta. Oma äitini jättää usein yhteislaulutkin sen vuoksi väliin, että kokee olevansa huono laulaja. Epämieluisat musiikkikokemukset traumatisoivat lapsen musiikkisuhdetta ja vaikuttavat kokonaisvaltaisesti oman arvon tuntoon (Foucault, 2005, s. 246; Freud, 2005). Jos on toistuvasti tullut huomautetuksi ylisukupolvisesta laulutaidottomuudesta, ei ihme, että se iskostuu pienen lapsen mieleen, jättäen osaamattomuuden kaiun. Äitini kohdalla hänen laulutaitonsa on saanut osakseen juuri koettua osaamattomuutta vahvistaneita reaktioita.
Läheinen ystäväni on myös usein kommentoinut, että hän kokee laulutaitonsa riittämättömänä. Jos elää ympäristössä, jossa laulaminen ja soittaminen koetaan intohimona, voi oma koettu taitamattomuus vahvistua. Äitini kommentoi usein, että "olette tulleet isänne sukuun", jos intoudumme esimerkiksi siskoni kanssa musisoimaan tai jos meillä on ollut jokin esiintyminen musiikillisissa merkeissä. On totta, että isäni suvun puolella on intohimoisia laulajia ja musisoijia. Isäni perheellä on ollut todella vaikeat oltavat ja luulen, että heillä musiikki on koettu erityisenä keinona käsitellä vaikeita tunteita. Musiikki vaikuttaa tunteisiin voimakkaasti ja sillä voi oikein käytettynä olla vahva rooli mielenterveyden tukemisessa (Huotilainen, 2019). Luulen, että äitini ajatuksia on varjostanut juuri uskomus siitä, että hänelle musikaalisuus ei ole periytynyt. Äitini ja ystäväni kohdalla rakkaus musiikkiin on valtava ja heillä se on näkynyt esimerkiksi haluna ilmaista itseä tanssimisen ja luovan liikkeen kautta. Koen surua siitä, että uskomus on monessa kohtaa estänyt laulamista, mutta iloa siitä, että esimerkiksi ystäväni on uskomuksistaan huolimatta kulkenut erilaisissa laulutapahtumissa. Uskomus ei ole estänyt laulamista. Äitini musiikkimaku on laaja ja erityisesti musiikin tuoma sanoma koskettaa häntä. Tärkeää musiikissa on äitinä sanojen mukaan rytmi, jota löytyy tarpeeksi hänen nuoruutensa ajan musiikkituotannosta. 

Musiikkiluokalla ollessani korostui yhteisöllisyys - yhdessä laulaminen ja soittaminen. Koen, että musiikkiluokkalaisuus on kasvattanut minut yhteisöllisyyttä kaipaavaksi ja sitä arvostavaksi. Samoin on tehnyt kuorolaulu, jota olen harrastanut lapsuudesta saakka. Vaikka juuri musiikkiluokkalaisuuden ja kuorolaulannan kautta olen kasvanut erilaisia taitoja arvostavaksi, koen, että en ole ollut itsekään vapaa tarpeesta vertailla itseäni muihin. Isosiskoni lauluääni on saanut paljon arvostusta osakseen. En ihmettele sitä yhtään, sillä sitä kuullessani pystyn pääsemään hetkeksi pois meneillään olevista asioista ja aatoksista. Siskoni on uskaltautunut esiintymään ja tuottamaan myös omaa musiikkia. Olen kadehtinut häntä tästä, mutta samalla myös valtavasti ihaillut. Olen aina pitänyt laulamisesta ja musiikkiluokka- sekä kuorotoiminnassa sitä on saanut tehdä "sielunsa kyllyydestä". Yksinlauluun on myös ollut kaipuuta, mutta jotenkin se on jäänyt haaveeksi. Ehkä juuri uskomus taitojen riittämättömyydestä on vahvistanut päätöstäni pysyä rivilaulajana. Olen pelännyt, että olisin huonompi kuin siskoni. Ja edelleen pelkään.

Mitä voit opettajana tehdä, jotta lapset kokisivat osallisuutta musiikissa ja saisivat siitä itselleen työkalun tunteiden käsittelyyn, itseilmaisuun ja yhteisöllisyyden kokemiseen? 
Haluan painottaa sitä, että musiikki kuuluu kaikille ja että musiikki on universaalia; "musiikki on ihmiskunnan universaali kieli, ja sillä on ainutlaatuista, luovaa ja yhtenäistävää voimaa, joka hyödyttää sekä yhteiskuntaa että yksilöitä (European Comission). Mitä tulee musiikillisen suhteen vahvistamiseen, niin opettajana voin tehdä sen, että annan mahdollisuuden monipuoliseen musiikin kokemiseen. Opetuksen haluan järjestää niin, että musiikintunneilla tulisi mahdollisimman monipuolisesti soittamista, laulamista, musiikin kuuntelemista, liikkumista ja rytmittelyä. Haluan korostaa sitä, että tietyn soittimen soittamaan oppiminen on prosessi, jonka tärkein päämäärä ei ole tietyn taidon oppiminen, vaan jossa mahdollistuu musiikillisen minäkuvan muodostuminen ja vahvistuminen musiikillisen kokeilemisen ja tutkimisen kautta.

Kuka on musikaalinen ja mitä musikaalisuus on? Minkälaisena musikaalisuus näyttäytyy arkikielenkäytössä vs. tutkimustiedon perusteella? 
Mielestäni musikaalisuus on musiikista inspiroitumista ja musiikin uniikkiuden tunnistamista. Kaikki kokee musiikin omalla tavallaan; musiikki on kuulijan omaa, jos näin voi sanoa. Teoksessa Näin aivot oppivat (2019) kuvataan epämusikaalisuuden olevan hyvin harvinaista; se voidaan tiivistää tarkoittavan sitä, että henkilö ei pysty nauttimaan musiikista, ei tunnista musiikkia ilman sanoja eikä halua kuunnella musiikkia. Harva kieltäytyy esimerkiksi kuuntelemasta musiikkia, ellei siihen tilannesidonnaisesti ole estettä tai se ei muuten hetkittäisesti tunnu hyvältä. Musiikki on ihmeellistä ja olemassa olevat ulottuvuudet - halu nauttia musiikista tai olla nauttimatta - vahvistavat musiikin voimaa.
 
Kiinnostaa! Ärsytti! Jäi mietityttämään... Mitä muita ajatuksia artikkeleista haluatte nostaa esiin?
Artikkelissa Musiikkirajoitteisuus sukupolvien välisenä siirtotaakkana (Kimmo Lehtonen, Antti Juvonen & Heikki Ruismäki, 2016) kuvataan musiikin parissa koettujen traumaattisten kokemusten vaikutusta myöhempään oppimiseen sekä musiikkiin suhtautumiseen. Mielenkiintoista on, että traumaattisella kokemuksella voi olla niinkin kauaskantoinen seuraus, että se vielä aikuisiälläkin näkyy esimerkiksi ammatinvalinnassa (epäonnistumisen vältteleminen, menestyminen toisella alueella) ja mikä huolestuttavinta; töksähtelevänä ja ilkeänäkin käytöksenä muita ihmisiä kohtaan. Tämä pätee elämässä muutenkin, ainakin oman kokemuksen mukaan. Traumaattiset kokemukset saattavat tiedostamattomina ja käsittelemättöminä laittaa liikkeelle vahingon kehän - koettu paha olo siirretään eteenpäin. Vahingollisinta on ajattelumalli, jossa toimitaan periaatteesta käsin; "niinkuin mullekin on tehty ja sanottu". 


Lähteet:

European Comission. Cultur and -creativity. https://culture.ec.europa.eu/fi/cultural-and-creative-sectors/music

Huotilainen, M. (2019). Näin aivot oppivat. Jyväskylä: PS-kustannus.

Lehtonen, K., Juvonen, A., & Ruismäki, H. (2016). Musiikkirajoitteisuus sukupolvien välisenä siirtotaakkana. Musiikkikasvatus, 19(1), 29-42. https://sites.uniarts.fi/fi/web/fjme/-/vol-19-01-2016