Mieti omia kuvataiteen oppimiskokemuksiasi lapsuudesta tähän päivään.
Kerro tapahtumista kuvin ja sanoin ja liitä se portfolion osaksi.

Kuvataiteeseen minulla liittyy paljon erilaisia kokemuksia. Kuvataide oppiaineena on läpi elämäni näyttäytynyt minulle haastavana. Olen kokenut, että minulla ei ole riittäviä taitoja kuvataiteelliseen osaamiseen. Olen "harrastanut" paljon itseni vertaamista muihin. Pahinta on se, että olen verrannut itseäni sellaisiin luokkatovereihin, jotka ovat harrastaneet kuvataidetta jo ihan pienestä saakka. Lisäksi eräs ystäväni tulee taitelijaperheestä. Hänen rinnallaan kaikki tekemäni on tuntunut rumalta ja turhalta yrittämiseltä. Minulle esimerkiksi piirtäminen on ollut omien muistikuvieni mukaan ihan mieluisaa, mutta ajatus juuri osaamattomuudesta on varjostanut halua kokeilla, etenkin halua heittäytyä kuvataiteen parissa. Olen halunnut kovasti yrittää ja kokeilla, mutta luottoa omaan tekemiseen ei ole juurtunut.

Jos ajattelen koulussa tapahtunutta kuvataidekasvatusta, olen tullut arvioiduksi niin ala- ja yläkoulussa kuin toisen asteen opinnoissakin keskimäärin hyvänä osaajana. Kuvataide oppiaineena on ollut ihan mielekästä, mutta ei erityisen suuria tunteita herättävää. Tai, ehkä jopa niin suuria, että en ole uskaltanut pysähtyä niiden äärelle. Kuten kuvailemastani voi päätellä, kuvataiteen määritelmä on näyttäytynyt minulle pitkään hyvin kapeana. Olen varmasti mielessäni ikään kuin sulkenut kuvataiteen osa-alueena, jota en hallitse. Siksi se on muotoutunut ajatuksiini hyvin kapea-alaiseksi. Kuvataide on ollut minulle piirtämistä, jota en hallitse. Kuvataide on ollut kärsivällisyyttä vaativaa, itsensä äärelle pysähtymistä, ja se on ollut minulle vaikeaa. Luova työskentely on kyllä kovastikin mieleeni, mutta luovuus on kanavoitunut ulos musiikin ja liikunnan kautta. Musiikkiluokkalaisena oman äänen ja kehon käyttäminen on ollut luontevaa. Liikuntaharrastukset ovat tukeneet kehollisessa ilmaisussa. Liike ja liikkeessä oleminen on aina ollut minulle luontevaa ja luulen, että siksi esimerkiksi kuvataide oppiaineena ei ole herättänyt minussa suurta paloa sen vaatiman paikallaan olon vuoksi. 

Lapsuudenkodissani meitä lapsia ei hirveästi kannustettu kuvataiteen pariin. Äitini ja isäni olivat juuri musiikki- ja liikuntaharrastusten kannattajia. Äitini on pitänyt aina kovasti kirjallisuudesta - hän on kirjoittanut päiväkirjaa aina lapsuudesta saakka ja lukenut todella paljon. Liikunnasta äiti on nauttinut myös valtavasti. Arjen liikunta ja erilaiset koti- ja puutarhatyöt ovat liikuttaneet äitiäni. Maatalon kasvattina ulkoilmassa puuhasteleminen on toiminut turvaa ja hyvää mieltä tuovana vielä aikuisiässäkin. Isäni on tottunut myös puuhastelemaan erilaisten kodin askareiden parissa. Musiikki on yhdistänyt hänen lapsuudenperheensä jäseniä. Isäni on hyvin käytännönläheinen, äitini myös, mutta äidilläni on ollut hieman enemmän paloa toimia "yhteiskunnallisena vaikuttajana". Äitini on korkeakoulutettu ja hänellä on ollut uteliaisuutta tarkastella maailmaa vähän laajemminkin. Isässäni piilee herkkyys toimia ruohonjuuritasolla, pienten yksityiskohtien viilaajana. Mitä tulee kuvataiteeseen, niin jos esimerkiksi maalaamista tai piirtämistä halusi enemmän vapaa-ajalla harjoittaa, niin sitä teimme siskoni kanssa lapsuudenystävämme kotona kotikatumme toisessa päädyssä. Kyseisen ystävämme äiti on koulutukseltaan artesaani ja kuvataiteellinen luovuus oli heidän kotonaan aivan toista luokkaa. Oli upeaa päästä kokeilemaan uusia asioita tuossa kannustavassa ympäristössä.

Koen olevani hyvin visuaalinen ihminen, esteetikko erityisesti ympäröivää maailmaa tarkasteltaessa. Minua kiehtoo kauniit asiat, erityisesti sommitelmat, joita kykenen toteuttamaan sisustuksessa. Myös sattumalta eteen tulevat sommitelmat, esimerkiksi maisemien luomat visuaaliset elämykset, tuottavat minulle aivan erityistä mielihyvää. Nautin hempeistä väreistä ja suloisesta kauneudesta, mutta selkeät kontrastit ja muodot kiehtovat siinä rinnalla. Pidän kokonaisuuksista ja esimerkiksi omassa kodissa hyvältä tuntuvan harmonian löytäminen on minulle tärkeää. Minulle taiteessa ja esteettisessä kokemisessa tärkeää on ennen kaikkea tunne, joka kokemuksesta herää. Puhelimeni on tälläkin hetkellä täynnä kuvia erilaisista maisemista. Pidän siitä, miten eri vuodenajat, vuorokaudenajat ja päivät muuttavat nähtyä ja koettua. Värit ovat minulle tärkeitä ja kodeissa, joissa olen asunut, se on näyttäytynyt rohkeana erilaisten värien käyttönä. Värit viestivät minulle erilaisista tunnetiloista ja niitä käyttämällä pystyn ilmaisemaan itseäni. 

Esteettinen kokeminen on perheemme kaikille jäsenille äärimmäisen tärkeää. Koen, että kaikilla kolmella sisaruksellani on aivan äärimmäisen kauniit kodit - suurella intohimolla ja älykkäällä visuaalisella silmällä laitetut. Äitini kodista huokuu lämpö ja kodikkuus, isäni turvasatama Längelmäveden rannalla antaa oikeutta ympäröivälle luonnon kauneudelle. Perheemme jäseniä yhdistää suuri kaipuu kauneuden äärelle. Minulle koti on turvasatama ja luulen, että kodin syvä merkitys, tarve korostaa kodin tärkeyttä kumpuaa perheemme kulttuurista. 

Kuvittajana koen olevani surkea, mutta kuvaajana en. En luota kädentaitoihini, mutta luotan siihen, mitä ympäristö tarjoaa. Luotan ympärillä olevaan kauneuteen, mutta en välttämättä niin voimakkaasti siihen kauneuteen, jota itse pystyisin luomaan. Koulun puolesta tapahtunut kuvataidekasvatus ei ole kannustanut lujasti eteenpäin, mutta elämän kuljettaessa eteenpäin on elämääni tullut mukaan ihmisiä, jotka ovat herättäneet minussa rohkeutta kokeilla uusia asioita kuvataiteen parissa. Näin korkeakouluopiskelijana koen vieläkin suurta epävarmuutta kuvataiteen osaajana, mutta ikä on tuonut mukanaan armollisuutta, hitusen verran. 

Syksyllä 2023 paikkansa ottanut opetusharjoittelu 3 konkretisoi minulle kokeilemisen ja itsensä etsimisen tärkeyttä. Mielestäni kokeilevan ja tutkivan oppimisen luonnetta tulisi juurruttaa osaksi kaikkia oppiaineita. Suurta hämmennystä harjoitteluluokkani oppilaissa aiheuttivat tehtävänannot, jotka ohjasivat tutkimaan erilaisia vaihtoehtoja. Kuvataiteen oppitunneilla väljyyttä, omille tulkinnoille jätettyä tilaa täytettiin "en minä osaa" -tyyppisillä kommenteilla. Suurta iloa minulle opettajana tuotti se, jos ja kun oppilas epävarmuudesta huolimatta uskaltautui ottamaan askeleen kohti uutta ja epävarmaa. Onnistumisen kokemuksia tuli monenkirjavia. Joku iloitsi siitä, että oli selvinnyt annetusta tehtävästä. Pystyin hyvin samaistumaan selviytymisen ajatukseen.