Metsäretket

Joulutervehdys metsän väelle

Juuri ennen joululomaa eskarilaiset tekivät metsäretken tutuksi tulleelle metsäpaikalle. Metsänväelle viettiin joulutervehdyksenä porkkanaa, omenaa, kaurahiutaleita, leivänpaloja ja komea kauralyhde.
Rauhaisaa joulun aikaa!

Metsäpäivä 20.9.2019

Alkusyksyn aikana tehdyt metsäretket tuntuivat liian lyhyiltä kestoltaan, joten päätimme viettää koko eskaripäivän metsässä. Päivän aikana teimme luontotehtävän On syksy taitava maalari ( taiteilijan palettiin kerättiin syksyn värejä), leikimme, rakensimme yhteistä majaa ja söimme metsähampurilaiset. Hienon syyspäivän päätteeksi useampikin kysyi: milloin tullaan uudestaan koko päiväksi?

Havupuu ja lehtipuu

Metsäretkellä 22.8. opeteltiin tunnistamaan puulajeja. Tehtävänä oli poimia maasta jonkin puun lehti tai oksa. Tämän jälkeen yhdessä mietittiin mihin puuhun kys.lehti tai oksa kuului.



Metsäretkellä 15.8.

Torstaisin on eskarilaisten metsäpäivä. Tuolloin eskarilaiset pinkaisevat lähimetsään leikkimään ja tekemään luontotehtäviä. Ensimmäisellä kerralla tutustuttiin omaan valittuun metsäalueeseen ja into oli kova, isosta mäestä huolimatta!

Kevätretkellä Onninpolulla 27.5.2019

Kolea sää ei haitannut eskarivuoden viimeisenä maanantaina kun iloinen, ja aika ajoin äänekäskin joukko matkasi Onninpolulle. Omat eväät maistuivat hyviltä ja tehtävien teko oli hauskaa. Tuoksupurkkeihin valmistui mitä erilaisimpia "kesähajuvesiä". "Kesäneste"lienee ollut hauskin nimi!
Kevät ja kesä on tuoksujen aikaa!