Ideoinnista kirjoittaminen lähtee vauhtiin

1. Varaa ideointiin riittävästi aikaa, sillä ilman ideoita ei ole mistä kirjoittaa.

2. Keksi ideoita ennemmin liikaa kuin liian vähän. Älä tyrmää outojakaan ideoita heti, sillä karsimisen aika on vasta myöhemmin.
Usein ideoidessa mieleen tulevat ensin omat tiedot ja kokemukset: Mitä minä tiedän aiheesta? Mitä tunteita aihe minussa herättää? Tästä voi sitten laventaa käsittelyä: Miten aihe näkyy yhteiskunnassa, mediassa ja historiassa? Mitä siitä voisi ajatella isoäiti tai toisesta kulttuurista tuleva? Kannattaa siis miettiä erilaisia näkökulmia. Hyvä kirjoittaja on myös taitava ymmärtämään muiden ihmisten näkökulmia asioihin. 

3. Apuna ideoinnissa ovat aineistot. Muiden kirjoittamat tekstit auttavat ymmärtämään kattavammin aiheen eri puolia ja löytämään faktoja, joita itse ei tiedä. Esimerkiksi kolumni tai keskustelupalstan mielipidevyöry herättelee omaa ajattelua ja auttaa näkemään, mitä muut ajattelevat. On aivan mahtavaa, jos aineistojen joukosta löytyy teksti, jonka ajatusten kanssa on eri mieltä. 

Omat ideat pitää kirjoittaa, jotta ne eivät unohdu.
Hyviä muistiinpanovälineitä ovat ajatuskartta, listaus ja taulukko. Koneella kirjoittaessa listaus on kätevin, koska listauksen osia on helppo siirrellä loogiseen järjestykseen ja listauksen merkintöjä on myös helppo laajentaa virkkeiksi ja kappaleiksi.


kuva: Pixabay