10.11. Valokuvat kirjan maailmasta

Paikka valokuvien palauttamiseen

Jos et jostakin syystä saanut palautettua kuviasi Särmän tehtävään, koeta palauttaa tänne.
  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Oppitunnin hommat

Kirjan käsittely

Jakaudutaan satunnaisiin ryhmiin. 

Tehtävä 2b luvusta 2
Ryhmässä puheviestintäharjoitus.
1. Asettukaa istumaan niin, että koko joukko näkee kuvat. Nyt siis tingimme siitä ajatuksesta, että puheviestintätilanteessa katsomme esiintyjää silmiin. 
ENSIMMÄINEN KIERROS
2. Kukin ryhmän jäsen kertoo lukemansa kirjan nimen ja esittelee, millä perusteella kirjavalinnan teki. Lisäksi kertoo, lukiko kirjan kokonaan. 
TOINEN KIERROS
3. Kukin näyttää muille kuvansa ja kertoo selkeästi, miten kuvat liittyvät kirjaan. 
4. Muut kysyvät ainakin yhden kysymyksen.

TAVOITE: Kuunnella muiden kuvaselostuksia niin hyvin, että pystyy kysymään kysymyksiä. Arvostetaan muiden kuvia ja selostusta kuuntelemalla. 

Tehtävä 2c luvusta 2 


Tommilta saa apua kirjoitelman viimeistelyyn. 

Kielenhuoltoa

Luvusta 17 tehtävät 1 ja 3.
Luvusta 16 eteenpäin tehtäviä.

Luvusta 17 tehtävä 4


Kirjoittamiseen liittyviä mainioita tehtäviä ovat myös seuraavat

Luvusta 20 harjoitustehtävä 1 + harjoitustehtävä 3

On hienosti edistytty! Opettaja pyrkii lukemaan pitkät kirjoitelmat ja nämä tänään kirjoitetut kirjatekstit valmistelutuntiin mennessä.

Kirja luettuna ja kuvat otettuna


Tehtävänanto Pedanetissa: https://peda.net/orivesi/lukio/oppiaineet/aidinkieli/ai1-tekstien-tulkinta-ja-kirjoittaminen-lops21/ai1.1-syksylla-2021/10.10.-aleksis-kivesta-konteksteihin
KIRJOITA KIRJAVALINTASI, MIKÄLI ET OLE SITÄ VIELÄ KIRJOITTANUT. LUKIOSSA KIRJAVALINTA TEHDÄÄN AJALLAAN SILLOIN, KUN OPPITUNNILLA ASIASTA ON PUHUTTU JA VINKIT ON ANNETTU. EI SIIS HEITTÄYDYTÄ TILAAN, JOSSA VÄLINPITÄMÄTTÖMÄSTI KIRJA-ASIA UNOHDETAAN JA AJATELLAAN, ETTÄ VOISI JÄTTÄÄ TEHTÄVÄN TEKEMÄTTÄ. 


Tehtävä TYÖKIRJAN luvussa 2 Lue kirja tehtävä 2a. Palauta kuvat työkirjaan. Pyri ottamaan hyvin erilaiset ja kekseliäät kuvat. Varaudu suullisesti esittelemään kuvia torstaina muille. 

Ota kolme kuvaa. Valitse seuraavista:

  • kuva, jonka avulla suosittelet kirjaa muille
  • kuva, josta välittyy kirjan tunnelma
  • kuva, joka kertoo päähenkilön luonteesta jotain
  • kuva, joka kertoo, miten päähenkilö suhtautuu toisiin ihmisiin
  • kuva, jossa on jokin teoksessa merkittävässä roolissa oleva esine
  • kuva, joka kertoo jotain teoksen miljööstä
  • kuva, josta ilmenee kirjan loppuratkaisu
  • kuva, joka kertoo kirjan huumorista
  • kuva, joka tiivistää teoksen teeman.
Ota kirjasi mukaan, jos se on mahdollista.