Toimintakertomus 2018 -2019

2018-2019


Vuorenmäen koulussa olemme saaneet hyviä tuloksia erilaisista koulun toimintakulttuurin arviontiin liittyvistä kyselyistä. Lukuvuoden painopisteeksi valittiin HYVÄN SÄILYTTÄMINEN. Koulumme tekee paljon yhteistyötä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa ja se näkyy myös tässä toimintakertomuksessa.

Vuorenmmäen koulu on pieni koulu, joten useat tapahtumat koskevat koulun kaikkia oppilaita esikoululaiset mukaan lukien. Vuosiluokilla 1 ja 4 on käytössä KiVa- ohjelma. Sen lisäksi opettaja ja kuraattori toteuttivat yhdessä ja erikseen Friends-ohjelmaa kaikilla vuosiluokilla.

  • Vanhempainillan aiheena 27.8. oli Kodin ja koulun mahdollisuudet oppimisen tukemisessa. Koulupsykologi Sinikka Ekonen alusti aiheesta.
  • Kodin ja koulunpäivää vietettiin la 29.9. Koulu juhli yhdessä Artjärven maamiesseuran kanssa heidän 120-juhlavuottaan. Oppilaille ja huoltajille oli paljon ohjelmaa leipomisesta maatalouskoneiden näyttelyyn. Yhteisen ruokailun jälkeen oppilaat muistivat maamiesseuran toimijoita yhteisessä tilaisuudessa liikuntahallissa. Lopuksi taikuri Kari esiintyi Kiusauksen vastaisella taikaohjelmalla.
  • Oppilaskunta suunnitteli Halloween-tapahtuman ja Talent-kilpailun vappuaattona. Lis.ä.ksi kevätlukukaudella oli keskiviikon kaakaotarjoilu.
  • Joulujuhla vietettiin perinteisesti Maamiestalolla.
  • Ympäristöpäivä 28.5. toteutettiin yhdessä Itä-Uudenmaan vesistön- ja ilmansuojeluyhdistyksen kanssa. Oppilaat saivat tutustua Villikkalan järveen ja sen rantaan sekä rannasta että vesiltä kanooteista.
  • 5-6. -luokkalaiset järjestivät vanhempainyhdistyksen avustuksella kolme discoa lukuvuoden aikana

Vierailimme teatterissa tai koulussa oli esitys

  • 11. 10. Prinsessa Äkäpussi esiintyi oppilaille ( esi -4lk)Kuivannon koulussa.
  • 11. 11.Taikaovet
  • 12. 12.Tuubakimalainen
  • 10. 11.Tuhkimo Lahden kaupunginteatterissa
  • 12. 3. Räp-musikaali: Betoniviidakko Vuorenmäen liikuntahallissa

Retket ja opintokäynnit

  • Opilaat vierailivat Kujalassa lokakuussa
  • Teimme koko koulun kevätretken Heurekaan. Kuudennen luokan oppilaat jatkoivat sieltä vielä Linnanmäelle.
  • Vuorenmäen koulun oppilailla oli edustus sekä robotiikan SM-kisoissa Riihimäellä ja Innokas-verkoston kilpailussa Lappeenrannassa.

Liikunta

  • Kuivannon ja Vuorenmäen koulujen oppilaiden yhteinen yleisurheilun harjoittelukilpailu pidettiin 30.8. Vuorenmäen urheilukentällä.
  • Orimattilan uimahallissa vierailivat 3-6 luokkien oppilaat osallistuen Vesisankarit-ohjelmaan.
  • Perinteinen koko koulun Hiihtoretki Venevalkamaan tai Salmelan valaistulle ladulle toteutui 12.3.
  • Laskiaistiistaina 5.3. laskettiin mäkeä Maamiesseuran läheisyydessä ja oppilaat ”tuunasivat omat laskiaispullat”
  • Jymyn voimapäivänä perehdyttiin yleisurheilun saloihin 22.5.
  • Harrastemessuilla 11.4. tutustuttiin uuteen Urheiluhalliin
  • Yleisurheilukilpailuissa 9.5. oli vahva koulun edustus hyvin tuloksin.

Vierailjat

  • Helluntaiseurakunta 14.9.Sanojen voimatunti: Marjo Heg
  • Italialainen opettaja Patrizia vieraili usein koulussa.
  • Gideon-veljet lahjoittivat raamatut 3. luokan oppilaille

Yhteistyö Olan ja Artjärven kappeliseurakunnan kanssa

  • aamunavaukset kuukausittain
  • adventtihartaus ja pääsiäishartaus
  • Kynttiläkirkko Artjärven kirkossa 19.12. ja Kevätkirkko 28.5. Artjärven kirkossa
  • Mallusjoen ryhmäytymispäivä 6. luokan oppilaille 13.5.

 

Lisäksi luokat tekijät omia opintoretkiä sekä tutkivat lähiympäristöä.

 

Arviointi ja kehittäminen

Lukuvuoden aikana osallistuttiin sivistystoimenjohtajan ja/tai sivistys -ja hyvinvointivaliokunnan velvoittamiin arviointeihin, joita oli paljon.

Sisäilmakyselyssä ei tullut esille sisäilmaan tai koulun toimintakulttuuriin liittyviä huolia. Kouluruokakyselyssä Vuorenmäen koulu sai erinomaisia tuloksia ja ruokahävikkikilpailun voitimme ylivoimaisesti. Ruokahävikkiä oli vähiten Orimattilan kouluista. Se vähäinen hävikki, jota tulee, menee koulun omaan kompostoriin. Useissa kouluissa ruokailutilanne koettiin rauhattomaksi. Näin ei ollut Vuorenmäen koulussa

KiVa tulokset ovat saman suuntaiset kuin viime vuonna. Koulussamme on vähemmän kiusaamista kuin verrokkikouluissa. Toki kiusaamista esiintyy silloin tällöin. Olemme kannustaneet oppilaita ottamaan myös itse vastuuta kiusaamistilanteista koulupsykologi Sinikka Ekosen ohjeen mukaisesti.

Koulun laatupäivään yhteenveto:

Tänä vuonna oli hyvin tasaista arvioitavien kokonaisuuksisen pisteiden välillä. 

Muutamalla pisteellä heikoimmaksi jäivät kokonaisuudet ”henkilöstö” ja ”oppimisympäristön  turvallisuus”. Kohdan ”henkilöstön osaamistason kehittymisen seurannasta” ei ole olemassa dokumentaatiota. Tämä laski osaltaan kokonaisuuden pisteitä. Myöskin kohdan ”opettajat ja oppilaat edistävät yhdessä terveellisten ja turvallisten koulutilojen säilymistä” dokumentaatio on puutteellista.

Parhaimmat pisteet sai kokonaisuus ”oppimisympäristö”. Kohta ”koulussa toimitaan kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti” sai muutama vuosi sitten heikot pisteet. Tämän johdosta tätä asiaa on lähdetty koulussamme kehittämään. Kehitys on onnistunut hyvin, sillä nyt tämä osa-alue kuului tämän vuoden parhaimpiin pisteisiin.

Saimme valmiiksi Laaja-alaisen osaamisen arviointilomakkeen, joka otettiin käyttöön kevätlukukaudella arviointikeskustelun tueksi.

Koulun toimintakulttuuriin tuli suuri muutos hiihtoloman jälkeen. Varhaiskasvatuksen yksikkö Vekkula 2 aloitti toiminnan koulun tiloissa. Iltapäivätoiminta sai väistyä ”kerhotilastaan”. Iltapäivätoiminnalla ei ole enää omaa luokkaa vaan toiminta järjestetään vapaana olevassa luokassa, liikuntahallissa tai ruokalassa. 

Sivistystoimen velvoittama tavoite lukuvuodelle oli henkilöstön hyvinvointi. Hyvinvointiin kiinnitettiin erityistä huomiota. Koko henkilökunta osallistui tammikuussa kiky-lauantaihin. Viimeisellä viikolla oli esiopetuksen ja perusopetuksen henkilöstön kikytoimintaa: palaveri ja virkistysmatka Helsinkiin.

 

 

 

 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä