:rightRanskan kuningas Ludvig Filip kruunattiin kuninkaaksi heinäkuun vallankumouksen seurauksena vuonna 1830. Tätä ennen hän oli kuitenkin ehtinyt elää hyvin liikkuvaista elämää ympäri Eurooppaa. Orleansin herttuaksi syntynyt Ludvig Filip kuului Bourbonien sukuun ja oli näin joutua mestatuksi Ranskan vallankumouksen pyörteissä. Hän lähti vuonna 1795 salanimellä herra Müller pakomatkalle kohti Skandinaviaa. Matkareitti kulki Kööpenhaminan ja Trondheimin kautta Hammerfestiin, josta herttua palasi Suomen kautta takaisin Tukholmaan. Paluumatkalla hän kävi Torniossa ja saapui syyskuussa Muonioon. Muoniossa häntä majoitti kirkkoherra Mathias Kolström noin viikon ajan.

Tarina kertoo, että Muoniossa ollessaan Ludvig Filip ihastui kirkkoherran vaimon kauniiseen sisareen Beata Caisa Walbomiin, joka silloin toimi pappilan emännöitsijänä. Kerrotaan että maailmoja nähnyt herttua olisi pistänyt kokemattoman Beata Caisan pään aivan pyörälle ja tämä antautui romanssiin miehen kanssa. Lempi leiskui, mutta tarinan mukaan herttualle Beata Caisa ei merkinnyt hetken iloittelua
enempää. Beata Caisa vaipui sydänsuruihin, kun Ludvig Filip pian jätti Muonion ja jatkoi matkaansa.

Ei mennyt aikaakaan, kun saatiin huomata herttualta jääneen sittenkin jotakin arvokasta taakseen. Huomattiin nimittäin, että Beata Caisa ei ollut aivan oma itsensä. Hän oli nimittäin raskaana! Aviottoman lapsen, oli se sitten kuninkaallinen tai ei, synnyttäminen oli julkinen häpeä naiselle ja tämän suvulle, joten Beata Caisa piilotettiin kalapirttiin Hirvaslompoloon, missä hän synnytti pojan. Jotta äiti ja lapsi saataisiin kenenkään huomaamatta takaisin pappilaan, päätettiin lähteä kalalle Hirvaslompoloon. Kalareissun kylkiäisenä tuli tynnyrinpuolikkaassa (puolikko) pieni kapaloitu poika takaisin pappilaan. Lapsi kastettiin Erikiksi ja hänen arvoituksellisen ilmestymisenä toivottiin unohtuvan nopeasti. Vaan eipä näin käynyt kun rengit alkoivat hiiskua tapahtumasta ja näin huhu kuninkaallisesti jälkeläisestä levisi. Pientä Erikiä kutsuttiin siitä lähtien lisänimellä Puolikko-Erik.

Puolikko-Erikin oikeaa isää ei ole pystytty varmentamaan tähän päivään mennessä, sillä pappila paloi vuonna 1796 ja kirkonkirjat sen mukana. On kuitenkin epätodennäköistä, että kirkkoherra olisi merkinnyt Erikin isäksi herttuaa kirkonkirjoihin. Sen sijaan Erikin myöhemmästä elämästä on jäänyt jäljelle dokumentteja. Hänet kasvatettiin pappilassa ja hän sai koulusivistyksen. Hän kuitenkin riitautui kirkkoherran kanssa, joka oli ottanut haltuunsa Beata Caisan perinnön. He kävivät oikeutta monesti rahasta. Erik ansaitsi elantonsa ensin mäkitorpparina ja sitten itsellisenä, ja hänelle siunaantui kolme lasta. Erik muutti Ruijaan tautivuosien aikana 1830-luvulla, jossa hän kuoli vuonna 1879 83-vuotiaana. Hän piti itseään herttuan poikana kuolemaansa saakka.

Herttuasta itsestä tuli Ranskan kuningas vuonna 1830. Siitä tiesikö hän Erikistä, voidaan olla todisteiden puutteessa montaa mieltä. Tietämisen puolesta puhuu se seikka, että kuningas lähetti hovimaalarinsa myöhemmin Muonioon. Maalari maalasi taulun Beata Caisasta ja Erikistä ja myös kuningas itse on maalauksessa vaikkei lasta ikinä nähnytkään. Ludvig Filip ei myöskään unohtanut Lappia vaikka olikin aviossa ja kuningas. Hän järjesti myöhemmin tieteellisiä tutkimusmatkoja Jäämerelle vuosina 1838-39, joiden apuna toimi kirkkoherra Lars Levi Laestadius. Tien päälle hän joutui viimeisen kerran, kun hullun vuoden 1848 seurauksena hän menetti kruununsa ja hänet ajettiin maanpakoon. Hän kuoli vuonna 1850 Englannissa unohdettuna kuninkaana. Erikoinen lisä tähän tarinaan on, että Ranskan kulttuuriministeriö kutsui Pariisiin vuonna 1974 kuninkaan arkiston avajaisiin Olof Kolströmin, joka on Erikin jälkeläinen 4. polvessa. Tämän voidaan katsoa olevan virallisin vahvistus tarinalle Ranskan kuninkaan jälkeläisestä Suomessa.