2.2. Aistit oppimisen apuna

Erilaisia tapoja oppia

Jokaisen opiskelijan on hyvä tiedostaa itselleen paras ja tehokkain oppimistyylinsä, jotta opiskelu tehostuu, säästyy aikaa ja se on myös mukavaa. Meillä jokaisella on oma erityinen tyyli myös opiskelun suhteen. Kannattaa kokeilla ja yhdistää eri tyylejä eri oppiaineissa, ota itse vastuu omasta oppimisestasi. Oppimisessa on tärkeää hyödyntää kaikkia aisteja. Tehokkaassa oppimisessa yhdistyy teoria ja käytäntö. Monipuoliset työtavat, vaihtelevuus ja erilaisten oppimistapojen käyttö aktivoi aivojen ajattelevaa, tuntevaa ja tekevää tasoa. Vaihtelevat työtavat pitävät yllä motivaatiota ja auttavat vaikeankin asian oppimisessa.

Ihminen oppii monella eri tavalla, muun muassa tekemällä, kokeilemalla, koskettamalla, haistamalla, maistamalla, puhumalla, kuuntelemalla, kysymällä ja liikkumalla. Oppiminen ei ole tehokkainta pelkästään paikallaan istumalla ja kuuntelemalla. Siksi on tärkeää pohtia itselleen parasta, monipuolista ja mikä tärkeintä, mukavaa ja iloista tapaa oppia uusia tietoja ja taitoja.
Tärkeintä on tietenkin toimeen ryhtyminen ja vaihtelevat työtavat, ne pitävät motivaatiota ja vireystasoasi yllä ja tehostavat asioiden omakohtaista ymmärtämistä.

Visuaalinen oppija oppii pääasiassa havainnoimalla, tarkkailemalla ympäristöä ja lukemalla. Hän kiinnittää huomiota siihen miltä asiat näyttävät. Hän hyötyy siitä, että asiat näytetään kuvin tai kuvaillaan sanoin. Hän oppii näkemällä ja katselemalla.

Auditiivinen oppija oppii parhaiten kuulemalla. Auditiivisella oppijalla on kielen opiskelussa se etu, että puhuttua kieltä kuulee usein paljon. Tämä on totta varsinkin, kun opiskelee kieltä toisena kielenä. Vieraskielinen ympäristö onkin auditiiviselle oppijalle erinomainen oppimisympäristö, hän oppii siinä usein myös ponnistelematta. Auditiiviselle oppijalle oppimisen apuna voivat hyvin olla esimerkiksi elokuvat.

Kinesteettinen oppija oppii parhaiten tuntoaistin kautta. Oppiminen tapahtuu pääasiassa itse kokemalla ja tekemällä käytännössä. Hänelle on tärkeä, miltä jokin esine, asia tai liike tuntuu. Oppiminen on fyysisesti suuntautunutta. Hänelle oppimisympäristön viihtyisyys ja miellyttävä tunnelma ovat oppimisessa tärkeitä. Hänelle kokemus ja tunnelma luokassa on erityisen tärkeitä.

Tehkää ensin testi: Erilaistenoppijoidenliiton havaintokanavatesti. Seuraavaksi vastatkaa tämän sivun tehtävään.Tavoitteena on saada selville ryhmällenne tyypillisimmät tavat oppia.


Tehokkaita oppimistapoja tutkitaan ympäri maailmaa ja niiden avuksi on keksitty erilaisia apuvälineitä ja ohjelmia. 

Temperamentti ja oppiminen

Ihmiset eroavat toisistaan myös temperamenttipiirteidensä osalta. Ne selittävät osaltaan sitä, miksi erilaiset ihmiset toimivat samassa tilanteessa eri tavalla.

Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi toiset eivät häiriinny melusta ja hälinästä kun taas toiset vaativat ehdotonta hiljaisuutta. Osa meistä haluaa tehdä tehtäviä ryhmässä ja vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Toiset haluavat tehdä tehtäviä yksikseen.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä