Paikallisia tarkennuksia, sisällöt ja tavoitteet (1-2) Riihimäki

EVANKELIS-LUTERILAISEN USKONNON OPETUKSEN TAVOITTEIDEN TOTEUMINEN SISÄLTÖJEN KAUTTA ERI VUOSILUOKILLA

Vuosiluokat 1–2

LKA

Sisältöalueet

Tavoitteet

Laaja-alainen osaaminen

1

S1 Keskustellaan erilaisista perheistä ja ohjataan oppilasta havaitsemaan oma paikkansa sukunsa jäsenenä
(oppilaan perhe: suku, historia, uskonto tai katsomus ja erilaiset perheet)

T1 herättää oppilaassa mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan ja opastaa tuntemaan oman perheen uskonnollista ja katsomuksellista taustaa

T6 ohjata oppilasta toimimaan oikeudenmukaisesti, eläytymään toisen asemaan sekä kunnioittamaan toisen ihmisen ajatuksia ja vakaumusta sekä ihmisoikeuksia

L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu

L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot

S1 Tutustutaan kirkkovuoden juhliin, jouluun ja pääsiäiseen, ja niihin liittyviin Raamatun kertomuksiin ja perinteisiin

T1 herättää oppilaassa mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan ja opastaa tuntemaan oman perheen uskonnollista ja katsomuksellista taustaa

T4 kannustaa oppilasta tutustumaan luokan, koulun ja lähiympäristön uskontojen ja katsomusten tapoihin ja juhlaperinteisiin

L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen

L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu

L4 Monilukutaito

S1 Tutustutaan kristilliseen elämänkaareen liittyviin juhliin, niiden sisältöön ja merkitykseen sekä perheiden erilaisiin tapoihin viettää niitä

T1 herättää oppilaassa mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan ja opastaa tuntemaan oman perheen uskonnollista ja katsomuksellista taustaa

T2 ohjata oppilasta tutustumaan opiskeltavan uskonnon keskeisiin käsitteisiin, kertomuksiin ja symboleihin

T3 ohjata oppilasta tutustumaan opiskeltavan uskonnon vuodenkier- toon, juhliin ja tapoihin

T4 kannustaa oppilasta tutustumaan luokan, koulun ja lähiympäristön uskontojen ja katsomusten tapoihin ja juhlaperinteisiin

L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen

L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu

S1 Tutustutaan kirkkovuoteen ja lapsuuteen liittyvään musiikkiin

S2 Tutustutaan kouluyhteisössä läsnä oleviin uskontoihin, niiden keskeisiin juhliin ja tapoihin, myös uskonnottomuus ja kristinuskon eri suuntaukset

T4 kannustaa oppilasta tutustumaan luokan, koulun ja lähiympäristön uskontojen ja katsomusten tapoihin ja juhlaperinteisiin T5

T5 rohkaista oppilasta tunnistamaan ja ilmaisemaan omia ajatuksiaan ja tunteitaan

T6 ohjata oppilasta toimimaan oikeudenmukaisesti, eläytymään toisen asemaan sekä kunnioittamaan toisen ihmisen ajatuksia ja vakaumusta sekä ihmisoikeuksia

T8 luoda oppilaalle tilaisuuksia harjoitella omien mielipiteiden esittä- mistä ja perustelemista sekä erilaisten mielipiteiden kuuntelemista ja ymmärtämistä

L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu

S3 Rohkaistaan oppilasta tunnistamaan ja ilmaisemaan tunteitaan ja eläytymään toisen asemaan ja hyväksymään erilaisuutta. Harjoitellaan yhdessä toimimista.

T5 rohkaista oppilasta tunnistamaan ja ilmaisemaan omia ajatuksiaan ja tunteitaan

T7 ohjata oppilaita eettiseen pohdintaan sekä hahmottamaan, mitä tarkoittaa vastuu itsestä, yhteisöstä, ympäristöstä ja luonnosta

T8 luoda oppilaalle tilaisuuksia harjoitella omien mielipiteiden esittä- mistä ja perustelemista sekä erilaisten mielipiteiden kuuntelemista ja ymmärtämistä

L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot

2 S3 Rohkaistaan oppilasta tunnistamaan ja ilmaisemaan tunteitaan ja eläytymään toisen asemaan ja hyväksymään erilaisuutta. Harjoitellaan yhdessä toimimista. T5 rohkaista oppilasta tunnistamaan ja ilmaisemaan omia ajatuksiaan ja tunteitaan

T7 ohjata oppilaita eettiseen pohdintaan sekä hahmottamaan, mitä tarkoittaa vastuu itsestä, yhteisöstä, ympäristöstä ja luonnosta

T8 luoda oppilaalle tilaisuuksia harjoitella omien mielipiteiden esittä- mistä ja perustelemista sekä erilaisten mielipiteiden kuuntelemista ja ymmärtämistä

L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot

S1 Tutustutaan kristilliseen jumalakäsitykseen esim. raamatunkertomusten avulla

T1 herättää oppilaassa mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan ja opastaa tuntemaan oman perheen uskonnollista ja katsomuksellista taustaa

T2 ohjata oppilasta tutustumaan opiskeltavan uskonnon keskeisiin käsitteisiin, kertomuksiin ja symboleihin

L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu

L4 Monilukutaito

S1 Tutustutaan kristilliseen kirkkorakennukseen esim. vierailemalla kirkossa (yhteistyö paikallisseurakunnan kanssa)

T1 herättää oppilaassa mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan ja opastaa tuntemaan oman perheen uskonnollista ja katsomuksellista taustaa

T2 ohjata oppilasta tutustumaan opiskeltavan uskonnon keskeisiin käsitteisiin, kertomuksiin ja symboleihin

T4 kannustaa oppilasta tutustumaan luokan, koulun ja lähiympäristön uskontojen ja katsomusten tapoihin ja juhlaperinteisiin

L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu

S1 Tutustutaan kirkkovuoteen ja lapsuuteen liittyvään musiikkiin

T2 ohjata oppilasta tutustumaan opiskeltavan uskonnon keskeisiin käsitteisiin, kertomuksiin ja symboleihin

T3 ohjata oppilasta tutustumaan opiskeltavan uskonnon vuodenkiertoon, juhliin ja tapoihin

T4 kannustaa oppilasta tutustumaan luokan, koulun ja lähiympäristön uskontojen ja katsomusten tapoihin ja juhlaperinteisiin

L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu

S3 Pohditaan oppilaan elämänkysymyksiä lasten arjesta nousevien tilanteisen kautta. Avataan kristillistä näkökulmaa niihin Raamatun kertomusten kautta.

T1 herättää oppilaassa mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan ja opastaa tuntemaan oman perheen uskonnollista ja katsomuksellista taustaa

T5 rohkaista oppilasta tunnistamaan ja ilmaisemaan omia ajatuksiaan ja tunteitaan

L6 Työelämätaidot ja yrittäjyys

L7 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen

S3 Käsitellään elämän kunnioittamista, ihmisarvoa ja lasten oikeuksien merkitystä

T5 rohkaista oppilasta tunnistamaan ja ilmaisemaan omia ajatuksiaan ja tunteitaan

T6 ohjata oppilasta toimimaan oikeudenmukaisesti, eläytymään toisen asemaan sekä kunnioittamaan toisen ihmisen ajatuksia ja vakaumusta sekä ihmisoikeuksia

T7 ohjata oppilaita eettiseen pohdintaan sekä hahmottamaan, mitä tarkoittaa vastuu itsestä, yhteisöstä, ympäristöstä ja luonnosta

T8 luoda oppilaalle tilaisuuksia harjoitella omien mielipiteiden esittä- mistä ja perustelemista sekä erilaisten mielipiteiden kuuntelemista ja ymmärtämistä

L6 Työelämätaidot ja yrittäjyys

L7 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen

S3 Tutustutaan kultaisen säännön periaatteeseen

S3 Pohditaan oppilaiden arjesta nousevia kysymyksiä ja yhdistetään niitä valittuihin Raamatun kertomuksiin

T5 rohkaista oppilasta tunnistamaan ja ilmaisemaan omia ajatuksiaan ja tunteitaan

T6 ohjata oppilasta toimimaan oikeudenmukaisesti, eläytymään toisen asemaan sekä kunnioittamaan toisen ihmisen ajatuksia ja vakaumusta sekä ihmisoikeuksia

T7 ohjata oppilaita eettiseen pohdintaan sekä hahmottamaan, mitä tarkoittaa vastuu itsestä, yhteisöstä, ympäristöstä ja luonnosta

L4 Monilukutaito

L6 Työelämätaidot ja yrittäjyys

L7 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen

S3 Rohkaistaan oppilasta tunnistamaan ja ilmaisemaan tunteitaan ja eläytymään toisen asemaan ja hyväksymään erilaisuutta

T5 rohkaista oppilasta tunnistamaan ja ilmaisemaan omia ajatuksiaan ja tunteitaan

T6 ohjata oppilasta toimimaan oikeudenmukaisesti, eläytymään toisen asemaan sekä kunnioittamaan toisen ihmisen ajatuksia ja vakaumusta sekä ihmisoikeuksia

T7 ohjata oppilaita eettiseen pohdintaan sekä hahmottamaan, mitä tarkoittaa vastuu itsestä, yhteisöstä, ympäristöstä ja luonnosta

T8 luoda oppilaalle tilaisuuksia harjoitella omien mielipiteiden esittä- mistä ja perustelemista sekä erilaisten mielipiteiden kuuntelemista ja ymmärtämistä

L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot

L5 Tieto- ja viestintätekninologinen osaaminen

L6 Työelämätaidot ja yrittäjyys

S3 Pohditaan omia tekoja ja niiden seurauksia sekä vastuuta toisista ihmisistä, ympäristöstä ja luonnosta

T5 rohkaista oppilasta tunnistamaan ja ilmaisemaan omia ajatuksiaan ja tunteitaan

T6 ohjata oppilasta toimimaan oikeudenmukaisesti, eläytymään toisen asemaan sekä kunnioittamaan toisen ihmisen ajatuksia ja vakaumusta sekä ihmisoikeuksia

T7 ohjata oppilaita eettiseen pohdintaan sekä hahmottamaan, mitä tarkoittaa vastuu itsestä, yhteisöstä, ympäristöstä ja luonnosta

T8 luoda oppilaalle tilaisuuksia harjoitella omien mielipiteiden esittä- mistä ja perustelemista sekä erilaisten mielipiteiden kuuntelemista ja ymmärtämistä

L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen

S1 Tutustutaan keskeisiin kristinuskoon ja seurakuntaan liittyviin käsitteisiin ja symboleihin

T1 herättää oppilaassa mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan ja opastaa tuntemaan oman perheen uskonnollista ja katsomuksellista taustaa

T2 ohjata oppilasta tutustumaan opiskeltavan uskonnon keskeisiin käsitteisiin, kertomuksiin ja symboleihin

L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu

L4 Monilukutaito

S1 Syvennetään tietoja kirkkovuoden juhlista, joulusta ja pääsiäisestä, tutustutaan niihin liittyviin Raamatun kertomuksiin ja perinteisiin

T1 herättää oppilaassa mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan ja opastaa tuntemaan oman perheen uskonnollista ja katsomuksellista taustaa

T4 kannustaa oppilasta tutustumaan luokan, koulun ja lähiympäristön uskontojen ja katsomusten tapoihin ja juhlaperinteisiin

L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen

L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu

L4 Monilukutaito

S1 Tutustutaan keskeisiin kristinuskoon ja seurakuntaan liittyviin käsitteisiin ja symboleihin

T1 herättää oppilaassa mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan ja opastaa tuntemaan oman perheen uskonnollista ja katsomuksellista taustaa

T2 ohjata oppilasta tutustumaan opiskeltavan uskonnon keskeisiin käsitteisiin, kertomuksiin ja symboleihin

L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen

L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja arjen taidot

Kommentit

Toistot pois.
Toisaalta kristilliset juhlat kuten joulu ja pääsiäinen ovat Pedassa nyt 1. luokalla kolmeen kertaan, mutta 2. luokalla ei kertaakaan.
Näistä syistä toinen OPS-versio soveltuu mielestämme kokonaisuudessaan paremmin.

Yst. Harjussa ussaa opettavat luokanopet
Olen samaa mieltä, että toistot pois. Kristilliset jyhlapyhät voisi jakaa niin että jollakin luokka-asteella perehdyttäisiin tarkemmin esim. jouluun liittyviin juhliin ja toisella sitten esim. pääsiäiseen liittyviin juhliin. Välttäisin suuria oppiaineksen siirtoja suuntaan tai toiseen, jotta käytettävissä oleva oppimateriaalia voitaisiiin edelleen käyttää.
Mikään tavoite ei toistu 1.luokalla kolmeen kertaan, vaan valtakunnallisen OPS:n mukaiset tavoitteet ja sisällöt on jaettu vuosiluokittain, kuten on OPS-työssä sovittu. Kirkkovuoteen ja lapsuuteen liittyvä musiikki (S1) toistuu molemmilla luokka-asteilla, joten esim. sen myötä voi hyvin tehdä jaottelua eri juhlien välillä, kuten Soili kaipaili.
Tarkoitat varmaan, että ops-ryhmä jakoi määrätyt 1-2 lk:n sisällöt haluamalleen luokka-asteelle. Jaettaessa kaikki krist. juhliin liittyvät sisällöt menivät nyt 1. luokalle ja sinne tuli turhaa päällekäisyyttä, kun niitä olisi voinut jakaa 2. luokallekin. Molemmat musiikit on toistettu molemmilla luokilla samansisältöisinä. Lyhyt ops ja vapaus luokanopettajille kerrata mitä itse haluavat ja ehtivät. Isommillakin on turhaa toistoa.
Hei,
Ajattelin rohkeasti kommentoida tätä 1-2 -luokkien ussan ops:a.
Pääasiassa jaottelu on minusta hyvä :)
Muutamia ajatuksia/ehdotuksia alkuopettajan näkökulmasta:
1 lk. S1 "Keskustellaan erilaisista perheistä ja ohjataan oppilasta havaitsemaan oma paikkansa sukunsa jäsenenä." (En lähtisi heti kovin availemaan ekaluokkalaisten kanssa historiaa ja katsomuksia, se varmaan on tarkoitettu lähinnä open huomioitavaksi?)
S1 Kirkkovuoden juhlat, joulu ja pääsiäinen Raamatun kertomuksineen + erilaisine perinteineen tulisi olla sekä 1. että 2. luokalla. Ekalla voitaisiin tutustua ja tokalla syventää.
- 1lk. elämänkaaren kristilliset juhlat ja perheiden erilaiset tavat viettää niitä (ottaisin pois tästä vuodenkierron)
- 1. ja 2.-luokilla "Tutustutaan kirkkovuoteen ja lapsuuteen liittyvään hengelliseen musiikkiin (ei opiskella). Toisen musakohdan (jumalakäsitteesen yhdistäminen) ottaisin pois molemmilta luokilta.
- Siirtäisin keskeisiin kristinuskon ja seurakunnan käsitteisiin / symboleihin tutustumisen 2. luokalle. Silloin on tuo kirkkovierailukin ja Riihimäellä aina perinteisesti kakkosella tehty. Lisäisin myös "Hyödynnetään yhteistyömahdollisuuksia paikallisen seurakunnan koululaistyön kanssa." Riihimäellähän tämä toimii hyvin ja tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia.
- Sijoittaisin kristilliseen jumalakäsitykseen tutustumisen (Raamatunkertomusten kautta) vain 2. luokalle.
- Minusta oppilaiden elämänkysymyksien pohdintaa ei voi "aloittaa" vasta 2. luokalla. Pitäisi minusta olla molemmilla luokilla esim. tyyliin: "Pohditaan oppilaan elämänkysymyksiä lasten arjesta nousevien tilanteiden kautta. Avataan kristillistä näkökulmaa Raamatun kertomusten kautta."
- Lisäisin molemmille luokille tunne-elämän taitojen kohtaan myös: "Harjoitellaan yhdessä toimimisen taitoja."
- Ottaisin pois sulut 1. luokalle sijoitetusta "Tutustutaan kouluyhteisössä läsnä oleviin uskontoihin, niiden keskeisiin juhliin ja tapoihin. Huomioidaan myös uskonnottomuus ja kristinuskon eri suuntaukset."
Minusta on hyvä, että joitakin sisältöjä on molemmilla luokka-asteilla.
Yhteistyöterkuin, Hannele

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä