13.4.9 Kuvataide
Kuvaus kuvataiteen paikallisesta opetussuunnitelmasta
Kuvataiteen valtakunnallinen opetussuunnitelma sisältää 11 tavoitetta ja 3 sisältöaluetta.
Riihimäellä jokaiselle alakoulun vuosiluokalle on valittu painotetut tavoitteet, joita opiskellaan kyseisenä vuonna muita tavoitteita syvällisemmin. Painotuksella tuetaan sitä, että jokainen tavoitealue tulee kertaalleen huolellisemman tarkastelun kohteeksi vuosiluokkakokonaisuuden aikana. Painotettujen tavoitteiden perusteella vuosiluokat on nimetty niitä kuvaavin otsikoin. Painotusta avataan tarkemmin vuosiluokkakohtaisissa kuvauksissa. Kokonaisuuden hahmottamiseksi on suositeltavaa tutustua paikallisen ja valtakunnallisen OPS:n jokaiseen vuosiluokkaan.
Riihimäellä jokaisella vuosiluokalla valitaan monipuolisesti kaikista kuvataiteen sisältöalueista S1 (Omat kuvakulttuurit), S2 (Ympäristön kuvakulttuurit) ja S3 (Taiteen maailmat) aihepiirejä, jotka sopivat meneillään olevaan opetukseen. Lisäksi jokaiselle vuosiluokalle on valittu oma erityinen sisältönosto, jota tulee käsitellä opetuksessa.
Jokaisella vuosiluokalla kannustetaan käsittelemään painotettujen tavoitteiden lisäksi myös muita kuvataiteen opetuksen tavoitealueita T1-T11 mahdollisuuksien mukaan.
Painotetut tavoitteet ja teemat vuosiluokittain:
2. lk: Minä löydän: T5, T6, T8, T10, T11
3. lk: Me kokeilemme: T2, T4, T5, T11
4. lk: Minä riihimäkeläinen: T1, T3, T5, T10
5. lk: Aikamatkalla: T4, T8, T9
6. lk: Minä, fiktio ja fakta: T1, T6, T7, T10
7. lk: Kuvittelen – siis ajattelen!: T1-T11
8. lk Valinnainen kuvataide
9. lk Valinnainen kuvataide
Riihimäen kuntakohtainen osuus 1.-2. lk
PAIKALLINEN TEEMA 1. lk: MINÄ OSAANVuosiluokalla 1 tutustutaan kuvalliseen ilmaisuun leikinomaisesti ja rohkeasti kokeillen. Innostetaan oppilasta aidosti havainnoimaan asioita ja kertomaan kokemastaan. Vahvistetaan oppilaan itsetuntoa kuvantekijänä. | ||
---|---|---|
Opetuksen tavoitteet |
Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet ja sisältönosto |
Laaja-alainen osaaminen |
VISUAALINEN HAVAITSEMINEN JA AJATTELU T1 kannustaa oppilasta havainnoimaan taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja kuvia tekemällä = Ohjataan oppilasta käyttämään koko |
S1 Omat kuvakulttuurit: Opetuksessa käsitellään S2 Ympäristön kuvakulttuurit:
|
Ajattelu ja oppimaan oppiminen L1 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot L3 Monilukutaito L4 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen L5
|
T2 rohkaista oppilasta keskustelemaan havainnoistaan ja ajatuksistaan = Keskustellaan ja innostutaan kuvista luokassa, kotona ja luonnossa. Oppilasta kannustetaan huomaamaan erilaisia näkemyksiä ja hyväksymään ne, esim. sadutus yhtenä toimintatapana. |
Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu L2 Monilukutaito L4 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen L5 Työelämässä tarvittava osaaminen ja yrittäjyys L6 |
|
T3 innostaa oppilasta ilmaisemaan havaintojaan ja ajatuksiaan erilaisten kuvallisten tuottamisen tapojen avulla = Ohjataan oppilasta rohkeaan kuvalliseen kokeiluun ja tekemiseen. Oppilaat voivat tehdä tehtäviä eri tekniikoilla ja heitä kannustetaan soveltamaan annettuja ideoita. |
Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu L2 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot L3 Monilukutaito L4 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen L5 |
|
KUVALLINEN TUOTTAMINEN T4 innostaa oppilasta kokeilemaan erilaisia materiaaleja ja tekniikoita sekä harjoittelemaan kuvallisia ilmaisutapoja = Luodaan salliva ilmapiiri ja valintojen |
Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu L2 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot L3 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen L5 Työelämässä tarvittava osaaminen ja yrittäjyys L6
|
|
VISUAALISEN KULTTUURIN TULKINTA T9 innostaa oppilasta tekemään kuvia oman elinympäristön, eri aikojen ja eri kulttuurien tarkastelun pohjalta = Haetaan innoitusta teemoista S1-S3, esim. koti, lähiympäristö, kotiseutu, Suomi, Kalevala, vanhat esineet tai omat lelut. |
Ajattelu ja oppimaan oppiminen L1 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu L2 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen L5 Työelämässä tarvittava osaaminen ja yrittäjyys L6 |
PAIKALLINEN TEEMA 2. LK MINÄ LÖYDÄNVuosiluokalla 2 löydetään uusia aiheita ja ideoita. Innoitusta haetaan kotimaan jamaailman taiteesta, toden ja tarun mailta. Vahvistetaan oppilaan kykyä kuvitella ja laajennetaan osaamista uusilla tekniikoilla. | ||
---|---|---|
Opetuksen tavoitteet |
Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet ja sisältönosto |
Laaja-alainen osaaminen |
KUVALLINEN TUOTTAMINEN T5 kannustaa oppilasta pitkäjänteiseen kuvalliseen työskentelyyn yksin ja yhdessä muiden kanssa = Pyritään hyvään, kiireettömään työilmapiiriin. Ohjataan oppilasta tekemään työnsä huolellisesti valmiiksi. Tässä auttavat vaiheistetut työt. |
S3 Taiteen maailmat: Herätetään mielenkiintoa taiteeseen esimerkiksi tutustumalla mielikuvitusta
|
Ajattelu ja oppimaan oppiminen L1 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu L2 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot L3 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen L5
|
T6 kannustaa oppilasta tarkastelemaan kuvallisen vaikuttamisen keinoja omissa ja muiden kuvissa = Pohditaan mm. koon, muodon ja |
Ajattelu ja oppimaan oppiminen L1 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu L2 Monilukutaito L4 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen L7 |
|
VISUAALISEN KULTTUURIN TULKINTA T8 kannustaa oppilasta tunnistamaan erilaisia taiteen ja muun visuaalisen kulttuurin tuotteita lähiympäristössään = Ohjataan oppilasta tutkimaan ympäröivää kuvamaailmaa esim. arjen esineitä, lastenkirjojen kuvituksia, liikennemerkkejä tai mainoksia.Tutkitaan millaisia värejä ja muotoja käytetään viestin perille saattamiseksi. |
Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu L2 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot L3 Työelämässä tarvittava osaaminen ja yrittäjyys L6 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen L7 |
|
ESTEETTINEN, EETTINEN JA EKOLOGINEN ARVOTTAMINEN T10 ohjata oppilasta tunnistamaan taiteessa, ympäristössä ja muussa visuaalisessa kulttuurissa ilmeneviä arvoja = Tutkitaan taiteen teemoja: luonto, ihminen ja eläin. |
Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu L2 Työelämässä tarvittava osaaminen ja yrittäjyys L6 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen L7 |
|
T11 kannustaa oppilasta ottamaan kuvailmaisussaan huomioon kulttuurinen moninaisuus ja kestävä kehitys = Valitaan teemoja mm. suomalaisesta kulttuurista ja kansainvälistyvästä maastamme sekä maailmastamme. |
Ajattelu ja oppimaan oppiminen L1 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu L2 Monilukutaito L4 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen L7 |
|
OPPILAAN OPPIMISEN ARVIOINTI KUVATAITEESSA VUOSILUOKILLA 1-2 Oppimisen arviointi kuvataiteessa on luonteeltaan kannustavaa, ohjaavaa ja oppilaiden yksilöllisen edistymisen huomioivaa. Arvioinnilla tuetaan kuvan tuottamisen ja tulkinnan taitojen, taiteen ja muun visuaalisen kulttuurin tuntemuksen, pitkäjänteisten työtapojen sekä itsearviointitaitojen kehittymistä. Palaute on monipuolista ja rohkaisee oppilaita omien ajatusten ilmaisemiseen ja toisten näkemysten arvostamiseen. Oppilaat saavat palautetta kaikilla tavoitteissa määritellyillä taideoppimisen alueilla. Oppimisprosessin kannalta keskeisiä arvioinnin ja palautteen antamisen kohteita kuvataiteessa ovat
|