Evankelisluterilainen uskonto
Paikallisia tarkennuksia, sisällöt ja tavoitteet (1-2) Riihimäki
EVANKELIS-LUTERILAISEN USKONNON OPETUKSEN TAVOITTEIDEN TOTEUMINEN SISÄLTÖJEN KAUTTA ERI VUOSILUOKILLA
Vuosiluokat 1–2 |
|||
LKA |
Sisältöalueet |
Tavoitteet |
Laaja-alainen osaaminen |
1 |
S1 Keskustellaan erilaisista perheistä ja ohjataan oppilasta havaitsemaan oma paikkansa sukunsa jäsenenä |
T1 herättää oppilaassa mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan ja opastaa tuntemaan oman perheen uskonnollista ja katsomuksellista taustaa T6 ohjata oppilasta toimimaan oikeudenmukaisesti, eläytymään toisen asemaan sekä kunnioittamaan toisen ihmisen ajatuksia ja vakaumusta sekä ihmisoikeuksia |
L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot |
S1 Tutustutaan kirkkovuoden juhliin, jouluun ja pääsiäiseen, ja niihin liittyviin Raamatun kertomuksiin ja perinteisiin |
T1 herättää oppilaassa mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan ja opastaa tuntemaan oman perheen uskonnollista ja katsomuksellista taustaa T4 kannustaa oppilasta tutustumaan luokan, koulun ja lähiympäristön uskontojen ja katsomusten tapoihin ja juhlaperinteisiin |
L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu L4 Monilukutaito |
|
S1 Tutustutaan kristilliseen elämänkaareen liittyviin juhliin, niiden sisältöön ja merkitykseen sekä perheiden erilaisiin tapoihin viettää niitä |
T1 herättää oppilaassa mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan ja opastaa tuntemaan oman perheen uskonnollista ja katsomuksellista taustaa T2 ohjata oppilasta tutustumaan opiskeltavan uskonnon keskeisiin käsitteisiin, kertomuksiin ja symboleihin T3 ohjata oppilasta tutustumaan opiskeltavan uskonnon vuodenkier- toon, juhliin ja tapoihin
T4 kannustaa oppilasta tutustumaan luokan, koulun ja lähiympäristön uskontojen ja katsomusten tapoihin ja juhlaperinteisiin |
L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu |
|
S1 Tutustutaan kirkkovuoteen ja lapsuuteen liittyvään musiikkiin |
T3 ohjata oppilasta tutustumaan opiskeltavan uskonnon vuodenkier- toon, juhliin ja tapoihin |
L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu |
|
S2 Tutustutaan kouluyhteisössä läsnä oleviin uskontoihin, niiden keskeisiin juhliin ja tapoihin, myös uskonnottomuus ja kristinuskon eri suuntaukset |
T4 kannustaa oppilasta tutustumaan luokan, koulun ja lähiympäristön uskontojen ja katsomusten tapoihin ja juhlaperinteisiin T5 T5 rohkaista oppilasta tunnistamaan ja ilmaisemaan omia ajatuksiaan ja tunteitaan T6 ohjata oppilasta toimimaan oikeudenmukaisesti, eläytymään toisen asemaan sekä kunnioittamaan toisen ihmisen ajatuksia ja vakaumusta sekä ihmisoikeuksia T8 luoda oppilaalle tilaisuuksia harjoitella omien mielipiteiden esittä- mistä ja perustelemista sekä erilaisten mielipiteiden kuuntelemista ja ymmärtämistä |
L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu |
|
S3 Rohkaistaan oppilasta tunnistamaan ja ilmaisemaan tunteitaan ja eläytymään toisen asemaan ja hyväksymään erilaisuutta. Harjoitellaan yhdessä toimimista. |
T5 rohkaista oppilasta tunnistamaan ja ilmaisemaan omia ajatuksiaan ja tunteitaan T7 ohjata oppilaita eettiseen pohdintaan sekä hahmottamaan, mitä tarkoittaa vastuu itsestä, yhteisöstä, ympäristöstä ja luonnosta T8 luoda oppilaalle tilaisuuksia harjoitella omien mielipiteiden esittä- mistä ja perustelemista sekä erilaisten mielipiteiden kuuntelemista ja ymmärtämistä |
L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot |
|
2 | S3 Rohkaistaan oppilasta tunnistamaan ja ilmaisemaan tunteitaan ja eläytymään toisen asemaan ja hyväksymään erilaisuutta. Harjoitellaan yhdessä toimimista. | T5 rohkaista oppilasta tunnistamaan ja ilmaisemaan omia ajatuksiaan ja tunteitaan
T7 ohjata oppilaita eettiseen pohdintaan sekä hahmottamaan, mitä tarkoittaa vastuu itsestä, yhteisöstä, ympäristöstä ja luonnosta |
L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot |
S1 Tutustutaan kristilliseen jumalakäsitykseen esim. raamatunkertomusten avulla |
T1 herättää oppilaassa mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan ja opastaa tuntemaan oman perheen uskonnollista ja katsomuksellista taustaa T2 ohjata oppilasta tutustumaan opiskeltavan uskonnon keskeisiin käsitteisiin, kertomuksiin ja symboleihin |
L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu L4 Monilukutaito |
|
S1 Tutustutaan kristilliseen kirkkorakennukseen esim. vierailemalla kirkossa (yhteistyö paikallisseurakunnan kanssa) |
T1 herättää oppilaassa mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan ja opastaa tuntemaan oman perheen uskonnollista ja katsomuksellista taustaa T2 ohjata oppilasta tutustumaan opiskeltavan uskonnon keskeisiin käsitteisiin, kertomuksiin ja symboleihin T4 kannustaa oppilasta tutustumaan luokan, koulun ja lähiympäristön uskontojen ja katsomusten tapoihin ja juhlaperinteisiin |
L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu |
|
S1 Tutustutaan kirkkovuoteen ja lapsuuteen liittyvään musiikkiin |
T2 ohjata oppilasta tutustumaan opiskeltavan uskonnon keskeisiin käsitteisiin, kertomuksiin ja symboleihin T3 ohjata oppilasta tutustumaan opiskeltavan uskonnon vuodenkiertoon, juhliin ja tapoihin T4 kannustaa oppilasta tutustumaan luokan, koulun ja lähiympäristön uskontojen ja katsomusten tapoihin ja juhlaperinteisiin |
L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu |
|
S3 Pohditaan oppilaan elämänkysymyksiä lasten arjesta nousevien tilanteisen kautta. Avataan kristillistä näkökulmaa niihin Raamatun kertomusten kautta. |
T1 herättää oppilaassa mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan ja opastaa tuntemaan oman perheen uskonnollista ja katsomuksellista taustaa T5 rohkaista oppilasta tunnistamaan ja ilmaisemaan omia ajatuksiaan ja tunteitaan |
L6 Työelämätaidot ja yrittäjyys L7 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen |
|
S3 Käsitellään elämän kunnioittamista, ihmisarvoa ja lasten oikeuksien merkitystä |
T5 rohkaista oppilasta tunnistamaan ja ilmaisemaan omia ajatuksiaan ja tunteitaan T6 ohjata oppilasta toimimaan oikeudenmukaisesti, eläytymään toisen asemaan sekä kunnioittamaan toisen ihmisen ajatuksia ja vakaumusta sekä ihmisoikeuksia T7 ohjata oppilaita eettiseen pohdintaan sekä hahmottamaan, mitä tarkoittaa vastuu itsestä, yhteisöstä, ympäristöstä ja luonnosta T8 luoda oppilaalle tilaisuuksia harjoitella omien mielipiteiden esittä- mistä ja perustelemista sekä erilaisten mielipiteiden kuuntelemista ja ymmärtämistä |
L6 Työelämätaidot ja yrittäjyys L7 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen |
|
S3 Tutustutaan kultaisen säännön periaatteeseen |
T6 ohjata oppilasta toimimaan oikeudenmukaisesti, eläytymään toisen asemaan sekä kunnioittamaan toisen ihmisen ajatuksia ja vakaumusta sekä ihmisoikeuksia T7 ohjata oppilaita eettiseen pohdintaan sekä hahmottamaan, mitä tarkoittaa vastuu itsestä, yhteisöstä, ympäristöstä ja luonnosta T8 luoda oppilaalle tilaisuuksia harjoitella omien mielipiteiden esittä- mistä ja perustelemista sekä erilaisten mielipiteiden kuuntelemista ja ymmärtämistä |
L6 Työelämätaidot ja yrittäjyys L7 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen |
|
S3 Pohditaan oppilaiden arjesta nousevia kysymyksiä ja yhdistetään niitä valittuihin Raamatun kertomuksiin |
T5 rohkaista oppilasta tunnistamaan ja ilmaisemaan omia ajatuksiaan ja tunteitaan T6 ohjata oppilasta toimimaan oikeudenmukaisesti, eläytymään toisen asemaan sekä kunnioittamaan toisen ihmisen ajatuksia ja vakaumusta sekä ihmisoikeuksia T7 ohjata oppilaita eettiseen pohdintaan sekä hahmottamaan, mitä tarkoittaa vastuu itsestä, yhteisöstä, ympäristöstä ja luonnosta |
L4 Monilukutaito L6 Työelämätaidot ja yrittäjyys L7 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen |
|
S3 Rohkaistaan oppilasta tunnistamaan ja ilmaisemaan tunteitaan ja eläytymään toisen asemaan ja hyväksymään erilaisuutta |
T5 rohkaista oppilasta tunnistamaan ja ilmaisemaan omia ajatuksiaan ja tunteitaan T6 ohjata oppilasta toimimaan oikeudenmukaisesti, eläytymään toisen asemaan sekä kunnioittamaan toisen ihmisen ajatuksia ja vakaumusta sekä ihmisoikeuksia T7 ohjata oppilaita eettiseen pohdintaan sekä hahmottamaan, mitä tarkoittaa vastuu itsestä, yhteisöstä, ympäristöstä ja luonnosta T8 luoda oppilaalle tilaisuuksia harjoitella omien mielipiteiden esittä- mistä ja perustelemista sekä erilaisten mielipiteiden kuuntelemista ja ymmärtämistä |
L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot L5 Tieto- ja viestintätekninologinen osaaminen L6 Työelämätaidot ja yrittäjyys |
|
S3 Pohditaan omia tekoja ja niiden seurauksia sekä vastuuta toisista ihmisistä, ympäristöstä ja luonnosta |
T5 rohkaista oppilasta tunnistamaan ja ilmaisemaan omia ajatuksiaan ja tunteitaan T6 ohjata oppilasta toimimaan oikeudenmukaisesti, eläytymään toisen asemaan sekä kunnioittamaan toisen ihmisen ajatuksia ja vakaumusta sekä ihmisoikeuksia T7 ohjata oppilaita eettiseen pohdintaan sekä hahmottamaan, mitä tarkoittaa vastuu itsestä, yhteisöstä, ympäristöstä ja luonnosta T8 luoda oppilaalle tilaisuuksia harjoitella omien mielipiteiden esittä- mistä ja perustelemista sekä erilaisten mielipiteiden kuuntelemista ja ymmärtämistä |
L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen |
|
S1 Tutustutaan keskeisiin kristinuskoon ja seurakuntaan liittyviin käsitteisiin ja symboleihin |
T1 herättää oppilaassa mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan ja opastaa tuntemaan oman perheen uskonnollista ja katsomuksellista taustaa T2 ohjata oppilasta tutustumaan opiskeltavan uskonnon keskeisiin käsitteisiin, kertomuksiin ja symboleihin |
L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu L4 Monilukutaito |
|
S1 Syvennetään tietoja kirkkovuoden juhlista, joulusta ja pääsiäisestä, tutustutaan niihin liittyviin Raamatun kertomuksiin ja perinteisiin |
T1 herättää oppilaassa mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan ja opastaa tuntemaan oman perheen uskonnollista ja katsomuksellista taustaa T4 kannustaa oppilasta tutustumaan luokan, koulun ja lähiympäristön uskontojen ja katsomusten tapoihin ja juhlaperinteisiin |
L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen
L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu L4 Monilukutaito |
|
S1 Tutustutaan keskeisiin kristinuskoon ja seurakuntaan liittyviin käsitteisiin ja symboleihin
|
T1 herättää oppilaassa mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan ja opastaa tuntemaan oman perheen uskonnollista ja katsomuksellista taustaa
T2 ohjata oppilasta tutustumaan opiskeltavan uskonnon keskeisiin käsitteisiin, kertomuksiin ja symboleihin |
L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja arjen taidot |