TEEMANA TAPAAMISESSA METSIEN MERKITYS KESTÄVÄN TULEVAISUUDEN KANNALTA
Metsillä on sekä globaalista näkökulmasta että paikallisesti ratkaiseva merkitys taistelussa ilmastonmuutosta ja luontokatoa vastaan. Myös energiantuotanto on sekä globaalisti että paikallisesti kriisissä, kun fossiilitaloudesta ollaan luopumassa ja siirtymässä käyttämään uusiutuvia, vähäpäästöisiä energialähteitä. Puuta käytetään bioenergian lähteenä korvaamaan fossiilista energiaa. Kuinka voimme käyttää metsiä kestävästi, niin että samalla huolehdimme, että lajikato pysähtyy ja ilmastonmuutos saadaan kuriin? Ovatko nämä metsiin kohdistuvat eri tarpeet yhdistettävissä? Näitä asioita pohtivat opiskelijamme viikon verran itävaltalaisten, italialaisten sekä unkarilaisten Erasmus-kumppaneidemme kanssa tutustuen erityisesti Nurmeksen ja Suomen tilanteeseen tapausesimerkkinä.
Paikanpäälle Nurmekseen saapuivat itävaltalaiset kumppanimme Klosterneuburgista. Italialaiset ja unkarilaiset eivät päässeet matkustamaan, mutta he osallistuivat kolmen päivän ajan virtuaalisesti tapahtumaan, niin luentoihin kuin monikansallisissa opiskelijatiimeissä toteutettuihin työpajoihinkin.
Viikon ohjelma alkoi sunnuntaina vierailulla Kolille, jossa tutustuttiin vanhoihin luonnontilaisiin metsiin ja niiden ekologiaan. Retkeilemällä kevättalvisessa metsässä opeteltiin tunnistamaan erot luonnontilaisen metsän ja talousmetsän välillä. Samalla tietysti ihailtiin vaikuttavan kaunista kansallismaisemaamme.
Maanantaina näkökulma oli toinen, kun keskityttiin metsäenergian hyödyntämiseen. Vierailtiin metsäenergiayritys KME:n toimistolla ja Motoajolla, Vinkerlahden puuenergiaa hyödyntävällä kaukolämpölaitoksella sekä Valtimon metsäkonekoululla. Kuultiin vielä kaupunginjohtajamme kertomana Nurmeksen kaupungin tavoitteista houkutella paikkakunnalle puuenergia- ja biotalouden yrityksiä piristämään kaupungin elinkeinoelämää sekä edesauttamaan kaupunkia tavoitteessaan kohti hiilineutraaliutta.
Miten tämä metsien hyödyntäminen istuu yksiin luonnon monimuotoisuuden suojelun kanssa? Suomen lajien uhanalaisuusarvioinnin mukaan suurin osa uhanalaisista lajeista elää ensisijaisesti metsissä. Tiistaina Nurmeksen lukioon saapui vieraaksi Suomen Luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Harri Hölttä sekä Savo-Karjalan Luonto-Liiton metsäryhmästä Roosa Pajari ja Tommi Mäkinen. Päivän aikana tuli selväksi, miksi luonnon monimuotoisuus on tärkeää, mikä monimuotoisuutta uhkaa sekä miten lajikatoa voidaan ehkäistä.
Keskiviikkona ja torstaina opiskelijat pääsivät pohtimaan kansainvälisissä sekaryhmissä metsien merkitystä ja etsimään ratkaisuja metsiin kohdistuviin ristiriitaisiin paineisiin. Käyttämällä eri vaikuttamisen keinoja nuoret toivat esille omia näkemyksiään ja arvojaan metsien käyttöön ja metsien tulevaisuuteen liittyen. Syntyi vaikuttavaa podcastia, mielenosoitusta, kirjoitelmaa ja julistetta.

Tämä Nurmeksessa järjestetty opiskelijatapaaminen oli viimeinen osa projektimme ”Local and global approaches to livable lifestyles” kestävän kehityksen kokonaisuutta, jossa etsittiin kestäviä ratkaisuja globaaleihin ympäristökriiseihin.