Text 3
Text 3, Miriam - en tuff och känslig popstjärna
Lue teksti 3 Miriam – en tuff och känslig popstjärna (s. 116) ja täydennä suomennoksen puuttuvat kohdat
Miriam – kova ja herkkä poptähti
Miriam Bryant on jo pitkään ollut 1. poptaivaalla. Miriam tekee
2. ja popmusiikkia. Hänen äänensä on tumma, hento ja dramaattinen ja
häntä on verrattu suuriin 3. tähtiin kuten Adeleen.
Mutta kuka oikeastaan on nainen tämän 4. äänen takana?
Laulaja ja lauluntekijä Miriam Bryant syntyi maaliskuuta 1991 Göteborgissa, missä hän myös
kasvoi. Hänellä on kolme sisarusta; nuorempi veli ja kaksi 5. siskoa. Hänen äitinsä on
Suomesta, ja isä on kotoisin Englannista.
Ura alkoi, kun Miriam 6. kappaleen Finders Keepers, josta tuli suuri hitti Ruotsissa ja
Saksassa. Silloin Miriam oli vain 20 vuotta ja hän oli juuri käynyt musiikkilukion loppuun.
Menestysten jälkeen Saksassa, Miriam sai mahdollisuuden olla mukana Så Mycket Bättre
-musiikkiohjelmassa, jossa suositut artistit tekevät versioita toistensa kappaleista. Miriam
7. tulkinnoillaan. Monet kappaleista menivät listakärkeen Ruotsissa, ja hän
voitti lopullisesti yleisön sydämet.
Uran alussa Miriam lauloi enimmäkseen englanniksi 8. kansainvälisesti,
mutta tv-menestyksen jälkeen hän alkoi laulaa enemmän ruotsiksi. Sen parissa hän on jatkanut
siitä lähtien. Nyt hänen ruotsinkielisiä kappaleitaan on soitettu miljoonia kertoja Spotifyssä ja hän
vaikuttaa menevän 9. toiseen.
Miriamin laulut käsittelevät usein 10. ja vaikeita suhteita. Hänen karismansa
on lämmin, suora ja raju. Instagram-tilillään Miriam näyttää sekä tatuointejaan että söpöä
sylikoiraansa. Ehkä juuri hänen persoonallisuutensa ristiriitaisuus on 11. hänen suosionsa takana. Hän
on nuori nainen, joka on kova ja haavoittuvainen samaan aikaan – ja yleisö rakastaa sitä.
Paradiset, laulun täydenys
https://www.youtube.com/watch?v=6N8y7A3XnDE&list=RD6N8y7A3XnDE&start_radio=1
Paradiset (Bo Kaspers)
Vi hade båda några år låtit läka samma sår,
Vi var sargade och skadade från varsitt håll,
Men just denna ljusa 1. ______ var det något speciellt,
Det var som om inget spelade nån roll.
Det var en kväll man drömmer om,
vet inte var ifrån du kom.
Allt var enkelt, du var vacker i en långsam vals,
Jag förde och du följde med dit vi kunde va i fred,
Jag minns doften ännu från din 2. _______hals.
Och att jag kunde ge dom spillror 3. ______fanns kvar,
att du tog emot mig som jag en gång var.
I 4. _________eget sommarland, på en av tusen sjöars strand,
Var det vi som fann att livet kan va gott.
Aj aj,
Aj aj,
Aj aj,
Aj aj,
Och nu när vårt paradis frusit fast i snö och is,
När det känns som vintern aldrig kommer att ta slut,
Är jag glad att jag har dig, att du5. ________ här hos mig,
Att jag får älska dig tills livet rinner ut.
Och att jag kunde ge dom spillror som fanns kvar,
att du tog emot mig som jag en gång var.
I vårt eget sommarland, på en av tusen sjöars strand,
Var det vi som fann att 6. ________kan va gott.
Aj aj,......
I vårt 7. _______sommarland, på en av tusen sjöars strand,
Var det vi som fann att livet kan va gott.
Var det vi som fann att livet kan va gott.
Var det vi som fann att livet kan va gott.