Komedia

Komedia

Komediat ovat hauskoja ja viihdyttäviä. Komediaelokuvissa hahmot joutuvat haastaviin, huvittaviin tai humoristisiin tilanteisiin, eivätkä yleensä ole valmiita selviämään niistä. Hyvissä komediaelokuvissa on kaikille sopivaa huumoria, eikä ketään luokata vitseillä. Hahmot oppivat usein jotain elämänviisauksia tarinan aikana.

Komediaa voidaan yhdistää monen tyyppisiin elokuviin, esimerkiksi romanttisiin komedioihin.

No mitä asioita hyvästä komediasta pitäisi löytyä?

- Hahmojen pitäisi olla moniulotteisia. Ei siis pelkästään hassuja tai ilkeitä. Mieti hahmojen persoona kunnolla. Mistä he ovat kotosin? Minkälainen tausta heillä on?

- Mieti, mitä hahmot yrittävät saavuttaa tai mikä ongelma heillä on. Tai mitä he ovat vaarassa menettää. Yleisö jaksaa olla kiinnostunut tarinasta, jossa on jokin jännite.

- Mieti tarinaan muutakin kuin vitsejä. Yleisö ei jaksa loputtomiin kuunnella pelkkiä hassuja juttuja.

- Yritä löytyy hauskoja juttuja, jotka voisivat tapahtua kenelle tahansa. Onko sinulle itsellesi tapahtunut jotain hassua?

- Hassut vaatteet ja hauska tapa puhua ovat hyviä osia komediaa.

- Hahmojen olisi hyvä onnistua tavoitteissaan tai oppia jotain uutta.

- Jos jokin kohtaus ei toimi, poista se.